Yhdysvalloillako merkitystä elämääni?

Järkytyin syvästi, kun USA:n presidentin vaalien aikaan kaupungilla ollessani silmiini osui George W. Bushin kuva. Se oli valtava ja kiinnitetty bussipysäkin kylkeen. Sekunnin murto-osan ajan ehdin jo ajatella, että olen joutunut Yhdysvaltojen kaamean propagandan uhriksi. Tajusin kuitenkin pian, että kuvan oli tarkoituskin olla provosoiva ja saada minut ajattelemaan Yhdysvaltojen presidentinvaaleja ja niiden merkitystä omaani ja muiden suomalaisten elämään.

Kaikilla maailman kansalaisilla kuuluisi olla äänioikeus Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa, mutta koska tuo ajatus on täysin mahdoton jouduimme jälleen kerran siirtämään vastuun niille, joille äänioikeus kuuluu ja toivomaan, että he valitsevat oikein. En ota kantaa siihen, voittiko oikea henkilö. Jokainen saa miettiä sitä itse mielessään. Bushin vaalihymyä katsellessani mieleeni heräsi kuitenkin pohtimisen arvoinen ajatus. Mitä jos tuo pelätty ja vihattu suuri talousmahti Yhdysvallat romahtaisi? Halusimmepa tai emme taidamme kaikki olla riippuvaisia Yhdysvalloista.

Essi Tapanainen  

Saksaan!

Jos minulle olisi kerrottu pari vuotta sitten että sinä lähdet Saksaan työharjoitteluun olisin luultavasti nauranut, mutta niinkuin sanonta kuuluu: "Ihmeitä sattuu ja tapahtuu".

Jyväskylän Ammattiopistolla ja Saksassa pienessä Waldkirchin kylässä sijaitsevalla SICK AG firmalla on ollut jo jonkin aikaa eräänlainen oppilaiden vaihto prosessi ja kun minun luokaltani kysyttiin viime keväänä kuka olisi alustavasti kiinnostunut lähtemään Saksaan työharjoitteluun ajalle 25.9-29.10 nostin varovaisesti käteni ylös. Sitten menikin aikaa kunnes syksyllä alettiin taas kyselemään halukkaita. Siinä vaiheessa en ollut enää niin varma lähdöstäni, mutta lopulta ajateltuani asiaa ja saatuani rohkaisua perheeltäni ja ystäviltäni päätin lähteä. Kaiken kaikkiaan meitä lähti Saksaan kuusi suomalaista. Kaksi Viitaniemestä, kaksi Harjulta ja kaksi Kauppaoppilaitokselta. Neljä poikaa ja kaksi tyttöä.
Muutamaa viikkoa ennen lähtöä saimme vähän lisää informaatiota koskien reissua ja pidimme muutaman kokouksen jossa täytimme muutamia sopimuspapereita ja keskustelimme yleensäkin koko reissusta, firmasta, Saksan kulttuurista jne. Mukaan meille tulisi suomalainen opettaja sekä menoa että paluu matkalle joten sen suhteen ei ollut ongelmia. Muutama päivä olikin sitten aikaa valmistautua lähtöön ja sanoa näkemiin Suomelle ainakin vähäksi aikaa.

Sitten koitti tuo maaginen lähtöpäivä. Itse olin ainakin erittäin jännittynyt koska matka oli ensimmäiseni ilman perhettäni ja ehdottomasti pisin koskaan viettämäni aika ulkomailla.

Lauantai aamuna 25.9 isäni ajoi minut Jyväskylän matkakeskukseen josta oli tarkoitus matkustaa junalla ensiksi Tampereelle. Matkakeskukselle alkoikin pikkuhiljaa valua tutun näköistä sakkia ja kellokin alkoi lähestyä junan lähtö aikaa. Siinä sitten perheet ja omaiset toivottivat hyvät matkat, halattiin ja astuttiin junaan joka lähti ajamaan kohti Tamperetta. Vajaan puolentoista tunnin matkan jälkeen saavuttiinkin sitten jo Tampereelle ja sieltä tilasimme tilataksin ja sillä ajoimme Pirkkalan lentokentälle jolta Ryanairin lentokone tulisi lähtemään. Terminaalissa sitten odottelimme opettajaamme saapuvaksi ja sitten siirryimme lähtöselvitykseen. Sitten menimme terminaalissa sijaitsevaan ravintolaan syömään eväitämme odotellessamme lentokonetta saapuvaksi. Vihdoin lentokone suvaitsi saapua ja pienen ajan päästä pääsimmekin jo koneeseen sisälle. Kone pääsi turvallisesti ilmaan ja minulle alkoikin jo selventyä että tässähän ollaan menossa kovaa vauhtia Saksaan. En ole oikein ikinä pitänyt lentokoneella matkustamisesta joten lähestulkoon koko matka menikin ikkunasta vahtaamiseen ja hermoiluun.

Kaikesta hermoilusta huolimatta kone laskeutui turvallisesti Saksaan Frankfurt/Haahn:in lentokentälle ja pienen odottelun jälkeen saapui SICK AG:n työntekijä noutamaan meitä transitilla ja matka jatkui kohti Waldkirchia. Matkalla pysähdyimme Hockenheimin formularadan lähistöllä olevaan kuppilaan ottamaan hieman jotain syötävää ja sitten jatkoimme matkaa öisellä moottoritiellä. Lopulta nukahdin ja seuraavaksi heräsin kun olimme saapuneet Waldkirchiin ja kurvasimme SICK:in pihaan jossa saksalaiset oppilaat odottivat meitä. Nousimme autosta ja aloimme tehdä tuttavuutta. Pian selvisi että minä ja luokkatoverini asuisimme Hannes nimisen saksalaisen opiskelijan perheen kanssa.

Hannes ajoi meidät kotitalonsa pihaan ja pian meille selvisi että heillä onkin oma maatila. Saimme oman vierashuoneen ja kävimme nukkumaan.
Aamulla me kaikki suomlaiset ja saksalaiset menimme SICK:lle nauttimaan aamupalaa ja tutustumaan toisiimme. Illalla menimme pizzeriaan syömään koko porukalla, keskustelemaan ja tutustumaan enemmän toisiimme. Tämän illan perusteella saksalaisista jäi todella hyvä vaikutelma ja menimme hyvällä mielellä nukkumaan.

Seuraavana päivänä aloitimmekin työn SICK:llä. Meidät ohjattiin omalle osastollemme joka oli siis Kone- ja metallipuoli. Meitä ohjattiin ja neuvottiin todella hyvin ja työt menivät koko Saksan reissun todella hyvin ilman mitään sen suurempia ongelmia. Homma alkoikin luistaa pikkuhiljaa rutiinilla niin työn kuin normaalin elämisenkin kannalta. Saksalaiset keksivät meille montaa eri aktiviteettia ja tylsää reissulla ei tullut. Juomat ja ruoat olivat erittäin hyviä ja ennenkaikkea erittäin halpoja. Ranskankin puolella pääsimme käymään ja aina Alpeilla asti laskettelemassa. Joten hauskaa riitti. Työ ja huvittelukin pysyivät sopivassa balanssissa. Puolivälissä oleskelua vaihdoimme perhettä ja lopun aikaa olimmekin toisessa perheessä.

Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja lopulta oli lähdettävä takaisin karuun pohjolaan vaikkakin kova koti ikävä olikin jo ehtinyt kasaantua pääkoppaan. Lähtö oli silti haikea koska oli jo ehtinyt ystävystyä saksalaisten kanssa ja tottua koko saksalaiseen elämään. Mutta silti lähdimme taas Transitilla paahtamaan kohti Haahnin lentokenttää ja sieltä lentokoneella Tampereelle takaisin. Sitten siitä Jyväskylään junalla ja kun saavuin Matkakeskukselle niin perheeni olikin jo vastassa ja lähdimme kotia kohti. Sitten vain sänkyyn ja unta palloon iloisena tietäen että on takaisin kotona.

Teemu Parantainen  

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Kävinpähän yhtenä iltana katsomassa kun jyväskylään tuli uusia valoja ja otinpa nyt pari kuvaa ja tässä ne tulee selostuksineen. Lisää voi tarkastella osoitteesta: www.jyvaskyla.fi/valo.

Paavo Laattala  

Vanki nimeltä Papillon kertoo minkälaisia rikolliset oikeasti ovat

Vanki nimeltä Papillon on omaelämänkerrallinen tarina miehestä, jolle vapaus oli kaikkea muuta tärkeämpää. Henri Charriere eli toiselta nimeltään Papillon tuomitaan vuonna 1931 syyttömänä elinkautiseen vankeuteen. Hänen matkansa alkaa Ranskan Conciergerie -vankilasta kohti Ranskan Guayanan edustalla sijaitsevien saarten pakkotyölaitosta. Sanotaan, että pakeneminen noilta saarilta on mahdotonta, mutta Papillon on sitkeä. Useaan kertaan vapaus on aivan hänen ulottuvillaan, kunnes se taas riistetään hänen edestään. Luonteensa ja käyttäytymisensä avulla Papillon saavuttaa lähes ihmisarvoisen elämän Royalen työlaitoksella ja monet hänen kaltaisensa siihen tyytyvätkin. Papillon ei tyydy.

Vuodessa on 365 päivää, kahdessa 730 ellei satu olemaan karkausvuosi. Hymyilen ajatukselle. Samantekevää onko päiviä 730 vai 731. Ei se ole samantekevää. Yksi päivä lisää merkitsee 24 ylimääräistä tuntia. Vuorokausi on pitkä. 730 kertaa 24 tuntia vielä pitempi. Montako tuntia? Osaisinko laskea päässä? Se on mahdotonta. Miksi? Sehän on helppoa. Sata päivää tekee 2400 tuntia. Sen kertoo seitsemällä, mikä tekee 16 800 ja siihen lisää kolmekymmentä päivää, jonka kertoo 24:llä. Lopputulos: 17 520 tuntia mikäli olen laskenut oikein. Rakas Papillon, teillä on 17 520 tapettavaa tuntia tässä villieläimelle rakennetussa häkissä.

On täysin mahdotonta edes käsittää, kuinka paljon Papillon joutui kärsimään niiden pitkien kymmenen vuoden aikana, jotka hän vietti vankeudessa. Epäonnistuneiden pakoyritysten myötä häntä siirrettiin saarelta toiselle toinen toisistaan pahamaineisimmille. Pahin mahdollinen oli "miehennielijä", Saint Joseph, jossa onneton rikollinen vietti pitkiä vuosia ahtaassa sellissään täydellisessä hiljaisuudessa ja pimeydessä.

Papillon ei ota kantaa rikollisten tekoihin tai edes omaan syyttömyyteensä. Koko 514 -sivuisessa kirjassa mainitaan vain kaksi kertaa, että Papillon oli syytön. Papillon asettuu kirjassa tavallisen syyllisen vangin asemaan ja kuvaa sitä suurta ystävällisyyttä ja lojaalisuutta, jota muut vangit osoittavat hänelle. Vanki nimeltä Papillon laittaa lukijansa moraalin koetukselle. Me näemme vain rikollisen ja hänen tekonsa, joiden perusteella me teemme tuomiomme. Papillon osoittaa noiden halveksittujen olentojen luonteenpiirteet ja ihmisyyden. He kärsivät siinä missä me kaikki muutkin.

Isku oli niin kova, että toivuin siitä vasta kolmentoista vuoden päästä. Se ei ollutkaan mikään tavallinen korvatillikka, ja sen antamiseen tarvittiin monta ihmistä. Nyt on 26. Lokakuuta 1931. Jo kahdeksalta aamulla minut haettiin Conciergerie -vankilan sellistä jossa olen viettänyt vuoden. Olen juuri ajanut partani ja ylläni on tunnetun räätälin valmistama tyylikäs puku. Valkoinen paita ja vaaleansininen rusetti antavat loppusilauksen asulleni.

Essi Tapanainen  

Aivot seinään ja hyvät naurut päälle?
- Väkivaltaviihteestä

Seuraamme päivittäin television, internetin ja elokuvateattereiden tarjoamaa viihdetulvaa ja osa istuu nenä kiinni sarjakuva-albumeissa. Jokaisen viestimen tarjonnasta löytää aina yhden yhdistävän ja silloin tällöin ihmisiä puhuttavan aiheen, väkivallan. Aika ajoin suuren yleisön tietoisuuteen nousee jokin tv-sarja, peli tai elokuva, jossa väkivallalla on hyvinkin suuri rooli, ja alkaa valtakunnallinen päivittely siitä, turmelevatko tietokonepelit tai sarjakuvat nuorisomme. Sinällään kummallista, että aiheesta nykyään kohistaan niin paljon, onhan väkivalta eri muodoissaan ollut viihdettä ihmisille jo antiikin ajoista saakka. Sen muodot vain ovat muuttuneet -ja samalla suhtautuminen siihen. En kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikenlainen väkivaltaviihde tulisi vain hyvkäsyä sokeasti toteamalla, että kuuluu ihmiskunnan luonteeseen pitää kanssaihmistensä tappamista huvittavana.

Päin vastoin, en ymmärrä sitä viihteen lajia, jossa väkivalta esiintyy vain itsensä vuoksi tai sitä pidetään ihannoitavana ja hyväksyttävänä, eikä sille esitetä minkäänlaisia seurauksia. Hyvänä esimerkkinä tästä voisi pitää vaikkapa tietyntyyppisiä elokuvia, joiden pääasiallisena tarkoituksena on vain lennättää katsojansa silmille mahdollisimman suuri määrä verta ja sisäelinten palasia sen kummemmin tekoja perustelematta. Mielestäni väkivalta on kuitenkin aihe, jota ei pitäisi hyssytellä piiloon sillä ihmiset törmäävät siihen oikeassa elämässä jatkuvasti, mutta tapa jolla sitä käsitellään tulisi tehdä joko perusteltavaksi. Niin kauan kuin väkivalta on mukana jonkin painavan syyn takia (hyvänä esimerkkinä japanilainen kulttileffa Battle Royale) ja sille esitetään ne seuraukset, joita se oikeassakin elämässä aiheuttaa, en laita tikkua ristiin. Sen sijaan tietokonepelien ja toimintaelokuvien tai sarjakuvien "helppo" ja graafinen väkivalta, jossa seuraukset sen uhreille (tietenkin tapauksesta riippuen) ovat varsin kaukana todellisuudesta, alkaa silloin tällöin lähennellä jo moraalista arveluttavuutta. Uskottavien ja realististen seurausten kuvauksen jälkeen kaikki ainakin ymmärtäisivät, mitä varten ikärajat oikeasti ovat olemassa.

Väkivalta ei koskaan -loppuen lopuksi- ole naurun asia.

Anna Rantasila  

Nettisivut

Moni on opetellut html-koodit ja osaa sen perusteella tehdä sivuja. Netissä on enemmän html-koodisia sivuja kun javascript-koodisia sivuja
koska javascript on vaikeampaa opeteltavaa kuin html-koodit.

Nettisivujen teko on todella hauskaa puuhaa minun mielestä koska siinä kuluu aikaa hyvin. Ja varmaan aika monenkin mielestä. Nettisivuille voi esimerkiksi liittää kuvia musiikkia ja vaikka mitä hauskaa. Netti sivuille voi laittaa linkkejä, kuvia ja yms.. muuta.

Jouni Ratilainen  

Ateena

Ensivaikutelma Ateenasta oli kaoottinen, lämpimässä etelän yössä ajoi autoja samaan tahtiin kuin kotoisassa neljän ruuhkassa, eivätkä liikennesäännöt vaikuttaneet läheskään samoilta kuin Koti-Suomessa. Asuntomme Ateenan hienostokaupunginosassa, Kolonakissa, oli kuudennessa kerroksesta ja parvekkeelta oli mitä mainioimmat näkymät: vasemmalta löytyi taloja horisonttiin asti, edessä on vuori, jonka rinteille talot ulottuivat, ja oikealla on taloja horisonttiin asti. Aurinko ja pöly olivat nousseet, ja vaikka päivät olivat aurinkoisia, ei taivas ollut lähelläkään sinistä kaiken suurkaupungista nousevan pölyn takia. Vaikka Ateenassa ei ollut puhtaita uimarantoja, mutta tunnin, kahden venematkan päässä löytyi upea saaristo jossa oli upeita rantoja ja nättejä pikkukyliä. Ateenan olympiastadionit olivat mitä hienoimpia, vaikkakin uudempaa pystyi vilkuilemaan vain kuvista, koska paikalliset viranomaiset olivat ystävällisesti rakentaneet aidat rakennelman ympärille.

Liikenne Ateenassa oli erittäin kaaottista ja autokanta oli uutta. Moottoripyörien ikähaitari olikin sitten laidasta laitaan ja hullun lailla vilkkaassa liikenteessä puikkelehti runsaasti kaksipyöräisiä. Autojen perkkeerauksestakin oli tehty taidetta, välit autojen puskurien ja keulojen välissä mitattiin senteissä ja kun liikkeelle haluttiin päästä, edessä ja takana olevaa kulkuneuvoa tyrkittiin hellästi eteen ja taakse, jotta saatiin itselle tilaa. Juuri tämän takia paikalliset suosivatkin pienikokoisia autoja.

Saasteistaan huolimatta Ateenan julkisivun siisteys yllätti. Kerjäläisiä nähtiin koko viikon aikana vain muutama, metroasemilla ei ollut tumpin tumppia tai purukumin purukumia ja metrojunat kiiltelivät uutuuttaan. Olympialaiset selittävät kaikki uutuudet, ja palvelu pelasi mitä parhaiten. Vaikkakin myyjät palvelevatkin innokkaasti, niin muutaman kaupan jälkeen alkaa naurattaa, kun he laskevat kaikkein yksinkertaisimmatkin plus- ja miinuslaskut laskukoneella. Sekä kaiken lisäksi väärin.

Historiastaan Ateena on tunnettu: keskellä ydinkeskustaa kohoava Akropolis oli pakko nähdä, ja toki kierrettiin myös museoita. Suoraan Akropoliin alapuolella sijaitsee Agora eli tori. Aivan Agoran vieressä oleva vanha kaupiunki oli myös todella hieno, ja näkemisen arvoinen paikka. Jos jonkinmoista myyntikojua oli tökitty vieri viereen ja ravintoloita oli noin viiden metrin välein. Akropoliin lisäksi myös Zeuksen temppeli oli näkemisen arvoinen. Se koostuu nykyään 15 pystyssä olevasta pylväästä.

Kalle Matsinen  

Jonna Tervomaa otti Lutakon haltuunsa

Lauantaina 13.11. Jonna Tervomaa veti väkeä Lutakkoon. Yli yhdentoista venähtänyt aloitus oli hieman hailakka, kun ensimmäinen soitettava kappale ei ollut mikään niistä koko kansalle tutuista radiohiteistä, mutta tunnelman nousu näkyi jo pian fiilistelynä ja varovaisena tanssahteluna. Keikan alkupuolella toimittajat hämmästelivät kovasti väkimäärää - missä ovat ne nuoret jyväskyläläiset, jotka niin kovasti pitivät melua Lutakon pelastamisesta. Keikan startattua tanssilava kuitenkin täyttyi, etenkin kun Jonna sai houkuteltua baarin puolelta "mokomatkin viinasiepot" mukaan tanssimaan.

Alun kankeuden Jonna korjasi pian reippaalla lavaesiintymisellään, mikä auttoi yleisön "samalle sävelelle". Jonna otti tilan haltuunsa, kontakti yleisöön säilyi koko keikan ajan. Silmää miellytti, kun neito lauloi välillä myös lavan reunalla kyykkysillään, otti tanssiaskeleita eikä suinkaan vain jököttänyt mikrofonin kanssa keskellä lavaa. Loppua kohti mikit osoittivatkin jo yleisöön ja sanat olivat selvästi kaikille entuudestaan tutut.

Keikalla näytti olevan väkeä monesta ikäluokasta. Pääosa väestä vaikutti
olevan parin vuoden sisällä peruskoulunsa päättäneitä, mutta jakaumaa
löytyi silti aina ala-asteelta keski-ikään saakka. Vaikka naisia oli ainakin
yleissilmäyksellä keikalla miehiä enemmmän, tuntuu Jonna löytävän
paikkansa kaikenlaisten ihmisten levyhyllystä.

Lutakolle tuttu tunnelma näkyi tälläkin keikalla, mutta humaltuneiden kanssakuulijoiden varsin tilaavievä tanssahtelu häiritsi useampia. Oli vaikea nauttia omasta olostaan, kun sai varoa varpaitaan ja väistellä sohivia kyynärpäitä.

Tytti Matsinen ja Lauri Laattala  

Likainen luonto!

Moni varmaan ajattelee, että ei se paljoa haittaa, jos heittää esim. karkkipaperin maahan. Joka koulumatkalla näen ainakin vähintään 10 karkkipaperia. Ajatellaanpas, jos jokainen suomalainen heittää maahan yhden roskan päivässä, niin sehän tekisi n. 5.000.000 roskaa päivässä, viikossa n. 35.000.000, ja vuodessa n. 1.825.000.000 roskaa. Kuka tällaisen roskamäärän ympärillä haluaisi elää? En ainakaan minä.

Mutta ajatellaanpas, jos jokainen suomalainen ihminen keräisi 2-5 roskaa päivässä, niin Suomihan voisi puhdistua mielestäni jo kahdessa viikossa. Ulkona on n. 25 metrin välein jokin ulkoroskis, joten nähkää edes sen verran vaivaa, että viette roskat roskikseen, ja samalla säästää luontoa.

Toni Vääränen  

Rasismia vastaan musiikin voimalla

Lauantaina 30.10. Kulttuuriklubi Siperialla rokattiin ennakkoluuloja vastaan kun rasismin vastainen kiertue kurvasi paikkakunnalle Rataksen, Luomakunnan ja Incredible Nothingin sekä Jyväskylän keikkansa Lutakkoon siirtänyttä Bitch Alertia paikanneen Iconcrashin kera. Iconcrashin aloitellessa soittoaan kello kuuden jälkeen illalla oli yleisön määrä vielä vähäinen, johtuen ehkä aikaisesta aloitusajasta ja sisäänpääsyyn vaaditusta alkoholittomuudesta.

Iconcrash soitti tyylikkäästi vajaan kolmivarttisen, yleisön valitettavasti sen enempää lämpenemättä. Yhtye oli kuitenkin hyvässä vedossa ja miltei illan parasta antia, mikä tuntui melko erikoiselta ottaen huomioon, että alun perin sen paikalla olisi pitänyt esiintyä huomattavasti nimekkäämpi Bitch Alert, joka oli siirtänyt keikkansa Lutakkoon Maj Karman lämmittelijäksi. Tämä saattoi syödä väkeä Siperialta, sillä yleisöä ei tullut illan aikana sisään runsasta kymmentä ihmistä enempää. Iconcrashin jälkeen lavalle astui jo vuodesta 1994 koossa ollut heinolalainen Luomakunta, jonka vimmaisen esiintymisen luulisi isommassa yleisössä villitsevän itse kutakin. Luomakunnan napakan, hieman sarakastisenkin setin jälkeen olivat vuorossa melodisempaa otetta tarjoillut Sysmästä kotoisin oleva Ratas ja vantaalainen Incredible Nothing, joka sai lopulta aikaan jonkinlaista liikettä yleisössä omintakeisen räyhäisellä soitollaan.
Kaikki illan esiintyjät olivat yllättävänkin tasokasta antia, ja ihmettelinkin tuttavieni kanssa ihmiskatoa. Kahden melko samantyylistä musiikkia tarjoilevan keikan sattuminen päällekkäin oli valitettavaa, sillä rasismin vastaiselle keikalle olisi olettanut olevan kaupungissamme kysyntää.

Lauantaina 5.11. Vantaan Vernissaan päättyneen kiertueen järjesti yhtyeiden kanssa rasismin ja muukalaispelon vastainen RASMUS -verkosto, ja sitä olivat tukemassa mm. Ihmisoikeusliitto, Suomen Nuorisoyhteisö Allianssi, Amnesty Internationalin Suomen osasto, Suomen YK-liito ja Suomen Lukiolaisten liitto, sekä Yhdessä -Yhdistys, Turun Nuorisoasiainkeskus ja Appelsiinipuu -projekti. Kiertue sai rahoitusta Euroopan Yhteisöltä.

www.luomakunta.com, www.ratas.fi, www.incrediblenothing.net
www.kiertue.com

Anna Rantasila  

Juurakon Hulda

Esitys kertoo kuinka 30-luvulla valtiomies Soratie rakastuu vuosien saatossa sisäkköönsä Huldaan.

Kaikki alkaa siitä, kun Hulda matkaa maalta Helsinkiin työn perässä, jonkun "taivaanrannan maalarin" kanssa. Pääkaupunkiin päästyään maalari kuitenkin hylkää Huldan Esplanadille ja jättää hänet oman onnensa varaan. Onnekseen Hulda kohtaa öisessä kaupungissa kolme kansanedustajaa, jotka vievät hänet valtiomies Soratien kotiin. Myöhemmin yöllä Hulda saa suostuteltua kansanedustajan ja hänen kummitätinsä palkkaamaan itsensä sisäköksi Soratien talouteen.
Hulda ei suostu käyttäytymään sisäkkönä niin kuin häntä ei olisikaan, vaan iloisuudellaan hän saa herra Soratienkin pään sekaisin. Kestää kuitenkin noin seitsemän vuotta ennen kuin heidän välillään tapahtuu mitään merkittävää. Niiden seitsemän vuoden aikana Hulda on kyennyt opiskelemaan työn ohessa ja lopulta hän valmistuu maisteriksi. Hulda on myös aina ollut kiinnostunut politiikasta ja toimii aktiivisesti puolueessaan. Maisteriksi valmistuttuaan Hulda hakeekin lupaa asettua ehdolle, mutta kaiken sotkee juorut siitä, että hän on toiminut ilotyttönä ennen sisäkön työtään ja tälläkin hetkellä hän toimii kansanedustaja Soratien rakastajattarena.
Onneksi kaiken korjaa herra Soratien kosinta ja näin Huldasta tulee taas kunniallinen nainen ja hän pystyy asettumaan ehdolle eduskuntaan.

Mielestäni esitys oli loistava, sillä näyttelijä valinnat olivat onnistuneet erittäin hyvin ja juoni ei ollut liian monimutkainen, jotta katsojalle olisi jäänyt tarinaan aukkoja. Teatterissa käydessä ihmetystä herättää aina se, että kuinka näytelmän juoni saadaan onnistumaan vaikka kaiken täytyy tapahtua samassa huoneessa. Juurakon Huldassa pidin erityisesti lavastuksesta, sillä näyttämölle oli rakennettu herra Soratien työhuone, josta lähti ovia eri huoneisiin.

Juurakon Hulda on romanttinen komedia ja sen kyllä huomaa esitystä katsoessa, sillä huumori on saatu siitä, kun näyttelijät heittävät herjaa toisistaan ja jatkuvasti pitkin näyttämöä sinkoilevat pikku "piikit" toisia kohtaan luovat huumoria. Katsojan on myös helppo eläytyä näytelmään mukaan ja miellyttävää katseltavaa on "kissa- hiiri " leikki Soratien (Antti Niskanen) ja Huldan (Marjaana Kuusniemi) välillä.

Jyväskylän kaupungin teatterin punaisessa ohjelmistovihkossa kohdeyleisöksi on ilmoitettu aikuiset, mutta mielestäni näytelmä käy ihan hyvin nuorillekin. Esitys kyllä pohjautuu politiikalle ja muutenkin liikutaan paljon yhteiskunnallisissa aiheissa, jotka ovat olleet ajankohtaisia 1930- luvulla. Joten jos 30- luvun politiikka ei yhtään jaksa kiinnostaa, niin silloin ehkä kannattaa valita jokin muu näytelmä.

Väliajan jälkeen mielestäni alkoi hauskempi osuus, eli näytelmä kannattaa katsoa loppuun asti. Omaa keskittymistäni häiritsi osittain se, että ihmiset taputtivat aina kun valot sammuivat, mutta yhteistä tunnelmaa loi yleisön naurun hörähdykset hauskoissa kohdissa.

Itse voisin mennä uudestaan katsomaan näytelmän, eli suosittelen sitä kaikille jotka haluavat hauskan teatteri kokemuksen. Kannattaa kuitenkin yrittää saada paikat mahdollisimman edestä, sillä näytelmässä käytettiin monipuolisia ilmeitä. Ja tietenkin keskeltä riviä, koska muuten osaa "lähentely" kohtauksista sensuroi näyttelijän selkä.

Nuoria kannattaisi kannustaa käymään enemmän teatterissa, sillä lippujen hinnoissa esim. elokuviin ei ole kuin parin euron hintaero ja samalla kuitenkin näkee erittäin tasokasta viihdettä. Joten kaikki joukolla katsomaan näytelmiä!

Sirpa Pynnönen  

Pelastakaa Upseerioppilas Laattala

Lauri Laattala, Painovirheen entinen päätoimittaja, suorittaa tällä hetkellä varusmiespalvelustaan Vekaranjärven tykistössä. Tällä palstalla Laattala pohtii armeijan kujeita ja kertoo kuulumisiaan armeijan harmaista - tai paremminkin armeijan kurkkusalaateista.

Reserviupseerikoulu on tunteita jakava paikka: moni tekisi mitä hyvänsä päästäkseen sinne, taistelee saadakseen yhdenkin pisteen lisää kokeista ennen valintapäivää. Toisaalta vielä useampi pelkää kauhuissaan Reserviupseerikouluun joutumista - masoksimiahan se olisi. Lyhyesti Reserviupseerikoulu (RUK) on paikka armeijan "parhaille". Noin kolmannes varusmiehistä lähtee opettelemaan johtajiksi aliupseerikoulun ensimmäiselle jaksolle. Tiedossa heille on 12 kuukauden palvelusaika, enemmän leirejä ja puoli vuotta johtajuuden harjoittelua. Näistä kaikista kourallinen valitaan kokeiden ja suoritusten perusteella RUK:hon, missä heistä koulutetaan tulevia upseereja. RUK:ia voisi luonnehtia aliupseerikoulun toiseksi jaksoksi, jossa rankempi meno palkitaan korkeammalla asemalla johtajakauden aikana.

Pisteet riittivät ja aliupseerioppilas Laattalasta tuli korpraalin arvon kautta upseerioppilas. Nyt kun upseerioppilaan merkki, kiiltävä salmiakki, koreilee kauluksessa ja rankka koulutus alkaa vaatia veronsa, tulee ajatelleeksi, että mihin sitä nyt sitten oikein on ryhtynyt. Aliupseerikouluun pääsi lähestulkoon sillä, että sanoi haluavansa johtajaksi. Paikka RUK:ssa aukeni, kun oikeasti teki töitä. Mielikuvat RUK:sta eivät aivan täyttäneet mielikuviani, mutta niistä kerron tulevissa jutuissani.

Maavoimien RUK sijaitsee Haminassa. Siellä saapujaa odottaa vaakasuora, pistelevä ja kylmä sade. "Reserviupseerikoulun kurssi numero 225, kahdeksaan riviin järjesty!" Näin alkoi kolme kuukautta kestävä sirkus, missä miestä mitataan. Jo tulopuhuttelu oli pirteä: "Jos teette jonkin virheen, teidät erotetaan. Jos ette menesty koulussa, teidät erotetaan. Jos leirit tuntuvat niin kovilta, ettekä voi mitenkään jaksaa, se on tarkoituskin."

Upseerioppilas Laattala  

MSN Messenger - Hyvä vai huono keskusteluväline?

Olet varmaan kuullut kavereiltasi tai huomannut netissä lauseen "Lataa MSN Messenger". Messenger on internetissä erittäin yleisessä käytössä oleva keskusteluväline, jossa voi keskustella joko kahdestaan tai useamman henkilön kanssa.

Messengerillä voit sekä kirjoitella kaverillesi, lähetellä tiedostoja, esittäytyä nettikamerassa tai pelata pelejä yhdessä netissä. Tavallinen kirjoitteluhan toimii melkein samalla tavalla kuin muissa netti chateissa, mutta ainakaan minun tietääkseni muissa ei voi lähetellä viestien seassa hymiöitä, kun taas Messengerissä voi. Voit myös lähettää vaikka itsetekemäsi kuvan kaverillesi jos se vaikka on liian suuri hymiöksi tai keskustelukuvaan. Webcam-kuvaa voi toki lähettää kaverillesi, tosin sinulla täytyy olla webcam ja kuvaa voi lähettää vain yhdelle henkilölle per keskusteluikkuna. Melkein samalla tavalla toimii myös pelaaminen MSN:n omilla nettipeleillä, joihin kuuluu esimerkiksi pasianssi, miinaharava sekä tammi.

Itse pidän Messengeristä, joten sitä tulee käytettyä suurinpirtein päivittäin, ellei jokin muu asia vie koko päiväni.

Paavo Laattala