o p e t u s


m u s e o t o i m i n t a
K a u p u n k i e l ä m ä ä



LAAKAPAINOMENETELMIÄ

Kivipiirros

on laakapainomenetelmä, jonka tsekkiläinen Alois Senefelder kehitti 1800-luvun vaihteessa. Kivipiirros perustuu siihen, että vesi ja rasva hylkivät toisiaan. Painolaattana käytetään erityistä kalkkikivilaatua. Piirros tehdään suoraan karhennetulle kivelle joko litografialiitua tai -tussia käyttäen. Piirtämisen jälkeen kiveä syövytetään arabikumin ja typpihapon seoksella, jotta puhtaat pinnat saataisiin vettä suosiviksi. Vedostettaessa kivi pidetään koko ajan kosteana, jolloin rasvainen painoväri tarttuu vain piirrettyihin kohtiin. Kivipainoprässissä väri siirtyy kovassa puristuksessa kiveltä paperille. Teollisuus on hylännyt kivipiirroksen aikaa vievänä ja epätaloudellisena menetelmänä. Nykyään litografiaa käyttävätkin lähinnä taiteilijat ja taidepainajat.

Lito-offset

Offset-menetelmässä kivi on korvattu ohuella alumiinilevyllä. Levyt ovat yleensä esiherkistettyjä eli levyn pinnalle on levitetty ohut valoherkkä kalvo, johon kuva (esim. läpikyvälle kalvolle maalattu kuva tai rasteroitu positiivifilmi) voidaan valottaa ultravioletti-valolla.

Teksti: Jukka Partanen



s y v ä p a i n o k o h o p a i n o s i l k k i p a i n o



S u o m e n   t a i d e g r a a f i k o i d e n   k o k o e l m a
p ä ä s i v u l l e


Jyväskylän taidemuseo © webdesign Päivi Hintsanen 2000, Jaana Oikari 2003