Haloo, minä täällä! - Harrastukset 1910-1929

LIIKUNTA

Teollistuminen ja kaupungistuminen antoivat vauhtia suomalaiselle liikuntakulttuurin kehitykselle. Tarvittiin ulkoilmaa ja liikuntaa, voimistelusaleja, pallokenttiä ja uimalaitoksia. Voimistelu ja urheilu liittyivät aluksi viihteellisenä sivuharrastuksena kansanjuhlien kilpaleikkeihin ja sivistysseurojen työhön. Liikuntakulttuurin alkuaikoina korostettiin monipuolisuutta, sopusuhtaisuutta ja kauneutta. 1910-luvulta lähtien liikunta alkoi erikoistua. Nykyaikaisessa urheiluelämässä pyrittiin suoritustason kehittämiseen. Järjestelmällinen harjoittelu eli treenaus kuului kilpaurheilijan arkeen. Jo tuolloin kilpailuun valmentautuja kävi läpi kolme vaihetta. Urheilujärjestöjen ”treenarit” valmensivat esiharjoittelussa urheilijan elinvoimaiseen kuntoon. Varsinaisissa harjoituksissa hiottiin kilpailijan tyyli keveäksi ja tehokkaaksi ja viimeistelyharjoituksissa viritettiin kilpailija huippukuntoon.

Viitasaaren Savivuoren näkötornin vihkiäiset vuonna 1902.

Ennen yhdistysten ja seurojen aikakautta kisailtiin ja leikittiin kansanjuhlissa. Juhlat olivat ajanvietettä, mutta niissä myös miteltiin taitoja ja voimia erilaisten pelien avulla. 1800-luvun lopulla sivistyneistö otti vastuun kansanjuhlien järjestämisestä ohjaten samalla rahvasta oikeanlaisten harrastusten pariin. Huvittelun tuli olla isänmaallista ja mieltä jalostavaa. Juhlia kokoonnuttiin viettämään kylän keskeisille paikoille, kentille, niityille, pelloille ja mäille. Kuvan Viitasaaren Savivuoren näkötorni rakennettiin vuonna 1902 kolmen kilometrin päähän kirkolta. Näköalan lisäksi Savivuori oli sopiva paikka myös erilaisten kansantapahtumien järjestämiseen. Kuvassa vietetään näkötornin avajaisia. Keski-Suomen museon kuva-arkisto.