Jyväskylä
Keuruu
Laukaa
Muurame
Petäjävesi
Toivakka
Äänekoski
Jyväskylä Sinfonia
Finnkino
Jyväskylän kaupunginteatteri
Lutakko
Free Your Mind
Keskisuomalainen
Äänekosken Elävän Musiikin Yhdistys ÄRMY
Etusivu | Ajankohtaiset | Arvostelut | Bändiesittelyt | Elokuvat | Tarinat | Runot | Linkkivinkit | Nuvan kuukautiset | Kuukauden julkkis | Konsertit ja keikat | Kuukauden resepti | Videot | Kuvat | Vuodatuksia | Meet the Street -projekti | Arkiston kätköistä | Tiedotteet | Toimittajaesittelyt | Vinkkejä Painovirhe-toimintaan | Information in English | Kirjoituskilpailu 2010
Fanfaari naiseudelle
Kuinka hankalaa onkaan olla nainen! Se kaikki huoli ja laskelmointi alkaa jo muutaman vuoden jälkeen syntymästä eikä loppua näy. Tosin joillakin naisilla on helppoa, koska he eivät yksinkertaisesti välitä normeista. Itse asiassa ensimmäistä lausetta pitäisikin tarkentaa: Kuinka hankalaa onkaan olla yhteiskunnan muottiin sopiva nainen!
Kaikki nämä hirvittävät paineet alkavat jo hyvin nuorina. Mikä olikaan eppuluokkalaisen toive? Saada isona yhtä isot rinnat kuin niillä lukiotytöillä, jotka vaeltelivat saman rakennuksen käytävillä. Tai vastaavasti löytää joku kiva poika, pussata sitä ja mennä naimisiin. Meniväthän Karri ja Lottakin naimisiin aurinkoisena kevätpäivänä päiväkodin pihalla. Lotalla oli keltainen mekko ja voikukkaseppele päässä! Iltapäivisin meidän tyttöjen piti tietenkin juosta poikia karkuun monta tuntia ja kirkua kurkkumme käheiksi. Ei meitä oikeasti edes pelottanut, mutta se oli ainoa keino päästä tekemisiin noiden miespuolisten olentojen kanssa. Lisäksi keskustelimme tyttöporukoilla siitä miten lapsia tehdään ja kerroin kuinka haluan saada lapsia nyt ja heti yhden tietyn pojan kanssa. Kotia tietenkin leikittiin ihan kyllästymiseen asti ja tappeluja syntyi heti, kun jollain oli uusi ääntä pitävä vauva.
Vähän myöhemmällä iällä elämään tupsahtivat sellaiset huolet kuin diskossa parin löytäminen (syntyi kauhea itkupaniikki, jos se tietty poika ei suostunut tanssimaan), vaatteiden valitseminen ja hiusten laittaminen. Ihon pakkelointi alkoi siinä 11 vuoden iässä luomivärillä ja muuttui 12-vuotiaana kajaaliin ja meikkivoiteisiin. Tytöillä ei nimittäin sallittu virheellistä ihoa, sillä siitä kuiskuteltaisiin heti pukukoppien nurkissa. Rintojen vertailua esiintyi niin siihen aikaan kuin monia vuosia myöhemminkin. Tärkeää oli myös muistaa, ettei ostanut samanlaisia vaatteita kuin muilla oli (jolloin sinusta alettiin puhua nimellä "matkija"). Suositut tytöt olivat niitä, joista pojat tykkäsivät eniten ja niitä kadehdittiin, joilla alkoivat kuukautiset aikaisin. Hehän olivat jo naisia!
Yläkouluikäisenä tytöt kävelivät käsi kädessä ja vertailua aiheuttivat niin poikaystävien lukumäärä kuin myös jossain tapauksissa seksin harrastaminen (näillä seikoilla oli pisteitä lisäävä vaikutus muiden silmissä). Pojista kikateltiin monet monituiset tunnit ja tärkeää oli, että muut hyväksyivät sen pojan, jota kurkisteltiin syrjäsilmällä aina kun mahdollista. Jossain vaiheessa tämä kaikki jo alkoi kyllästyttää, mutta eihän kenenkään sopinut jäädä pois näistä keskusteluista tai hänet leimattiin joko oudoksi tai lesboksi. Aamuisin täytyi herätä aikaisin meikkaamaan ja laittamaan hiuksia, koska ilman meikkiä ei voinut käydä edes kaupassa. Koskaan ei tiennyt milloin se Herra Oikea astuisi nurkan takaa eteesi, Siwan karkkihyllyllä nimittäin.
Ja entäs sitten nykyään? Onneksi kaverille ja kauppaan voi mennä ilman meikkiä. Tosin nykyään vaatteet ovat tulleet entistä hallitsevammaksi osaksi ja myönnän joskus jääneeni kotiin vain sen takia, etten ole löytänyt mieleistä päälle pantavaa. Sitä Oikeaa etsitään edelleen kiihtyvällä vauhdilla ja ne, jotka jo elävät parisuhteessa suunnittelevat yhteen muuttoa, kihloihin menoa ja mahdollisesti lasten tekoa. Miesten suhteen pitää olla varovainen, sillä liian nopea tahti tarkoittaa "huoran" nimeä nurkissa käytävissä keskusteluissa, pienet rinnat aiheuttavat hiljaista paheksuntaa ja liian leveä lantio on no-no. Kateellisia ollaan niin lukemattomista asioista, ettei niitä voi luetella ja nimekäs kaveripiiri on kaiken a ja o. Onko mikään loppujen lopuksi muuttunut?
Taija Kolehmainen