”Onko Painovirheen jälkeen elämää?”

Näin kysyi nuorisonohjaaja Tuija, kun saapastelin pitkän tauon jälkeen lehden toimituksen kokoukseen. Alkuperäisenä tarkoituksenani oli vain noutaa työtodistus miltei kolmen vuoden pituiselta uraltani lehden parissa, mutta löysinkin itseni pääkirjoitusta väsäämästä.

Tulin Painovirheeseen vuoden 2001 alussa ja jätin sen kotoisan toimituksen taakseni 2004 syksyllä muiden harrastusten ja koulutyön vietyä aikaa kirjoittamiselta. Kolmen vuoden ajalta mukaani tarttui hyviä kokemuksia, ystäviä ja hiukan käytännön taitoja lehden teosta. Kun lähdin toimituksesta, olin vain huojentunut työtaakan kevennyttyä hiukan, mutta myöhemmin on tullut ikävä Painovirheen rentoa meininkiä ja ihmisiä. Senkin takia ajauduin tänne uudelleen.

Lehtihommista en ole päässyt vieläkään irti, vaikka Painovirheen parista lähdinkin. Viime kesänä joku oli saanut vihiä kirjallisesta menneisyydestäni, ja pääsin paikallisen anime- ja mangaseuran jäsenlehden päätoimittajaksi puoliksi vasten tahtoani. Kaiken muun hyvän lisäksi lepää pöydälläni journalistiikan ja tiedotusopin pääsykoekirjoja yliopistoihin. Toisin sanoen, kiitos Painovirheen olen edelleen kiinni mediassa ja toimitustyössä, ja alun alkaen vaatimattomasta harrastuksesta on tullut ammattitoive.

Niinpä niin. Vaikkei sitä helposti usko, joskus joku voi jo ylioppilaana tietää, mitä haluaa tehdä isona. Ainakin siihen asti, kunnes pääsykokeet koittavat.

Lämpöistä kevättä ja nostetta siipien alle toivottaa:
Anna Rantasila, entinen Painovirheen toimittaja

Anna Rantasila

04/2006

”Onko Painovirheen jälkeen elämää?”