o p e t u s



Näyttelytiedote

Huviksi ja hyödyksi
Työpajoja ja muuta ohjelmaa

Kustaa H.J. Vilkunan luento 20.3.2003
Jyväskylä vuonna 1900

Opiksi ja ojennukseksi
Vinkkejä opettajille taidemuseokäynnin toteutukseen

Lähteet

Tekijät



Tämä on arkistokappale

Jyväskylän taidemuseon perusnäyttely esittelee Sydän-Suomen ensimmäisen taiteilijasukupolven. Vuonna 1994 Alvar Aalto ja Keski-Suomen museoissa järjestetty Maailmannavan elämää esitteli taiteilijoita, jotka saapuivat viime vuosisadan vaihteessa Keski-Suomeen etsimään aitosuomalaista maisemaa ja kansaa. Mistä TAIDE on kotoisin? kertoo mitä tapahtui samaan aikaan keskisen Suomen taide-elämässä.
Männikkömetsät ja rantojen raidat -

Näyttelyn nimi juontaa juurensa keskisuomalaiseen piirilääkäri Wolmar Schildtiin. Hän oli myös lehtimies, kansanvalistusmies ja sanaseppo, joka rikastutti Suomen kieltä taide-sanalla 1840-luvulla - vuosia ennen kuin taide-elämästä saattoi edes puhua Sisä-Suomessa.
Jyväskylä - suomalainen kaupunki

Hannes Auteretta, Carl Bengtsiä, Alvar Cawénia, Jonas Heiskaa, Edvin Hämäläistä, Urho Lehtistä, Juuso Putroa ja Oskar Raja-ahoa voi pitää Keski-Suomen ensimmäisenä taiteilijasukupolvena. He syntyivät 1800-luvun loppupuolella ja elivät vuosisadan vaihteen ja alun Keski-Suomessa. Heitä myös yhdisti keskisuomalaisen maiseman ja ihmisten kuvaaminen.
Päätaiteilijat

Mistä TAIDE on kotoisin? esittelee myös aikaa ja paikkaa, jona ensimmäinen taiteilijasukupolvi toimi. Alakerran Vihreässä salissa on pikkukaupunki Jyväskylä, jota rajasivat Jyväsjärvi, Harju ja Tourujoki. Keltaisilla seinillä on maalauksia sydän-Suomesta ja sen asukkaista. Näyttelyn teoksia ei ole valittu esittelemään taiteilijoiden tuotantoa perusteellisesti vaan nimenomaan kuvaamaan olosuhteita, missä he työskentelivät, paikkoja mitä he maalasivat. Näyttelyn teokset ovat 1900-luvun alun ensivuosikymmeniltä.
Pikkukaupunki - Jyväskylä
Vara-Karjala - Jyväskylän taide-elämä
... alussa oli Keski-Suomi...

Mistä TAIDE on kotoisin? kertoo henkilöistä, jotka työskentelivät taiteen parissa, mutta joiden nimet eivät päätyneet taiteen historiaan. Näyttely kuvaa myös näitä seminaarin ja lyseon opettajia mm. Hilda Söderströmiä ja Edla Soldania sekä muita, jotka tekivät itse taidetta tai avasivat ovensa taiteelle ja taiteilijoille. Jyväskyläläisten keskuudesta löytyi innokkaita taiteen ystäviä ja tekijöitä kuten rouva Aurore Hirn ja maalarimestari Emil Kaistinen. Suurimmasta osasta heitä ei ole jäänyt tarpeeksi jälkiä keskisuomalaisten museoiden kokoelmiin, joten he ovat näyttelyssä läsnä valokuvin ja elämäkertatiedoin. Näyttelyn teokset ovat valittu Jyväskylän taidemuseon, Keski-Suomen museon ja Saarijärven museoiden hallussa olevista teoksista.
Koulukaupunki - Jyväskylä
Taiteilijatoverit


toiminta
p ä ä s i v u l l e


Jyväskylän taidemuseo © webdesign Päivi Hintsanen 2000, Jaana Oikari 2002