Pukeutuminen 1900-luvun alussa
Vaateomaisuutta pidettiin talon arvokkaana pääomana 1700- ja 1800-luvuilla. Nuorten naisten tärkeänä tehtävänä oli kartuttaa vaatevarastoaan myötäjäisiksi. Vaatteet tehtiin käsityönä, ja tyttöjen käden taitoja harjoiteltiin pienestä pitäen. Omavaraistaloudessa käsityötaito oli itsestään selvyys, mutta taitavuudesta ja ahkeruudesta myös kilpailtiin.

Vaikka 1800-luvun lopulla alkoi jo olla saatavilla tehdasvalmisteisia lankoja ja kankaita, silti vielä 1900-luvun alussa suurin osa vaatekankaista ja kodin tekstiileistä kudottiin itse. Vaatteet ommeltiin kotona. Kerran tehtyä vaatetta korjailtiin sen kuluessa, ja loppuunkuluneen vaatteen parhaista osista ommeltiin lasten vaatteita. Valmiita kankaita ostettiin lähinnä juhlavaatteisiin. Hienommat puvut annettiin ammattiräätälien tehtäviksi. Kylillä asui räätäleitä ja värjäreitä.  Maaseudulla liikkui myös kiertäviä käsityöläisiä.




Jyväskyläläinen räätälimestari Viktor Helenius ompelee asiakkaalle vaatetta perinteisessä risti-istunnassa. Asento oli ilmeisesti sovelias nimenomaan käsinommellessa. 1920-luvulla räätäleillä oli jo käytössä ompelukone suoriensaumoja ommellessa. Keski-Suomen museon kuva-arkisto.


Juhlavaatteet tehtiin mahdollisimman hienoista kankaista ja koristettiin eri tekniikoin. Kirjontoihin ja pitseihin käytettiin runsaasti aikaa. Varojen mukaan saatettiin ostaa myös koruja tai vaikkapa kauniita nauhoja ja nappeja asun koristeeksi.  Juhlapuvun käyttöaika oli pitkä. Pukuun saattoi kuulua useita osia, jotka oli valmistettu eri aikoina.

Teollistuminen ja sen myötä ostotavaroiden tarjonnan lisääntyminen muuttivat maaseudun pukeutumista. Kaupunkilaisten ja säätyläisten pukumuoti vaikutti myös kansanpukuihin. Ensimmäisenä muotia seurasivat nuoret sekä kaupungissa asuvat. Vanhemmat pitivät kiinni perinteisistä, kotona tehdyistä vaatteista. Maaseudulla myös talon työt asettivat vaatimuksensa vaatteille. Perinteiset mallit ja vaatteet säilyivät käytössä uudempien muotivaatteiden rinnalla 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä.

Paikallisia ominaispiirteitä ja kulttuurityylien sekoittumista
Kansanpuvut olivat tavallisten ihmisten käyttämiä vaatteita, joissa usein oli alueellisia tai paikallisia erikoispiirteitä. Vaatteiden värit ja mallit ovat vaihdelleet paikkakunnittain ja maakunnittain. Seudun luonnonolot ja elinkeinot vaikuttivat käytettyjen vaatteiden materiaaleihin sekä malleihin. Nykyiset kansallispuvut perustuvat monesti kansanpuvuista säästyneille malleille.

Keski-Suomen kulttuuriperinnön ominaispiirteisiin on vaikuttanut alueen maantieteellinen sijainti itäisen ja läntisen kulttuurialueen rajalla. Myös pukeutumiskulttuuri oli sekoitus Hämeen pohjoisosien sekä Pohjois-Savon vaatetusperinteestä. Eroja on erityisesti vaatteiden värityksessä ja nimityksissä. Läntisessä Keski-Suomessa (Korpilahti, Jyväskylä, Jämsä) näkyy myös eteläpohjalaista vaikutusta flammuraitahameissa ja taskuissa sekä pihtiputaalaisissa liiveissä.


Kangasnäytteitä Keski-Suomen museon kokoelmista; ensimmäisenä Olga Hämäläisen palttinasidoksinen, mustavalkoruudullinen pukukangas Kannonkoskelta, toisena viinipunamustaraitainen Hilma Mustosen pukukangas 1890-luvulta Pihtiputaalta, kolmantena tummansiniruudullinen kannonkoskelaisen Emmi Sipilän pukukangas vuodelta 1870, jonka oli kutonut Leena Kauppila Virroilta, neljäntenä pihtiputaalaisen emäntä Liisa Herrasen kutoma hamekangas 1800-luvun lopulta, väreinä luonnon pellavan sävy ja vaaleanpunainen ja viidentenä Helga Paanasen kutoma vihreäkuvioinen pukukangas 1800-luvun lopulta Pylkönmäeltä. Kuvat: Pekka Helin Keski-Suomen museo.

Keski-Suomen perinteiset kansanpuvut ovat olleet hämäläistyyppisiä. Kankaat olivat leveäraitaisia ja väreiltään monesti puna-vihreitä. Alueen kulttuurille on kuitenkin ominaista, että yhden alueen tyyliin sekoittuu vaikutteita muilta seuduilta. Keski-Suomen hämäläistyyppisetkin vaatteet ovat sävyiltään hillitympiä kuin kantahämäläiset asut. Tyypillinen esimerkki on 1800-luvulta säilynyt Korpilahden hame, joka on myös Keski-Suomen eli Jyväskylän seudun kansallispuvun malli.



Kolme kangasnäytettä 1900-luvun alkupuolelta Korpilahdelta; vasemmalla Selma Jaakkolan omistama puuvillainen sinivalkoinen röijykangas, keskellä ja oikealla ovat Rosa Niemisen kutomat pukukankaat; murretun vihreä, jossa on ohuita raitoja ja sinimustaraidallinen. Kuvat: Pekka Helin Keski-Suomen museo.

Savolaisperinne kaskikulttuurin myötä itäiseen ja pohjoiseen Keski-Suomeen on vaikuttanut alueelle jo 1500-luvulta lähtien. Kuuluminen kaskialueeseen näkyy myös vaatteissa. Mallit olivat yksinkertaisia, kaskella ei voinut kulkea kovin leveissä hameissa tai hienoissa housuissa. ”Vaatteilla koreilu” ei muutenkaan kuulunut paikallisten emäntien tyyliin. Käytännöllisyyden nimissä turhat koristeet karsiutuivat arkivaatteista. Yleensä vaatteet ommeltiin suorista kankaista, ettei arvokasta materiaalia menisi hukkaan.



Huivit kudottiin usein ruudullisiksi. Tässä neljä näytettä1900-luvun alusta; ensimmäinen villasaali oli korpilahtelaisen Ida Saljen omistama ja se oli väreiltään murretun vihreäsävyinen, toinen punasävyinen villahuivi on peräisin Keuruulta, kolmantena ruskeavoittoinen ruudullinen pellavan ja puuvillan sekoitekangas Kannonkoskelta ja neljäntenä punavalkoruudullinen puuvillainen huivikangas Pylkönmäeltä. Kuvat: Pekka Helin Keski-Suomen museo.

Savolaisen pukeutumistavan vaikutus vaatteissa näkyy tummempina ja hillitympinä väreinä. Tyypillisiä olivat sinipohjaiset kapearaitaiset pukukankaat sekä sini- ja punaruutuiset huivikankaat. Savolaista pukeutumisperinnettä edustavat myös pohjoisessa Keski-Suomessa käytetyt lipposjalkineet ja vyötäröllä kannetut avainkoukut avaimineen.



Kaksi alushamekangasta; ensimmäinen värikäs puuvillakangas on peräisin Pylkönmäeltä ja toinen hempeämpisävyinen pellavakangas on Hankasalmelta. Kaksi pikkuruudullista vahvan väristä pukukangasta ovat Hankasalmelta ja Toivakasta. Kuvat: Pekka Helin Keski-Suomen museo.

Arki- ja juhlavaatteiden mallit eivät eronneet toisistaan juurikaan. Juhlavaatteissa saattoi olla enemmän koristeluja ja ne valmistettiin kalliimmista kankaista. Kun juhlavaatteet kuluivat, käytettiin niitä työvaatteina ja kotona. Pellava ja villa olivat tärkeimmät vaatekankaiden materiaalit, silkkiä käytettiin lähinnä juhlahuiveissa. Talvivaatteita tehtiin villasta, josta kudottiin vahvaa sarkaa sekä neulottiin myssyjä ja lapasia.

Naisten vaatteet
Tyypillinen maalaisnaisen vaatetus koostui hameesta, röijystä, esiliinasta ja huivista. Alle puettiin suorista kangaspaloista ommeltu pitkä sarkkipaita. Tämä niin sanottu kivijalkapaita oli ommeltu kahdesta kappaleesta. Sen alaosa oli halvempaa ja karkeampaa rohdinkangasta ja näkyville jäävä yläosa palttinaa. Pitkän paidan helma toimi myös lyhyenä alushameena.





Kuvassa on Entisajan vaatteissa -työpajan roolivaatteeksi ommeltu kivijalkapaita joutsalaisen paidan mallin mukaan. Kuva Pekka Helin, Keski-Suomen museo.

Hame oli suora ja leveä. Päällyshameen alle puettiin alushame, joskus useitakin, koska leveää hametta pidettiin arvossa. Päällyshameen vyötäröllä oli joko poimutusta tai kapeita laskoksia. Hameen päällä pidettiin esiliinaa.




Vasemmassa kuvassa asu näyttää nykyisen ajattelun mukaan kesävaatetukselta, mutta tässä on kyse talonpoikaisnaisen alusasusta. Alimmaisena on puuvillainen paita ja päällä punavalkoraitainen alushame. Molempia on käytetty Korpilahdella 1900-luvun alkukymmenillä. Hameesta tiedetään, että sen kutoi Rosa Nieminen, joka syntyi 1870. Oikeanpuoleisessa kuvassa alusasun päälle on lisätty Rosa Niemisen kutoma tummasävyinen, villainen päällyshame. Ruutujen väreinä ovat violetti, sininen ja ruskea. Kuvat Pekka Helin Keski-Suomen museo.


Röijy oli malliltaan väljä, edestä napitettava pitkähihainen jakku. Se oli helmaltaan lyhyt, ulottuen vain vähän vyötärön alapuolelle. Keski-Suomessa yleisin malli oli niin sanottu kimonojakku, jossa oli leveät ja suorat hihat. Röijyihin tehtiin myös istutettuja hihoja.




Naisen asun viimeisteli röijy. Kuvan musta röijy on peräisin Kiven talosta Muuramesta ja se on valmistettu 1800 ja 1900 -lukujen vaihteessa. Kuvan röijyssä on istutetut hihat. Naisen vaatetuksen ulkoinen väritys on tumma, vaikka tiedämme, että alusasu oli värikkään raidallinen. Kuva Pekka Helin Keski-Suomen museo.

Mekot tulivat käyttöön 1800-luvun loppupuolella, mutta röijy ja hame -yhdistelmä säilyi pitkään arkikäytössä. Myös mekon kanssa pidettiin esiliinaa ja päähän solmittiin huivi.






Kuvassa kolme puuvillakankaasta ommeltua yksinkertaista esiliinaa, jotka solmittiin nauhoilla vyötärölle. Kaksi tummasävyistä esiliinaa ovat jyväskyläläisen ompelija Lovisa Ekmanin valmistamia 1920 - 30-luvulla. Kolmas punavalkoinen esiliina on ollut Tyyra Ekmanin omistama. Kuva Pekka Helin Keski-Suomen museo.

Huivien käyttö yleistyi 1800-luvun lopulla, kun vanhempiin kansanpukuihin kuuluvien erikoispäähineiden käyttö alkoi vähentyä. Ruudulliset huivit olivat monesti sinivalkoisia, lisävärinä saattoi olla himmeää punaista. Talviaikaan käytettiin suurhuivia eli saalia. Se oli täysvillainen suuri huivi, joka korvasi talvitakin.





Suuri villahuivi eli saali on kudottu vaaleanruskeasta ja mustasta sekä tummansinisestä langasta. Huivi on todella suuri (150 x 163 cm). Karhea huivi on peräisin Keuruun Juhojärven Riihisen talosta, jossa se kudottiin 1800-luvun lopulla kahdessa osassa ja ommeltiin keskeltä yhteen. Talviseen vaatekokonaisuuteen kuuluisi vielä päähuivi ja kintaat. Kuva Pekka Helin Keski-Suomen museo.


Avainkoukku ja avain riippuivat emännän vyöllä. Vaskinen avainkoukku on aitosuomalainen esine, joka on kehittynyt muinaisten vyöllislaitteiden pohjalta. Tuolloin vyöstä saattoi riippua kukkaron, neulikon ja tuppipuukon yhdistelmä.




Kuvassa uudistuotantona avainkoukku ja avain, joita on käytetty Pihtiputaan kansallispuvun yhteydessä. Annikki Puurunen, Hilkka Vilppula ja Sirkka Valjakka suunnittelivat yhdessä avainkoukun ja avaimen. Esineet valmisti kansakoulunopettaja Akseli Hintikka vuonna 1978. Kuva Pekka Helin.


Myöhemmin vyöllisten tilalla alettiin käyttää kankaasta ommeltuja irtotaskuja. Niissä säilytettiin pikkutavaraa, kuten kampaa ja nenäliinaa. Irtotaskut toimivat naisten käsilaukkujen edeltäjinä. Moniin nykyisiin kansallispukumalleihin kuuluu koristeellinen irtotasku eli vyötasku.

Miesten puku
Miesten vaatteissa oli vähemmän alueellisia erityispiirteitä kuin naisten puvuissa. Miesten vaatemallit seurailivat tarkemmin yleismuotia. Mallit levisivät pitäjänräätälien kautta. Heillä teetettiin hienommat ja vaativammat vaatteet, kuten pukujen takit. Kesävaatteet valmistettiin pellavasta, talvivaatteisiin käytettiin vahvaa sarkaa sekä nahkaa ja turkista. Kotona kudottu ja vanutettu sarkakangas oli myös kestävä materiaali työvaatteille. Sarkakankaan valmistus oli naisten tärkeä ja taitoa vaativa työ.

Tavalliset työhousut, liinapöksyt, ommeltiin yleensä pellavasta tai hampusta. Uusina ne kelpasivat myös kirkkohousuiksi. Talvella housuja saatettiin pukea kahdet päällekkäin. Malliltaan housut olivat luukkuhousuja, jotka saattoivat aueta edestä kokonaan, tai vain toiselta puolelta.





Pellavasta valmistetut paita ja housut ovat yleiset työvaatteet etenkin kesällä. Kuvan paitaa on käytetty riihellä, mistä johtuu sen tummentunut eli nokeentunut väri. Rohdinpellavaista riihipaitaa on käytetty Jyväskylän maalaiskunnassa 1900-luvun alussa. Housut ovat peräisin Laukaasta ja olleet isäntä Santtu Weanderin omaisuutta. Kuva Pekka Helin Keski-Suomen museo.


Aluspaitana miehet käyttivät pitkää mekkopaitaa kuten naisetkin. Arkena käytettiin rohdinpaitoja, mutta juhlapaita kudottiin hienommasta aivinasta. Paidan päälle puettiin liivi. Arkiliivissä oli yksi nappirivi, mutta juhlaliivi saattoi olla kaksirivinenkin. Kotona voitiin olla liivisillään, mutta siistiin asuun kuului takki. Miehet käyttivät lyhyitä röijyjä, sekä pitkiä päällystakkeja kuten kaprokkeja.





Pihtiputaalainen Nestor Saastamoinen kuvasi vuonna 1910 Lemes Tossavaisen, Matti ja Otto Kanasen Elämäjärvellä Uudentalon portaiden juurella. Miesten asut ovat tyypilliset talonpoikaisisännille; kaulukseton paita, villakankaiset housut, liivi ja lyhyt takki sekä huopahattu tai lippalakki päässä ja saappaat jalassa. Takin alta pilkistävät taskukellon vitjat. Keski-Suomen museon kuva-arkisto.


Entisaikaan miehet pitivät aina lakkia. Se otettiin päästä vain kirkossa tai kotona aterioidessa ja vieraan tullessa taloon. Vanhanmallinen arkipäähine oli kiilamaisista kangaspaloista ommeltu patalakki, jota Keski-Suomessa kutsuttiin kairalakiksi. Myöhemmin käyttöön tulivat lippalakit. Nuoret miehet ja rengit käyttivätkin usein lippalakkia eli pellilakkia. Lipat valmistettiin nahasta tai kovitettiin tuohella. Isäntien arvoon lippalakki ei sopinut. He käyttivät huopahattuja.

Lasten vaatteet
Lapsille ei ollut paljoa omia vaatteita. Entisaikaan pikkulapset kulkivat pitkässä rohdinpaidassa kesät talvet. Myöhemmin käyttöön tulivat kolttimekot, joita käytettiin erityisesti talvisin. Tunikamainen koltti oli säätyläispiireissäkin erityinen lasten vaate. Eroja tyttöjen ja poikien vaatteiden välillä alkoi näkyä vasta hieman vanhemmilla lapsilla. Tyttöjen kolttien miehustaan ommeltiin koristeeksi rypytys.





Pihtiputaan koululaiset ovat kokoontuneet opettajansa johdolla kuvattavaksi Nestor Saastamoisen kameran eteen 1910-luvulla. Kyseessä on joko kierto- tai pyhäkoululaisista. Lasten vaatteet alkavat muistuttaa kouluiässä aikuisten vaatetusta; tytöillä pitkät hameet ja pojilla lyhyet takit paidan ja housujen päällä. Tytöt pitivät vielä kokoesiliinoja. Keski-Suomen museon kuva-arkisto


Lasten vaatteet noudattelivat aikuisten vaatteiden mallia. Pojat alkoivat käyttää housuja 4-5 -vuotiaina tai viimeistään töihin lähtiessään. Rippikoulun jälkeen siirryttiin aikuisten vaatteisiin. Jo muutamaa vuotta ennen rippikoulua tytöt pukivat ylleen ”isojen tyttöjen” vaatteet eli edestä napitettavan liivimekon tai väljän röijyn, paidan sekä hameen esiliinoineen.
Jalkineet

Tyypilliset jalkineet olivat nahkapaloista ommellut lipokkaat eli lipposet. Ne solmittiin nauhoilla ja niissä oli usein matala kippurakärki. Tuohesta valmistettuja virsuja ja löttöjä käytettiin talon töissä, kaskeamassa ja pihapiirissä liikuttaessa. Talvella käytössä olivat tallukkaat joko nahasta tai kankaista ommellut varrelliset jalkineet.





Vasemmanpuoleisessa kuvassa nähdään tyypilliset miesten nahkasaappaat, joita on käytetty Kopilahdella 1900-luvun alussa. Lyhytvartiset pieksut ovat kuuluneet museonjohtaja Sirkka Valjakalle, joka oli ostanut pieksut Keski-Suomen kotiteollisuuskaupasta pieksujen tekijältä 1930-luvulla. Oikeanpuoleisessa kuvassa ovat naisten nahkaiset varsikengät 1920-luvulta. Kenkiä on käytetty Jyväskylässä. Vieressä pienen lapsen nahkakengät. Kuva Pekka Helin Keski-Suomen museo.