Kun Vaajakoski ei enää riitä

Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi kiertää maailman ympäri kahdeksassa kymmenessä päivässä? Miltä tuntuu ajatus Siperian junaan hyppäämiseltä?

Oon asunut koko elämäni tässä samassa tuppukylässä, jossa jokainen tuntee jonkun, joka viimeistään tuntee sen jonkun. Lähipubin ovella on aina yhdeksän aikaan ne samat asiakkaat odottamssa. Vaajalan tädit muistavat jokaisen asiakkaan ostokset, ja sen pizzerian ikkuna on taas rikottu. Kuumin puheen aihe kuukausia ennen oli kadun kulmaan avattava uusi kahvila. Vasemmistovanhempien lapsi ei voi käydä oikeistolaisten kokouksissa ilman sanomisia.

Äitini itki kun ilmoitin muuttavani. Niin siirtyväni tavaroineni kahden kilometrin päähän. Yhdessä illassa olin koonnut omaisuuteni pahvilaatikko-valtamereksi. Nyt oma keittiö ja vessakaan eivät riitä kun talonmies käy liian tuttavalliseksi. Kadut tuntuvat liian ahtailta kun on kävellyt Milanossa, kiivennyt Mont Blancille. Oon yrittänyt ymmärtää mitä tanskalaiset puhuvat ja selittänyt Saksassa huonolla englannilla kuinka limsa-automaatti varasti rahat. Oon syönyt maailman parasta ruokaa Kreikassa ja Mäkkäri oli ihana keksintö unkarilaisten kulinaristien maassa. Venetsia on todella olemassa.

Kuinka tämän kylän kadut enää riittävät kun on nähnyt tuon kaiken tietäen, ettei ole vielä nähnyt edes alkua. Ei se riitäkään. Elokuussa lentokoneeni nousee Suomen kamaralta enkä tiedä milloin palaan – vai palaanko olenkaan? Matkustan maahan, jossa autot ajavat kummallisesti. Maahan, jossa ei eurosta ole tietoakaan. Sinne missä tuleva hallitsija on vähintäänkin maailman seksikkäin mies. Maahan, jossa teessä on aina liikaa sokeri ja maitoa. Kielitaitoni on kolme sanaa ja matkustan rajalle, jossa puhutaan murtaen sitä kunnon brittiaksenttia. Aksenttia, jota olen vihannut koko elämäni. Hohhoijaa mitähän tästä vielä tulee.

Juttusarjassa 'Kun Vaajakoski ei enää riitä' seurataan toimittajan matkaa maailman ihmeisiin.

Kikka Kupsa

3/2008

Kun Vaajakoski ei enää riitä