Jyväskylä
Keuruu
Laukaa
Muurame
Petäjävesi
Toivakka
Äänekoski
Jyväskylä Sinfonia
Finnkino
Jyväskylän kaupunginteatteri
Lutakko
Free Your Mind
Keskisuomalainen
Äänekosken Elävän Musiikin Yhdistys ÄRMY
Etusivu | Ajankohtaiset | Arvostelut | Bändiesittelyt | Elokuvat | Tarinat | Runot | Linkkivinkit | Nuvan kuukautiset | Kuukauden julkkis | Konsertit ja keikat | Kuukauden resepti | Videot | Kuvat | Vuodatuksia | Meet the Street -projekti | Arkiston kätköistä | Tiedotteet | Toimittajaesittelyt | Vinkkejä Painovirhe-toimintaan | Information in English | Kirjoituskilpailu 2010
Jyväskylä Sinfonia seisautti veret halloweenina
Pimeä sali, spottivalot syttyvät ja esiin astuu kaksi poliisia. He tuovat mukanaan pakkopaitaan sidotun miehen jolla on kasvoillaan maski, Hannibal. On täysin hiljaista, Hannibal vapautetaan pakkopaidasta ja toinen poliiseista laittaa hänelle käsiraudat sillä aikaa kun toinen varmistaa turvallisuuden aseella uhaten. Hannibal on tyyni ja odottava. Yhtäkkiä hän saa käsirautansa irti ja riisuu maskin. Hirviö on vapaa, poliisit havahtuvat. Kaikki pimenee, yleisö jännittyy kun kuulee poliisin epätoivoiset huudot lavan reunalta. Tuoreen lihan ja pureskelun ääni kantautuu katsomoon asti. Lopulta valot palaavat ja lavalla seisoo Hannibal pala lihaa käsissään, nauttien kauan odottamaansa ateriaa. Poliisi ryömii vaikeroiden maassa pidellen kaulaansa. Tämä ei ole teatteria, tämä on Jyväskylän sinfoniaorkesterin kauhukonsertti.
Hannibalina sisään tuotu mies oli oikeasti sen iltainen kapellimestari ja taikuri koko esityksen takana. Kyseessä oli huima, yli kaksituntinen konsertti, jossa kuultiin teemamusiikkia kauhun tunnetuimmista teoksista kuten Hannibalista, Twin Peaksista, Hohdosta, Halloweenista ja Teksasin moottorisahamurhaajasta. Koko komeuden oli luonut puolalainen Krzysztof Dobosiewicz, joka katsoi konserttisovitustaan varten yli 30 kauhuelokuvaa. Tuloksena oli hyytävää kauhumusiikkia sekä upeat lisäefektit ja riipaisevaa pelottelua aidoilla näyttelijöillä.
Kuuntelijat olivat lähes jatkuvassa musiikillisessa ristitulessa, mielikuvat elokuvista ja massamurhaajista vilistivät mieleen, kun kymmenet viulistit ja muut soittajat esittivät riipivimpiä soitujaan mitä irti saivat. Saksikäsi Edwardin musiikki tarjosi hetken hengähdystaukoa piinan keskellä ja välillä taustalla kuului repliikkejä esimerkiksi Hohdosta ja muista elokuvista. Jack Nicholsonin ääni toi mieleen hullun Jackin joka uhkasi Hohdossa murhata vaimonsa Wendyn ja oman poikansa.
Orkesteri oli kuin haudasta noussutta. Verinorot valuivat suupielistä, yhtä oltiin taidettu ampua päähän ja kaikki olivat kalpeita kuin lakanat. Se ei silti soittoa haitannut, yleisö takuulla tunsi kylmiä väreitä pitkin iltaa. Konsertti oli oikea kauhuelokuvien harrastajan unelma, mutta tarjosi nautittavaa varmasti niillekin joille elokuvat olivat vielä tuntemattomia.
Upean konsertin loppuhuipennukseksi salissa kajahtivat ilmoille Teksasin moottorisahamurhaajan sävelet, ja taustaverhon takana alkoi kuulua uhkaavaa moottorisahan ääntä. Miehen varjo ilmestyi taustalle, ja hahmo alkoi repiä agressiivisesti verhoja halki sahallaan. Hämmentynyt yleisö oli toistaiseksi riemuissaan, kunnes mies yltäpäältä verisessä esiliinassaan astui lavan puolelle. Kapellimestari veti maskin kasvoilleen, otti puukkonsa ja meni Perjantai 13. -elokuvista tutun Jasonin näköisenä kuokkavierasta vastaan, huonoin tuloksin tosin. Moottorisahamurhaaja tappoi miehen ja heilui raivoissaan lavalla sahansa kanssa. Orkesteri soitti edelleen, sillä aikaa kun murhaaja löysi käsiinsä kirveen ja hakkasi kuoliaaksi hyvin puetun miehen ja repi tältä sisukset ulos. Tämän jälkeen katsomossa kuului kiljahduksia ja osa meinasi hypätä pois paikoiltaan. Hetken vaikutti kuin murhaaja olisi tulossa yleisöä kohti, mutta hän kuitenkin otti sahansa ja käveli ulos salista.
Krzysztof Dobosiewicz toi Jyväskylään kauhua juuri sopivasti Halloweenin alla ja teatterilta lähtiessä oli pakko vilkuilla selkänsä taakse tavallista enemmän, jottei ihmissyöjiä tai muitakaan olisi vain sattunut seuraamaan perässä.
Teksti ja kuvat: Iina Kuula
Michael Monroe Jyväskylässä 21.10.2010
Michael Monroen ja hänen bändinsä energiamäärä on niin valtaisa, että sitä ei voi sanoin kuvailla. Silti sitä on aina päiviteltävä ja tämäkin keikka-arvostelu saa luvan alkaa ytimekkäästi: WOW!
Ulkona käy kylmä tuuli. Pakkasasteita lokakuisessa iltapäivässä on kaksi. Silti Tanssisali Lutakon ulkopuolelle ensimmäiset innokkaat ovat saapuneet jo kahdeksan tuntia ennen H-hetkeä. He ovat halunneet varmistua siitä, että Michael Monroen vastajulkaistun Another Night in the Sun -livealbumin kiertueen Jyväskylän pysähdyksen parhaat paikat tulisivat olemaan heidän.
Keikan ennakkoasetelmat poikkeavat hieman aiemmista; Monroen murtuneet kylkiluut ovat kunnossa, mutta brittikitaristi Gingerin kuntoa pohditaan mielenkiinnolla - mies nimittäin mursi jalkapöytänsä lauantaisella Tavastian keikalla. Lutakon keikan ensimmäiset minutit kuitenkin todistavat, että Conversen tossuun survottu kipsattu jalka ei ole ongelma. Koko bändi on mukana täysillä ja luvassa onkin maailman rankin rokkishow.
Settilistasta ei löydy ainoatakaan rauhallista kappaletta. Monroen soolotuotannon ja Demolition 23:n parhaimmiston lisäksi soitetut coverbiisit saavat yleisön hullaantumaan, mutta settiin sisällytetyt Hanoi Rocks -klassikot saavat aikaan totaalisen hurmoksen. Uusia kappaleita mukana on sopivan vähän - perustellusti, sillä yleisö kuuntelee mieluiten tuttuja biisejä.
Kevään ja kesän keikoista mieleen jäi erityisesti se, miten bändi veti täysillä koko setin läpi, ikäänkuin todistellakseen vimmatusti huippukuntoansa. Nyt rentous on selvästi ottanut tilaa lavalla; bändi soittaa pitkiä jameja, Monroe räppää ja kitaristit Steve Conte ja Ginger ottavat toisistaan mittaa kitarabatlein. Yleisöllä ja bändillä on hauskaa ja hengähdystauot ovat mieluisia. Lähes kaksi tuntia kestävä spektaakkeli on superrajua menoa alusta loppuun ja sopivien taukojen ansiosta väsy ei ehdi tulla.
Ja jälleen on puhuttava siitä energiasta. En tiedä mistä se tulee, mutta tiedän, että 48-vuotiaalla Monroella on sitä tuplasti verrattuna bändikavereihinsa, eikä heilläkään sitä aivan vähän ole. Räjähtävästä lavaesiintymisestä huolimatta soitto kulkee virheettömästi. Tämä on jokaisen nähtävä ja koettava omin silmin!
Teksti ja kuvat: Henri Mutanen
MICHAEL MONROE SETLIST JYVÄSKYLÄ Oct21st 2010 TRICK OF THE WRIST NOTHING'S ALRIGHT MOTORVATIN' HAMMERSMITH PALAIS LIFE GETS YOU DIRTY WHILE YOU WERE LOOKING AT ME NOT FAKIN' IT ANOTHER NIGHT IN THE SUN I WANNA BE LOVED BACK TO MYSTERY CITY LOVE SONG MACHINE GUN ETIQUETTE DYSFUNCTIONAL YOU'RE NEXT MALIBU BEACH DEAD, JAIL OR ROCK'N'ROLL Encore: AIN'T NOTHING TO DO TAXI DRIVER FEEL ALRIGHT
Bajamajoja ja näkymättömiä pupuja - Ruisrock 2010
Istuskelimme kahden kaverini kanssa Ruisrockin festarialueella ja pohdimme mitä artisteja ja bändejä kävisimme viikonlopun aikana katsomassa. Samalla korviimme kantautui läheiseltä lavalta jonkun bändin laulajan löpinöitä yleisölle. Yleisö oli kuulemma upea ja paras ja blää sitä ja blää tätä. Kaverini tunki korvatulpat korviinsa. Olimme kaikki samaa mieltä siitä että emme tulleet tänne kuuntelemaan mitään lässynläätä vaan upeita musiikkiesityksiä.
Yhden tällaisen esityksen saimme kokea teltassa. Siellä oli mieletön tunnelma ja hurraahuudot raivoisat, kun Vesa-Matti Loiri tuli lavalle. Hänen ei tarvinnut tehdä mitään. Hän vain oli, ja karisma paistoi läpi. Kappaleiden välissä yleisö alkoi laulaa hänen nimeään. Loiri todella tulkitsi kappaleet. Joidenkin kappaleiden ajan yleisö intoutui taputtamaan koko ajan. Näin muutamien ihmisten silmäkulmissa kyyneleitä ja niitä tuli myös minulle. Yhden "Vesku Loiri"- huutomylläkän jälkeen Loirikin herkistyi ja hän sanoi: "Te ootte ihania". Sanat iskivät tajuntaan koska ne eivät olleet mitään löpinätäytettä.
Myös Scandinavian Music Groupin esitys oli upea. Hekään eivät kalastelleet yleisöä ja kuitenkin yleisö oli todella hyvin mukana. Heidän esitystään oli tullut kuuntelemaan hyvin monen eri-ikäisiä ihmisiä. Yllättävän paljon oli esimerkiksi alakouluikäisiä vanhempineen. Esityksen aikana ohi lipui risteilyalus. Sieltä vilkutettiin meille ja me maalla olijat laulaja Terhi Kokkosen johdolla vilkutimme takaisin. Esityksestä jäi hyvin yhteisöllinen tunnelma mikä varmaan johtui edellä mainituista seikoista.
Myös Samuli Putron itseironiaa ja mustaa huumoria pursuilevat välispiikit sekä kappaleet jäivät mieleen. Belle and Sebastian taasen sai ihmiset syttymään hyväntuulisuudellaan ja pirteydellään. Keikan aikana sai myös kuulla monta huonoa vitsiä (mm. pakaravitsi yeah), jotka huonousasteensa vuoksi nousivat kuitenkin hauskoiksi.
Kovat ruokien hinnat sekä vatsamme, jotka olivat päättäneet näyttää pohjattomuutensa juuri kyseisenä viikonloppuna, eivät olleet hyvä yhdistelmä kukkaroillemme. Kova helle taasen pakotti ihmiset juomaan alati. Tätä varten oli alueelle kuitenkin järjestetty ilmainen vesitarjoilu ja siitä pisteet järjestäjille. Hanoja oli monessa paikkaa eivätkä jonot tämän vuoksi olleet pahat.
Rantalavan eteen oli pystytetty pieni korotettu lava, josta esimerkiksi pyörätulleilla tulleet pääsivät hyvin seuraamaan esityksiä. Samaisen lavan vieressä kävimme huljuttelemassa jalkojamme merivedessä samalla kun seurasimme paikalle pystytetyn benjihyppypaikan vilskettä.
Sunnuntai-iltana pääsimme myös seuraamaan jalkapallon MM-ottelua festarialueelle järjestetyltä screeniltä. Tunnelma oli katossa kun vuoroin Espanjan, vuoroin Hollannin kannattajat huusivat omia kannustushuutojaan. Ihmiset istuivat nurmella mutta aina onnistui joku kuitenkin nousemaan kaikkien eteen seisomaan. Silloin alkoi aina mahtava huutokonsertti: "Nyt äkkiä alas siellä edessä!" "Hei ihmisillä on täällä parempaakin katottavaa kuin sun takapuoli." "Perhana, nyt alas siellä!" Oli erittäin antoisaa seurata fanaattisten fanien ärjyntää. Hauskinta oli kun joku sai päähänsä nousta tahallaan kaikkien eteen esiintymään. Järjestäjät palauttivat kuitenkin äkkiä juhlijan takaisin maanpinnalle. Sinänsä harmillista. Hänen kasvoiltaan kun oli loistanut niin aito innostuneisuus valokeilassa olemisesta. Samanlaista esiintymispaloa kun näkisi kaikilla artisteilla niin ah.
Sunnuntai-iltana saavuimme vielä yhdeksi yöksi festareiden leirintäalueelle. Matka sinne koostui puolesta tunnista kävelyä sekä noin kymmenestä minuutista Ruisrockin järjestämää linja-autokyytiä.
Leirintäalue ei ollut aivan vastannut kaverini odotuksia ja nähdessään sen ensimmäisen kerran hän oli harmitellutkin: "Ajattelin, että täällä olisi vihreää ruohoa ja pensaita - ja pupuja juoksentelemassa telttojen vierellä." Teltat kun pystytettiin kuiville koppuraisille heinille. Suuret hallit ympäröivät aluetta bajamajoineen ja kammottava bilemusiikki kruunasi koko komeuden. Mutta c'est la (festari) vie.
Paluumatkalla torkahtelin junassa. Yhden kerran havahduin hereille juuri kätevästi kuulemaan kavereideni keskustelun. Heidän mielestään junan ilmastointilaite piti ääntä, joka kuulosti aivan siltä kuin suuri ihmismassa olisi hurrannut. Ennen kuin jälleen nukahdin, ajattelin, että olisikohan pitänyt huutaa: "Jee! Ootte paras yleisö ikinä!"
Pia Kautto