Jyväskylä
Keuruu
Laukaa
Muurame
Petäjävesi
Toivakka
Äänekoski
Jyväskylä Sinfonia
Finnkino
Jyväskylän kaupunginteatteri
Lutakko
Free Your Mind
Keskisuomalainen
Äänekosken Elävän Musiikin Yhdistys ÄRMY
Etusivu | Ajankohtaiset | Arvostelut | Bändiesittelyt | Elokuvat | Tarinat | Runot | Linkkivinkit | Nuvan kuukautiset | Kuukauden julkkis | Konsertit ja keikat | Kuukauden resepti | Videot | Kuvat | Vuodatuksia | Meet the Street -projekti | Arkiston kätköistä | Tiedotteet | Toimittajaesittelyt | Vinkkejä Painovirhe-toimintaan | Information in English | Kirjoituskilpailu 2010
Kavereita, kokemusta ja taskurahaa
Nuorten yrittäjyystalo Idun kahvihuone on täynnä innokkaita nuoria. Mukana on myös kaksi ohjaajaa, mutta he eivät ainakaan omien sanojensa mukaan tee mitään.
Kyseessä on Duuniringin kokous, jossa nuoret saavat itse ideoida keinoja työnhakuun. Ryhmään kuuluu 15-20 -vuotiaita nuoria, lukiolaisia ja peruskoululaisia. Tällä hetkellä kaikki ovat tyttöjä, mutta ovet ovat avoinna myös pojille. Kokouksia pidetään kaksi kertaa kuussa, keskiviikkoisin ja torstaisin. Ohjaajat ovat tosiaan paikalla vain pitämässä järjestystä ja auttamassa ideoinnissa, sillä itse tekeminen on nuorten vastuulla. Työnhaku on lähinnä Duuniringin mainostamista, minkä lisäksi lähetellään sähköposteja ja käydään kyselemässä yrityksistä töitä. Mainoksia on suunniteltu laitettavaksi mm. linja-autoihin. Pienten mainoslehtisten painamista on myös ideoitu.
Töitä, joita Duuniringin kautta pääsee tekemään, ovat esimerkiksi inventointi, siivoaminen ja kahvion tai lapsiparkin pitäminen. Jotkut ovat jopa saaneet vakituisen työpaikan. Ryhmäläiset ottavat ilomielin vastaan erikoisemmatkin työtarjoukset, koska kokemusta ei voi koskaan olla liikaa. Lähinnä Duunirinki antaa kuitenkin yleistä tietoa työelämästä: työnhausta, työsopimuksista, palkanlaskutuksesta ja tietenkin itse työskentelystä. Työkeikat valmentavat tulevaa työpaikkaa varten ja ovat hyödyksi vaikkapa kesätyön haussa. Palkka ei ole välttämättä kovin suuri, koska työntekijät ovat alaikäisiä eikä heillä ole välttämättä koulutusta työtehtäviin. Nuorille ylimääräinen taskuraha on kuitenkin aina tervetullutta.
Duunirinki on myös hyvin sosiaalinen harrastus. Muiden rinkiläisten kanssa pääsee ystävystymään sekä luomaan suhteita eri työnantajiin. Kokoukset ovat rentoja eivätkä työtkään välttämättä kovin rankkoja, joten tunnelma on leppoisa koko ajan. Vaikka voi tuntua raskaalta nousta arkiaamuna inventoimaan kello kuudeksi ennen koulupäivää, työstä saa palkan lisäksi hauskoja muistoja ja joskus pieniä työntekijän etuuksia. Mikäpä siinä inventoidessa, kun saa työpaikalta ilmaisen aamukahvin ja rupatteluhetken uusien kavereiden kanssa?
Duuniringin teille töihin saat ottamalla yhteyttä ohjaajaan. Puh. 0440124609 ja sähköposti itu@nuortenkeskisuomi.fi
Anna Geier

Project Runway
Viime syksynä käsityönopettajamme sai idean, että pitäisimme keväällä muotinäytöksen, niin sanotun Vappu Gaalan. Näytöksestä ei tulisi perinteistä runway-tyyppistä kävelymuotinäytöstä, vaan liikunnallinen esitys, jossa olisi erilaisia tanssiesityksiä, ja jokaisella ryhmällä olisi oma pieni koreografia. Me oppilaat otimme idean mietittäväksi ja jo seuraavalla käsityöntunnilla teimme Nuorten Akatemialle hakemuksen Homma-rahasta. Homma-rahaa viime syksynä saivat 136 eri nuorten projektia, ja rahan mukana tuli velvoite kirjoittaa nettiblogia, jonka perusteella Akatemia valitsi kuusi finalistia maaliskuussa järjestettävään Homma-gaalaan. Homma-gaalassa projekteja palkitaan 800-3000 eurolla.
Saatuamme tiedon Homma-rahan saamisesta, projektimme alkoi edetä työnimellä Project Runway. Nopeasti muodostui seitsemän hengen organisaatioryhmä, joka on ollut syksystä asti vetämässä hommaa eteenpäin opiskelujen lomassa.
Ideana muotinäytöksessä on siis, että siinä liikutaan ja kaikki esiteltävät vaatteet ovat oppilaiden itse tekemiä. Vaatteita alkoi nopeasti valmistua ja koreografioita ruvettiin miettimään. Porukaksi muodostui noin kolmenkymmenen hengen ryhmä, johon kuuluu vetäjien lisäksi kaikki mallit. Ikähaitari on myöskin aika suuri, koska mukana on oppilaita seiskaluokkalaisista lukiolaisiin. Blogin kirjoittamistakin jatkoimme ihan koko porukan voimalla, jotta ihmiset saisivat käsityksen eri henkilöiden tunnelmista ja rooleista projektimme osalta.
Ennen joulua organisaatioryhmä sai myös tehtäväkseen järjestää kahden viikon varoitusajalla hieman erilaisen itsenäisyyspäivän muotinäytöksen. Sen järjestämisessä käytimme aika pitkälti jo muodostunutta Project Runway -porukkaa, ja näytöksestä saatiinkin paljon kehuja eri tahoilta.
Joululoman jälkeen projektin valmistelu jatkui vauhdilla. Samalla kun koreografioita hiottiin, vaatteita alkoi valmistua ja käytännön asioita hoidettiin. Helmikuussa saimmekin tietää jo hieman odotetun uutisen: olimme päässeet kuuden parhaan joukkoon Homma-gaalaan! Kyllä siitä riemu repesi. Nuorten Akatemian lehdistötiedotteen perusteella medialtakin on tullut jo yhteydenottoja: Keskisuomalainen julkaisi pienen jutun gaalaan pääsystämme ja Korpilahtilehdessä oli myös asiaan kuuluva juttu. Ensi perjantaina Ylen toimittaja tulee kuvaamaan ja haastattelemaan meitä tehdäkseen kaksiosaisen jutun televisioon menestyksestämme ja kunnianhimoisesta projektistamme.
Vaikka itse H-hetkeen on vielä melkein kaksi kuukautta aikaa, kaikki on hyvällä mallilla ja odotukset ja tavoitteet korkealla. Järjestämme ainakin kaksi näytöstä huhtikuun viimeiselle päivälle. Kahden viikon päästä organisaatioryhmämme lähtee Helsinkiin Homma-gaalaan ja jännityksellä odotamme mitä sieltä jää käteen. Toukokuussa seitsemänhenkinen organisaatioryhmämme saa itse järjestämänsä palkinnon koko vuoden uurastuksesta kun suuntaamme neljäksi päiväksi Milanoon tutustumaan kaupunkiin ja tietysti shoppailemaan. Muistakaa käydä äänestämässä blogiamme yleisöäänestyksen voittoon osoitteessa
www.homma.fi/aanesta.


Veera Perälä
Maakunnan aktiiviset toimijat palkittiin
Jyväskylän Nikolainkulman salissa kokoonnuttiin maaliskuun 5. päivä klo 17 – 20 välisenä aikana jo perinteeksi muodostuneen palkitsemisjuhlan merkeissä. Keski-Suomen lähes jokaisesta kunnasta palkittiin aktiivinen nuori toimija Tsemppari ja aikuinen, nuorten omaehtoisen toiminnan tukija Tsemppaaja. Juhlan avasi komeasti seminaari, jonka aiheena oli lasten ja nuorten osallisuus kunnassa. Paikalla olivat Sastamalan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jari Andersson ja nuorisovaltuuston puheenjohtaja Ilmari Nurminen. Jyväskylän tanssiopiston flamenco -esitys sekä lapsi- ja nuorisokuoro Sinikellojen kuoroesitys loivat osaltaan tilaisuuteen värikästä tunnelmaa.
Aktiiviset toimijat palkittiin viimeksi vuosi sitten, jolloin juhlassa oli mukana yli kolmekymmentä palkittavaa tukijoukkoineen. Loppusyksystä 2008 käynnistettiin jälleen koko maakunnan laajuinen nuoren Tsempparin ja aikuisen Tsemppaajan etsintä. Keski-Suomen kuntiin lähetettiin etsintäkuulutus, jossa kuntia pyydettiin valitsemaan paikkakuntansa aktiivinen nuori ja nuoren tukija. Keski-Suomen edellisvuotisista 27 kunnasta 23 on nimennyt palkittavat ja heitä on yhteensä 44.
Nuori toimija, Tsemppari on 14–19-vuotias nuori, joka osallistuu aktiivisesti monenlaiseen toimintaan ja kannustaa esimerkillään myös muita toimintaan sekä edistää nuorten asioita omassa elinpiirissään. Nuorten tukija, Tsemppaaja on aikuinen, joka kannustaa nuoria itse toimimaan ja suhtautuu nuorten ideoihin avoimen rakentavasti. Hän ei kuitenkaan tee asioita nuorten puolesta vaan rohkaisee nuoria omatoimisuuteen ja vastuuseen.
Tapahtumaa tuki Länsi-Suomen lääninhallitus. Mukana yhteistyössä oli Viherlandia ja Positiivarit.

Tiina Västilä
Nuorten Keski-Suomi ry