Jatkotarina

"Isä kato, mikä tuo on?"
"Mitä? En näe mitään.."
"Tuolla ylhäällä lensi jotain punaista!"
"Nyt on pimeää.. se oli varmaan vain lintu. Tulehan nyt Aaro, mennään nukkumaan."
Poika tuijotti vain korkeuksiin, mutta isä riuhtaisi häntä kädestä ja raahasi kohti kotia. Pian aivan metsän reunaan laskeutui punainen, kuusikulmio ja pieni esine. Kuului kimeä ääni ja yksi esineen kulmista avautui. Ulos astui pieni vihreä mies, jolla oli kaksi punaista uloketta päässään. Se katsoi ympärilleen ja päästi äänen, jonka seurauksena esineen kulma sulkeutui takaisin kiinni. Maassa lojui edellisen päivän sanomalehti kuralammikossa. Sivulla oli kuva naisesta, joka mainosti villasukkia. Äkkiä olio alkoi loistaa ja säkenöidä, pikkuhiljaa alkoi valon keskeltä erottua ihmisen muodot. Valon kokonaan kaikottua kostealla ruohikolla istui nainen, täysin samanlainen kuin lehden kuvassa, pyöritellen jalkojaan ilmassa ja haroen hiuksiaan. Naisella oli päällään keltainen takki ja vihreät housut, hän lähti kävelemään kohti läheistä kaupunkia.

”Nainen, tai olio, miksikä sitä halutaankaan sanoa, ei oikeastaan ole kukaan tai mikään, sillä hän on kaikki, tai voi olla jos haluaa. Olio voi ottaa minkä tahansa muodon ja ulkonäön" Näin selitti minulle rakas isoisäni, jonka tarinoita kuuntelin mielelläni aina iltaisin takkatulen loimussa. Tänään tarina kuulosti tavallista houkuttelevammalta ja istuin vain hiljaa paikoillani juoden lasista punaista mehua. Isoisä lopetti hetkeksi tarinoinnin ja katsoi minua hymyillen.
"Uskotko mitä sinulle kerron?" hän kysyi yllättäen. Nyökkäsin.
"Jos sanot että pitää uskoa niin kyllä. Jatka kiltti, joohan", vastasin.
Isoisä naurahti ja jatkoi:
"Katsos, joskus väärät miehet laskeutuvat väärälle planeetalle. Joskus väärät asiat ovat punaisia..."
Purskautin mehut suustani.
"Isoisä! Miksi mehu on punaista!!?" kauhistuin.
Isoisä yskäisi ja punastui. Sitten hän naurahti.
"Äläs nyt turhia säiky lapsikulta", hän sanoi hiukan huolestuneen kuuloisena. Ilmeisesti hän koetti uskotella minulle että kaikki oli ihan normaalia, mutta epäilys oli jo vallannut mieleni.
Miksi aina niin täsmällinen isoisäni poikkesi aiheesta vain pelleilläkseen.

"Baarin ovi aukesi ja nainen keltaisessa takissaan astui sisälle. Hän istuutui penkille ja alkoi kuunnella ihmisten juttuja selvästikin kuunnellen todella tarkkaan. Pian eräs mies tuli istumaan naisen viereen ja tilasi kaksi juomaa. "Ota näistä toinen, näytät janoiselta." Sanoi mies tarjoten naiselle toista juomaansa. Alukjsi nainen katsoi miestä pitkään ja vihaisesti, mutta mies ei suostunut lähtemään, joten lopulta nainen tarttui lasiin ja kulautti juoman suustaan alas, hän alkoi yskiä ja juoksi ulos baarin ovesta. Lopulta myöhään yöllä naisen nähtiin kävelevän kohti vanhaa rakennusta kauempana keskustasta yhä yskien ja köhien."
Isoisä lopetti tarinansa ja katsoi pitkään pimeään takapihalle. Lopulta hän kääntyi katsomaan minua virnistäen ja kysyi:
"Jaksatko varmasti kuulla tarinan loppuun asti?" Vastattuani myöntävästi isoisä otti paremman asennon sanoen
"Meillä on koko yö aikaa, joten otahan mukava asento."

Taija Kolehmainen, Iiris Kettunen

11/2006

Jatkotarina