Tuohikulttuuri
Omavaraistalouden aikana lähes kaikki kodin tarve-esineet tehtiin itse. Käsityölle oli ominaista sopeutuminen lähiympäristön raaka-aineisiin. Kaskiviljelyn aikaan Keski-Suomessa kasvoi runsaasti koivuja, ja tuohta oli saatavissa mielin määrin. Kaskisatojen ehdyttyä annettiin metsän kasvaa kaskipellolle. Ensimmäisenä vanhan kasken valtasivat koivu ja leppä. Tuohta sai lupaa kysymättä ottaa kenen mailta tahansa. Koivun tuohi oli monikäyttöinen materiaali, joka korvasi niin puun kuin nahkankin. Tuohityöt olivat talossa miesten töitä.

Koivun tuohta käytettiin monenlaisten käyttöesineiden valmistusmateriaalina. Siitä tehtiin esineitä, pääasiassa omaan käyttöön. Tuohi oli kuitenkin myös tärkeää kauppatavaraa, jota myytiin markkinoilla. 1900-luvun alussa Keski-Suomessa muun muassa Jyväskylä, Jämsä, Jyväskylän maalaiskunta, Uurainen ja Pihtipudas tulivat tunnetuksi tuohitöistään. Erityisenä tuohipaikkakuntana on mainittava Sumiainen, jossa työskenteli useita tuohimestareita.


Kopsa Sumiaisista. Tuohesta tehty ruokiensäilytysastia oli käyttökelpoinen, sillä siitä ei tarttunut ruoka-aineisiinkaan hajua, makua eikä kosteutta. Hyvin huollettuina tuohiset tavarat säilyivät pitkään.

1800-luvun loppupuolella metsän arvo nousi sahojen ja puunjalostusteollisuuden myötä. Vaneritehtaat eivät kelpuuttaneet raaka-aineekseen puuta, joka oli tuohta nyljettäessä vaurioitunut. Tuohen saamisen vaikeus vähensi sen käyttöä. Samaan aikaan alkoi myös olla tarjolla teollisesti valmistettuja tarve-esineitä; kaikkea ei tarvinnut enää valmistaa itse.

Tuohta käytettiin yleisesti vielä 1900-luvun alkupuolella. Tuohitöiden tekotaito alkoi hiipua. Kotiseutu- ja perinneyhdistykset pyrkivät kuitenkin edistämään vanhan käsityöperinteen säilymistä. Tuohen nähtiin symboloivan kansanperinnettä, joka teollistumisen myötä oli katoamassa. Nykyään tuohesta valmistetaan sekä perinteisten mallien mukaisia esineitä että uusia designesineitä. Ennen tuohi oli arkipäivän käyttöesineiden materiaali. Tämän päivän tuohiesineet ovat monesti käsityötaidetta ja/tai koriste-esineitä. Nykyisin tuohen irrottaminen kasvavasta puusta on kiellettyä.

Tuohi materiaalina
Koivun tuohi kiskottiin eli nyljettiin puusta tuohenlähdön aikaan, joka osui juhannuksen tienoille. Keski-Suomessa perinteinen tuohenkiskonta päiviä oli Pietarin päivä 29.6. Tuohta irrotettiin koivun rungosta puukon, nylkimen tai tuohikirveen avulla. Tuohi otettiin joko kapeana nauhana tai levyinä.



Laukaalaisen Aati Janhosen käyttämä nyljin eli lusa 1930-luvulta

Tuohinauha eli siisna soveltui punomalla tehtävien esineiden valmistukseen. Siisnat säilytettiin kerittynä sommeloille, suurille tuohikerille. Levytuohta eli löyhyä käytettiin esimerkiksi tuokkosten tekoon tai katon valmistukseen. Levyt suoristettiin sitomalla ne tiukaksi nipuksi, jota kutsuttiin sanoilla kinko tai pihti. Nämä tuohinippuja kuvaavat sanat ovat säilyneet keskisuomalaisissa paikannimissä: Kinkomaa ja Pihtipudas.



Sommelo on peräisin muuramelaisen pitokokki Selma Jaakolan jäämistöstä.


Tuohilevyistä tehtiin kattoja. Levyjen päälle asetettiin painoksi pyöreät tai hirsistä halkomalla tehdyt malat. Tuohikaton toinen nimitys on malkakatto. Tuohikatto on ollut hyvin kestävä ja pitkäikäinen. Tuohi ei lahoa helposti ja sitä on käytetty myös rakennusten ja rakenteiden eristeenä. Talon hirsirunko ja kivijalka eristettiin tuohella. Tuohta käytettiin myös rakennusten kateaineena.



Vasemmalla tuohen valkoista ulkopintaa ja oikealla ruskea sisä- eli nilapuoli.

Tuohi materiaalina on ollut käytössä jo esihistoriallisella ajalla. Pitkän ajan kuluessa opittiin tuntemaan sen eri ominaisuudet. Tuohi oli hyvä sytyke. Kaskimaalla kaski sytytettiin puuseipään päähän kiedotulla tuohella.

Tuohesineitä
Tuohesta tehtiin kopsat, kontit, virsut, rasiat, sormukset ja hiusnauhat. Verkkojen kohot ja painot valmistettiin tuohesta. Tuohesta punottiin myös köyttä. Paimenella oli tuohitorvi, ja miehet pitivät puukkoaan tuohisessa tupessa. Tuohella suojattiin myös kirveen ja viikatteen terät. Siisnojen reunojen tasaamisesta jäi pieniä tuohisuikaleita, jotka yhteenkierrettyinä toimivat puuastioiden pesimenä, huosiaimina. Ne olivat nykyajan tiskiharjoja.


Huosiaimilla pestiin niin lattiat kuin puuastiat puhtaaksi

Virsut

Virsut olivat tavallisimmat käyttöjalkineet. Ne tehtiin joko suoralla lestillä tai "parivirsuiksi" eli kummallekin jalalle omansa. Tuohijalkineet hengittivät ja kuumassa vedessä liottamalla ne pehmenivät omistajansa jalan mukaisiksi. Kaskimailla virsut kasteltiin, jotta ne suojelisivat jalkoja tulelta. Virsut kuluivat nopeasti loppuun, mutta taitava mies teki uuden parin jopa tunnissa. Virsuja käytettiin sisämaassa vielä 1800-luvun lopulla muiden kenkien rinnalla.


Tässä ovat parivirsut vinossa. Tuohijalkineet ovat vilpoisat ja hengittävät. Kuumassa vedessä liottamalla ne pehmenevät jalan mukaisiksi

Muita tuohisia jalkineita olivat virsuja yksinkertaisemmat lötöt eli ansavirsut. Lötöt sidottiin pauloilla kiinni jalan päältä. Ne suojasivat ainoastaan jalkapohjaa ja varpaita. Tuohesta tehtiin myös pitkävartisia saappaita.



Yksinäinen löttö löytyi Viitsaarelta Suojärven Rantasuosta. Kuinka kauan se siellä lienee maannutkaan, ei tiedetä.

Kontti
Kontissa kannettiin eväät, kun mentiin pelloille tai metsään. Kontissa kotiin kulkivat marjat, riista ja kalansaaliit. Kontti oli hyvä, vaikkakin hieman epämukava kantoväline; sen sileä pinta oli helppo puhdistaa ja sisältö pysyi kontin ilmavuuden vuoksi ummehtumattomana eikä kastunut sateella.




Kontti suljettiin kuukapulan ja nahkanyörin avulla.

Tuokkonen, rove, ropponen
Levytuohesta valmistettu astia marjoja tai mämminpaistoa varten. Rasian päät suljettiin päistään varputikuilla eli säylällä.

 

Tuohiköysi

Nuottakalastuksessa kevyet ja taipuisat tuohiköydet olivat oivallisia käyttää, sillä ne pysyivät pinnalla eivätkä vettyneet. Tuohiköyden parasta raaka-ainetta on nuoresta, sileäpintaisesta koivusta kiskottu lirutuohi. Köyttä punottaessa asetettiin 3-5 tuohinauhaa päällekkäin ja niitä kierrettiin kelalla säikeeksi. Kun köyttä oli sopiva määrä, se kasteltiin kuumassa vedessä ja vedettiin ulkona suoraksi. Toinen keino oli pyörittää tuohinauhaa säikeeksi rukilla. Kiertämisen jälkeen 3-4 säiettä yhdistettiin köydeksi.


Johan Parviainen Oy tehtailla Säynätsalossa käytettiin paksua tuohiköyttä kuormattaessa tavaraa 1900-luvun alkupuolella.

Tuohiterva eli tökötti
Tuohesta saatiin kuumentamalla myös tuohitervaa, tököttiä. Juokseva tökötti muuttui useiden kuumentamiskertojen jälkeen kittimäiseksi tahnaksi. Sitä pystyi notkistamaan joko puremalla tai lämmittämällä. Notkea tökötti oli hyvä liima-aine.