My way

Jyväskylän Hipposhallilla järjestettiin nuorille 5.10.06-6.10.06 My Way-messut, joissa oli mahdollisuus kirjoittaa jatkotarinaa. Tämä tarina kirjoitettiin torstaina. Nuoret kirjoittivat tarinaa lause kerrallaan.

Aurinko nousi ja kullankeltainen liito-orava nappasi männynkävyn käpäliensä väliin. Männynkäpy oli erittäin painava ja orava tuskin jaksoi kantaa sitä. Niinpä hän putosi puusta alas ja orava rukasta jäi vain märkä läntti jäljelle. Omaiset jäivät suremaan oravarukkaa, mutta suru unohtui, kun alettiin miettiä perintöasioita. Oravalla oli ollut omaisuutta, josta omaiset eivät tienneet. Mutta kettu tuli pelastamaan. Sitten hän huomasi kauhean kilpikonnan. Kilpikonnan silmät laajenivat kauhusta "Kettu, mitä sinä täällä?!? Minä olen oravan asianajaja ja huolehdin hänen perinnöstään ja koko metsähän on tietoinen siitä, kuinka paljon orava vihasi sinua! Mene pois, sinua ei kaivata täällä!" Kettu suuttui, mutta meni pois.

Kilpikonna lähti heti kertomaan omaisille ketun metkuista. Omaiset säikähtivät niin paljon, että pyörtyivät. Kilpikonna etsi vainaja-oravan tavaroista vihjeitä testamentistä, mutta turhaan. Orava oli kätkenyt omaisuutensa hyvään säilöön ja säilöstä tiesi vain oravan kummisetä Erkka. Erkka asui Lapissa, eikä kukaan jaksanut vaivautua soittamaan hänelle, koska se olisi ollut kallista. Mutta tonttu tuivelo ja jänis Petke antoivat hänelle rahaa, jotta Erkka pystyisi soittamaan hänelle. Erkka-setä siis otti puhelimitse yhteyden orava-vainajaan (Erkka-setä oli lappalainen shamaani) tiedustellakseen oravalta miten perintö olisi jaettava. Orava kertoi todella monimutkaisen perintöjako konstin (eräiden ollessa sienipössyssä). Eli, jokainen sai rahaa ikänsä mukaan määrästä miinustaen oman ikänsä. Orava valehteli olevansa 5550 vuotias. Orava ei kuitenkaan ollut sen ikäinen! Siitäkös muut sukulaiset suuttuivat ja heittivät oravan maanrakoon, jossa oli vain hämähäkkejä ja ilkeitä matoja. Mutta koska orava oli jo kuollut, hän ei tuntenut mitään.

Oravan kaunis vaimo kuuli asiasta. Hän oli todella järkyttynyt. Sitten ilmestyi hirmuinen Elli, joka oli karannut mielisairaalasta ja tuli lohduttamaan vaimoa. Vaimon nimi oli Maarelli. Vaimo ilmoitti, että hän on oikeutettu saamaan oravan osuuden perinnöstä. Muut eivät halunneet antaa Ellille oravan perintöomaisuutta, vaan halusivat sen itse. Maarelli muuttui synkäksi. Hän alkoi hautoa itsemurhaa. Lopulta hän teki sen, mutta muuttikin mielensä kesken kaiken. Hän soittikin auttavaan puhelimeen. Puhelimeen vastannut möreä-ääninen setä neuvoi Maarellia vaihtamaan kansallisuuttaan ja pakenemaan maasta. Aurinko paistaa ja kaikki ovat vihaisia taas.

Oravan vaimo haluaa mennä naimisiin taas! Mutta jänisti ja pakeni alttarilta. Hän pisti päänsä pensaaseen ja lauloi helpotuksen oodin... Sitten hän nauroi ja veti kunnon tuprut. Ja juoksi poliisiasemalle ja sanoi, että "Minun jalkani on varastettu" Sen pituinen se!!! Ei vaan, oikeesti tää jatkuu vielä. Sit tuo kuuluisa orava lähti käväsemään maistraatissa. Siellä hän repesi ja lähti menemään. Maistraatissa oli niin hauskaa, koska kaikki virkamiehet ovat aina niin hyväntuulisia ja kertovat hauskoja vitsejä. Metkaa! Kun on vaan metkaa!

The end.

Perjantain My way-messujen tarina ilmestyy seuraavassa lehdessä.

09/2006

My way