Ensimmäinen kertani

"Moi äiti, voinko mä lähtee koulun liikuntapäivänä laskettelemaan Himokselle?"
"Ei tarvii muuta, kun hissilipun hinta. lainaan kaverilta lumilaudan.. "
"No eh-heh, en mä mitään pulkkaa ota. Kyllä mä pärjään laudalla, harjottelen siinä samalla.. "

Ja siitä se alkoi. Tuskien taival. Oletin pystyväni laskettelemaan lumilaudalla kuin ammattilaiset, vähintään pysymään pystyssä, olinhan sentään laskenut muutama vuosi sitten meidän pihan mäkeä (jota pitkin pääsi, kun joku tönäisi alkuvauhdit). Ajattelin saavani hyvän mahdollisuuden harjoitella Himoksella, mutta lopulta päätin lähteä urheilujoukkueen kanssa Häkärinteille koittamaan miltä lumilauta tuntuu jalkojen alla. Kyllähän se tuntuikin, lähinnä takapuolessa. Ehkä taitoni olivat kadoksissa, tai voisin syyttää lautaa. Muutama kaveri antoi neuvoja ennen mäkeen lähtemistä: "Älä ota ranteilla vastaan, jos kaadut." "Laita se naru jalan ympärille." "Onhan siteet tiukasti kiinni?". Ja sitten vain lastenrinteeseen. Tosin kaikki tyssäsi hissiin, en päässyt muutama metriä korkeammalle, aina laudan kärki tai takaosa tökkäsi johonkin ja löysin itseni maasta. Enkä edes osannut nousta laudan kanssa takaisin ylös. Päätin viettää aikaa makoilemalla maassa, olin luovuttanut jo ensimmäisen puolen tunnin jälkeen. Lopulta valmentajani kehotti kokeilemaan naruhissi-mäkeä.

Jatko ei sujunut kovin kehuttavasti; tuhat ja yksi kertaa löysin itseni maasta istumasta ja pohtimasta miksi ikänä lähdinkään tähän mukaan. En pysynyt ollenkaan tasapainossa, vielä vähemmän osasin jarruttaa tai mennä minkäänlaisella hissillä. Taisteltuani jonkun aikaa kaveriporukka päätti tulla neuvomaan miten lumilaudalla käännytään. Epäilen ettei avausrepliikkini ollut kovin hyvä valinta: "Pitäskö tällä kääntyäki?!". Kerran pääsin mallikkaasti pystyyn ja kaaduin heti puolen metrin jälkeen, sivulta katsellut nainen alkoi nauraa minulle ja toivoin vajoavani maan alle. Päätin lähteä paistamaan makkaraa ja syömään keksejä.

Muutaman makkaran jälkeen sain uutta voimaa lähteä kokeilemaan hissiä, ja kyllähän lopulta pääsinkin jopa pienen rinteen puoliväliin. Siinä aikani koitettua aloin ymmärtämään kuinka pääsen edes hieman väistelemään hissejä, aitoja ja kaiken maailman tolppia. Tarinaan sisältyy lisäksi suonenvetoa, kipeitä selkiä, ranteilla vastaanottoja, pään kolahduksia, melkein läpimentyjä aitoja sekä runsaasti kaakaota, kahvia ja karaoken kuuntelua, mutta pääsinpäs puolikkaan mäen alas asti kaatumatta.

Mitä tästä kaikesta siis opin? Ainakin sen, ettei mäkeen kannata lähteä ilman edes pientä ohjausta ja että kypärä kannattaa pitää päässä. Lisäksi ei kannata odottaa liikoja itsestään, loppujen lopuksi kaiken oppii tarpeeksi monta kertaa yritettyään. Valaistakseni asiaa haluan kertoa, että tuo reissu oli ensimmäinen kertani laskettelemassa. Moni voisi miettiä miksi ihmeessä valitsin lumilaudan, se johtuu siitä, että pelkään suksia. Ehkä sain traumoja ala-asteen pakkohiihdosta, jolloin olin useammin kuin kerran nenälläni maassa.

3/2008

Ensimmäinen kertani