Painovirhe
Jyväskylän kaupunki > NuortenLaturi > Painovirhe
 

Arkun uumenista: Emily Brontë: Humiseva harju

Rakkaus satuttaa, mutta synnyttää uutta. Luin juuri eilisiltana loppuun 1847-vuonna ensimmäisen kerran julkaistun klassikkoromaanin Humiseva harju. Se kertoo englannin maaseudulle, pieneen piskuiseen kylään sijoittuvan rakkaustarinan. Mutta toisin kuin monet tällä vuosisadalla tehdyt rakkausromaanit, tämä ei ole tippaakaan lälly, eikä selittele turhia. Ja siinä on paljon muutakin.

Humiseva harju on niitä kirjoja, joita ei lyhyesti voi selittää. Se alkaa herra Lockwoodin saapuessa vuokralaiseksi kylään, jossa hän saa sitten kuulla väkevän tarinan herra Heathcliffistä, likaisesta ja jurosta ottolapsesta, sekä villistä, itsepäisestä Catherinesta, ja myös tietysti lukemattomista muista sivuhenkilöistä, joiden elämäntarinat yhdessä muodostavat herkullisen sopan nautittavaksi näinä kaamoksen pimeinä iltoina. En suosittele ottamaan selvää juonesta ennen kuin kirjan lukee, se pilaisi koko ilon, juoni kun ei ole niin selkeä tai tavanomainen, eivätkä ihmiset stereotypisiä. Ennen kaikkea he ovat inhimillisiä.

Emily Brontën Humiseva harju jäi hänen ainoaksi romaanikseen; hän kuoli keuhkotautiin ollessaan vasta 30-vuotias. Kirja julkaistiin aluksi salanimellä, sillä siihen aikaan ei oletettu naisten osaavan kirjoittaa hienoja romaaneja. Myöhemmin kirjan menestyttyä tekijän oikea nimi, ja sukupuoli tuli esille. Emily, ja hänen kaksi kirjailijasiskoaan Charlotte, ja Anne ovatkin toimineet naisten aseman edistäjinä tässä valtakunnassa.

Humisevaa harjua ei olettaisi olevan kirjoitettu 1800-luvulla. Sen teksti on ihmeellisen modernia, mukaansatempaavampaa kuin monen muun 2000-luvullakin kirjoitetun kirjan kieli. Se on Klassikko Isolla K:lla, hieno kirja, kertakaikkiaan.

Mari Aarnipelto

painovirhe 2006