KOULUksi nimetty työpaja käsittelee vuosikymmeniä 1880 ja 1890. Kansanopetus on aiheista tärkein. Arvot ja aatteet kertovat ajan hengestä. Lapsi ja leikki kurkistaa leikkikalujen maailmaan. Pukeutuminen teemassa pääset tutustumaan naisten ja lasten vaatetukseen. Viestintä ja musiikki valaisevat omaa alaansa. Merkkihenkilö liittyy koulutyöhön. Miljööstä saat tietoja koululaisen elinympäristöstä. Ja kaikki tämä kertoo siis vuosikymmenistä 1880 ja 1890.

Toini Pesonius soittaa pianoa.

Jyväskylän lyseon lehtori G. L. Pesoniuksen pojantyttären Toini Pesoniuksen pianonsoittoharjoitukset ikuistuivat valokuvaan 1900-luvun alussa. Toini pääsi ylioppilaaksi Jyväskylän tyttölyseosta vuonna 1917. Hän valmistui hammaslääkäriksi 1920-luvulla ja hoiti ensin jyväskyläläisten ja sitten helsinkiläisten hampaita. Tyttöjen kouluttaminen ammattiin ei ollut kovin yleistä 1800-luvun lopulla. Monet tytöt kyllä opiskelivat ylioppilaaksi, mutta valitsivat työuran sijasta avioliiton ja perheen perustamisen. Keski-Suomen museon kuva-arkisto.

Haloo, minä täällä!

Koulu 1880-1899