Painovirhe
Jyväskylän kaupunki > NuortenLaturi > Painovirhe
 

Lyhyt, lyhyt joululoma

Niin reippaita naamoja näkyy koulussa näin joulukuussa. Kaikki nauttivat joulurauhasta, piparintuoksusta ja lahjapaketeista. Myöhäiset koeviikot tietenkin hiukan rajoittavat tätä kamalan hurjaa ilonpitoa. Syksy on kuitenkin paljon lyhyempi kuin kevät, ja onhan meillä ollut syyslomalla aikaa lepyttää aivoja. Pieni pimeys ei tunnu missään. Illalla tulee nukahdettuakin paremmin kun ulkona on mustaa kuin jätesäkissä.

Koska jo joulu poistaa kaamosmasennuksen, eihän sitä varsinaista lomaa oikeestaan edes tarvitse. Lahjoistahan voi nauttia myös rankkojen koulupäivien jälkeen ja kavereita näkee siellä koulussa paljon paremmin kuin lomalla. Leffoja voi katsella viikonloppuisin ja suklaa maistuu varmasti paremmalta läksyjä tehdessä. Valoa ja aurinkoa kerkeää katsella kesäisin.

Kun itse olin peruskoulussa, joululoma kesti reilut parisen viikkoa. Hurjaa. Lapset ja nuorethan kerkeävät ihan päästä löysäilyn makuun ja arkirytmin löytäminen kestää kauan. Nykyään lomaa on tuosta vain puolet, kymmenisen päivää. Parannusta kohti ollaan siis selvästi menossa. Mitä väliä nuorten kasvaneesta masennusprosentista? Uutteraa työntekoa sen olla pitää, jotta tästäkin sukupolvesta saadaan kunnon kansalaisia ja työntekijöitä. Kannattaisi päättäjille ehdottaa, että jos sitä joululomaa vielä hiukan pätkäisisi, ja joulun ja uuden vuoden väliin laittaisi pari pakollista koulupäivää. Mitä sitä turhia lomailemaan, opettajistakin tulee rakkaampia ystäviä ja kasvattajia, kun siellä opinahjossa viettää runsaasti aikaa. Ovat ne oikeat, biologiset vanhemmatkin tyytyväisiä kodin rauhaan ja hiljaisuuteen ilman ärsyttäviä teini-ikäisiä.

Netta Lahdenperä

painovirhe 2006