Etusivu
Toimitus
Info
Mediakortti
Kirjoita/anna palautetta
Arkisto
Jyväskylä
Keuruu
Laukaa
Muurame
Petäjävesi
Toivakka
Äänekoski
Jyväskylä Sinfonia
Finnkino
Jyväskylän kaupunginteatteri
Lutakko
Free Your Mind
Keskisuomalainen
Äänekosken Elävän Musiikin Yhdistys ÄRMY
Jatkotarina
Isoisä tuijotti hetken aikaa tyhjyyteen ja hänen huulensa muodostivat sanan, jota en pystynyt kuulemaan. Sitten hänen katseensa kohdistui takaisin minuun ja hän hymyili.
- Kaikki alkoi vuonna 1959, isoisä aloitti. - Olin puolivuotta sitten aloittanut työt armeijan päivystävänä lentäjänä. Se oli lämmin aamu heinäkuun 17. päivänä ja minä ja työtoverini Siren olimme päivystysvuorossa. Siren oli vakavamielinen ja tosikko kaveri, mutta äärimmäisen luotettava ystävä. Monet työtoverini välttelivät häntä, mutta minä olin useiden yhteisten päivystysvuorojemme aikana ruvennut pitämään hänen hiljaisesta seurastaan. Aamu ei ollut kerennyt edetä kovinkaan pitkälle, kun havaitsimme ilmatilassamme tuntemattoman ilma-aluksen.
- Tuntemattoman ilma-aluksen? minä kysyin epäilevästi.
- Tutkaan ilmestyi alus, joka ei ollut meidän koneitamme, eikä sitä vahvistettu siviilialukseksi, isoisä tarkensi. - Yleensä kyseessä on tuolloin jonkin muun valtion kone, joka on eksynyt meidän ilmatilaamme. Vastaavissa tilanteissa tapana on aina tehdä tiedustelulento, joten Siren ja minä keräsimme varusteemme ja lähdimme kahdella koneella matkaan. Ennen kuin ehdimme paikalle, saimme tietää jotain, mikä teki tilanteesta erittäin omituisen.
- Omituisen? minä toistin ja kohotin kulmiani.
Isoisä kumartui lähemmäksi minua ja madalsi ääntään.
- Kohteemme oli pysähtynyt, hän totesi lyhyesti.
- Kuinka niin pysähtynyt? minä kysyin, sillä en ymmäränyt, mitä isoisä tarkoitti.
- Pysähtynyt, isoisä toisti. - Tutkan mukaan tuntematon ilma-alus leijui ilmassa. Emme olleet koskaan aikaisemmin kuulleet koneesta, joka pystyisi vastaavaan.
- Oliko se lentävä lautanen, isoisä? minä kysyin innostuneena.
Isoisä nosti sormensa varoittelevasti pystyyn.
- Eipäs mennä asioiden edelle, hän rauhoitteli. -Kun saavuimme paikalle, jossa kohteemme tutkan mukaan oli, emme nähneet mitään. Tutkan mukaan edessämme olisi pitänyt olla jokin paikallaan pysyvä objekti, mutta näimme vain tyhjää ilmaa. Olimme jo aikeissa palata takaisin, kun yhteytemme lennonjohtoon katkesi ja radiosta alkoi kuulua kohinaa. Ainoa henkilö, johon sain yhteyden oli Siren. Muistan Sirenin todenneen kylmän rauhalliseen tapaansa, että meidän olisi parasta palata takaisin tukikohtaan, kunnes hän yhtäkkiä alkoi kirota hämmästyneesti. Seuraavaksi kuulinkin viimeiset sanat. jotka Siren enää koskaan lausui: ”Nyt näen sen, enkä ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Punaista...kyljessä numero 24.” Sitten hänen koneensa katosi näkyvistä.
- Putosiko hänen koneensa? kysyin kauhistuneena.
Isoisä pudisti päätäään.
- Luulin aluksi, että hän oli pudonnut, mutta lähialue haravoitiin perusteellisesti. Hän oli kadonnut. Hän ja häneen koneensa lakkasivat olemasta, isoisä sanoi.
Värisin yhtäkkisestä kylmyydestä, joka puristi ruumistani.
- Tapahtuma jäi kaihertamaan mieltäni vuosiksi, kunnes aloin uudestaan tutkia tapahtunutta, isoisä kertoi. - Ajattelin, että jotain samankaltaista on saattanut tapahtua joskus ennenkin. Pengoin vanhoja lehtiartikkeleita ja murtauduin armeijan salaisiin arkistohuoneisiin.
- Löysitkö jotain? kysyin innostuneena.
- En mitään maininnan arvoista, isoisä sanoi. - Kunnes sitten 24 vuotta myöhemmin, vuonna 1983, se tapahtui uudestaan.
- Toinenkin lentäjä katosi! minä huudahdin.
Isoisä pudisti päätään.
- Ei, tällä kertaa he eivät ehtineet ajoissa paikalle. Tutkaan oli jälleen ilmestynyt vieras objekti, joka pysähtyi keskelle ilmaa aivan samalla tavalla kuin edellinenkin. Tällä kertaa sen tiellä oli matkustajalentokone.
Karmivat epäilykset täyttivät mieleni, mutta en voinut uskoa sitä.
- Kaikki katosivat koneen mukana, isoisä sanoi synkästi.
- Kaikki? minä kuiskasin kauhistuneena.
Isoisä nyökkäsi.
- Mutta kuinka siitä ei uutisoitu missään? minä kysyin.
- Armeija uskoi, että oli parasta lavastaa tapahtuma onnettomuudeksi. Omaisille ilmoitettiin, että lentokone oli syttynyt palamaan ja pudonnut alas. Kaikki ruumiit olivat palaneet täysin. Sain erään lavastusoperaatiossa mukana olleen ystäväni paljastamaan todelliset tapahtumat. Hänestä ihmisillä olisi ollut oikeus kuulla totuus, mutta paljastaminen olisi ollut liian vaarallista. Liian tärkeitä henkilöitä oli valheessa mukana.
Istuimme hetken aikaa hiljaisuudessa. Kuvittelin kaikkia niitä ihmisiä lentokoneessa ja sitten yhtäkkiä -ei mitään. Isoisä katsoi minua ankarasti ja kun hän puhui taas, hänen äänensä oli määrätietoinen.
- Kuule, poika. 24 vuotta on kulunut jälleen. Jotain merkittävää tulee tapahtumaan ja siksi on tärkeää, että tiedät, mille puolelle sinä kuulut. Joskus oikea puoli voi olla juuri se, mille et ensimmäisenä asettuisi.
Essi Tapanainen