Jukka Komppa

FT Katriina Kajannes

Ranualta Jyväskylän kirjallisuuselämään

Jukka Kompan sukujuuret ovat kahtaalta: äiti oli keskipohjalainen, isä Karjalan siirtolainen. Hän syntyi Vaalassa Oulujärven rannalla ja muutti jo puolivuotiaana Ranualle, jossa asui 20 vuotta. Teoksessaan Aukeilla hillasoilla (2005) hän kuvaa 1970-luvun alun Ranuaa.

Jyväskylässä Komppa on monessa mukana. Hän on kulttuurihenkilö, joka tunnetaan laaja-alaisesta osaamisestaan ja leppoisasta myönteisyydestään. Hän on ollut kitaroineen monien tapahtumien suosittu esiintyjä, ja hän on säveltänyt parisataa laulua ja laulelmaa.

Keskisuomalaisessa hän työskenteli 1981–1996. Yliopistossa hänen pääaineenaan oli yleinen historia, josta hän teki lisensiaatintyönsä 1993 ja väitteli tohtoriksi 1995.

Komppa on kehittänyt Jyväskylää kulttuurikaupunkina myös yhdistyselämässä. Hän on ollut Jyväskylän suomalais-saksalaisen yhdistyksen varapuheenjohtajana ja hallituksessa ja Suomen maakuntakirjailijoiden varapuheenjohtajana. Lisäksi hän on Keski-Suomen kulttuuriyhdistys ry:n perustajia ja toimii sen hallituksessa. Kompan elämässä ovat tärkeitä perhe, ystävät ja yleensäkin sosiaaliset suhteet.

Harrastuksia

Jukka Komppa vietti lapsuutensa ja nuoruutensa kirja ja kynä kädessä. Perhe asui Ranualla Petäjän kyläkoulussa, jossa oli saatavilla kirjallisia, kuvataiteellisia, musiikillisia ja urheilullisia virikkeitä.

Jukka vietti tavallista lapsen elämää, johon kuuluivat leikit metsissä ja pelloilla. Hän harrasti kitaran ja pianon soittoa, öljyvärimaalausta ja juoksua, ja hän istui vapaa-aikana usein luokassa lukemassa. Isä piti kirjoittamista hänen omimpana alanaan.

Ensimmäisen oman kirjansa Jukka Komppa kirjoitti kahdeksanvuotiaana. Se oli nimeltään Aarrekätkö, ja hän kirjoitti sen lyijykynällä pienelle koulun vihkolle. Myöhemmin näitä vihkokirjoja kertyi enemmänkin. 15-vuotiaana hän kirjoitti koneella yli 200-sivuisen romaanin Leonid ja Ludmila, josta siirtyi aineksia teokseen Ukri ja Leinikki. Ensimmäinen kirjallinen esikuva oli Veikko Huovinen.

Lehtityö

Jukka Kompa aloitti 1981 toimittajana Keskisuomalaisessa. Hän ajautui kertomansa mukaan lehtityöhön puolivahingossa kesken historian opintojen. Hän piti siitä alusta asti: siinä tutustui monenlaisiin ihmisiin ja oppi koko ajan uutta. Lehti tarjosi myös vaikutuskanavan. Komppa huomasi yhteiskunnassa ja kulttuurielämässä vääryyksiä ja pyrki korjaamaan niitä.

Kulttuuritoimittajan kosketus kenttään oli laaja. Avautui uusi väylä ajankohtaiseen tieto- ja kaunokirjallisuuteen, ja keskisuomalainen taide ja kirjallisuus osoittautuivat kiinnostaviksi.

Keskisuomalaisen kulttuuriosasto oli 1980-luvulla antoisa. Toimittajatoverina olleen Teppo Kulmalan kanssa tehtiin töitä olan takaa, ja kumpikin kirjoitti useista eri aihepiireistä. Maakunnan pienimmätkin kolkat tulivat tutuiksi.

Mieluisa ala imaisi mukaansa, ja työmäärä alkoi väsyttää. Komppa oli jo haaveillut alan vaihdosta, kun kohtalo puuttui peliin: hän sairastui ja joutui jättämään kulttuuritoimituksen 1995. Hän kuvaa sen arkea kirjassaan Toimittajat (2003), jossa Keskisuomalaisen nimi on vaihtunut Keskimaaksi.

Väitöskirja

Jukka Kompan yleisen historian väitöskirja liittyy luontevasti hänen muuhun kirjoittamiseensa. Hän oli lapsesta asti harjaantunut kirjoittajana, ja kiinnostus historiaan juontui nuoruusvuosista; yhteiskunnallisten kysymysten harrastus syveni työssä Keskisuomalaisen toimittajana.

Tutkimusmatkalla Saksaan 1985 löytyi väitöskirjan aihe, natsihistorioitsija Walter Frank. Frank käytti tiedettä omien valtapyyteittensä peitteenä. Hän oli pyrkyri, joka halusi päästä Adolf Hitlerin neuvonantajaksi.

Komppa teki tutkimustyötä toimittajan tehtävien ohessa monien apurahojen turvin. Väitöskirja Walter Frank ja taisteleva tiede: aseena Ranskan historia hyväksyttiin 1995.

Frankin persoonallisuus, toiminta ja motiivit kiinnostivat myös kaunokirjailija Komppaa, joka näki Frankin pyrkimyksissä yleisinhimillisyyttä. Hän kuvaa Walter Frankin elämää tosipohjaisesti romaanikäsikirjoituksessaan, ja natsi-ideologia seurauksineen on esillä novellikirjassa Hitlereitä (2000).

Kirjailijakuva – monipuolinen kirjamies ja prosaisti

Jukka Komppa on omailmeinen romaanin uudistaja, jonka teokset ovat erilaisia aiheiltaan, rakenteeltaan ja kerronnaltaan. Hän yhdistelee erikoislaatuisella tavalla toisiinsa kulttuurihistorian tosiasioita, huumoria ja filosofista pohdintaa, arvoarvostelmia ja vauhdikkaita juonen kuljetteluita, esihistoriallista aikaa ja nykypäivää.

Pääosa Kompan romaaneista kuuluu postmodernismiin. Useista kirjallisuuden laji- ja tyyliperinteistä olevat piirteet sulautuvat niissä toisiinsa, ja kokonaisuus on tavallisesti ilotteleva.

Kompan teoksissa näkyy hänen monipuolinen kulttuurin tuntemuksensa. Esityksessä esimerkiksi Suomen itsenäistymiskaudesta tai kivikaudesta tosiasiat ja kuvitelmat sulautuvat kuitenkin toisiinsa. Kirjailija rinnastaa tuotannossaan yksilön eri asioista muodostamat käsitykset ja tieteellisen maailmankuvan: ne ovat kumpikin aikansa tuotetta ja ihmisen rakentamia. Ne rinnastuvat myös kaunokirjallisiin sepitteisiin.

Kirjoittajana Komppa on monitaitoinen mies, jonka lehtityössä näkyy hänen eri alojen ammattitaitonsa. Kulttuuri, taiteet ja tieteet kiinnostavat häntä. Lehti- ja tutkimustyö opettivat tarkkaa ilmaisua, ja usean vieraan kielen harrastus auttoi ymmärtämään äidinkielen vivahteita.

Esikoisromaani

Vihan pidot (1997) käyttää historiallisen romaanin aineksia osin parodioiden. Romaani on kannanotto idealismiin, joka arjesta irtautuessaan muuttuu pyrkimystensä irvikuvaksi. Topeliaaninen kaitselmusaate saa kuitenkin teoksessa nykyaikaisen vastineen: käy ilmi, että yksilön ja yhteisön vaiheita ohjaa näkymätön voima.

Tapahtuma-aika on Suomen itsenäistymiskausi. Asiat lähtevät vyörymään Jyväskylästä, Taulumäen kirkon palosta, josta tuomitaan syyttömänä kuolemaan opettajaseminaarissa vaikuttanut uskonnonfilosofinen ajattelija. Muita tapahtumapaikkoja ovat Tampere, Ranua, rajantakainen Karjala ja eteläpohjalainen kylä.

Suomalaisten kaunanpito kärjistyy kollektiivisen kriisin vuosina. Teos on yhteydessä Platonin Pitoihin, jossa rakkautta pidetään kaikkeuden perustana. Romaanin teemana on, että yksilön ja kansan on valittava ohjaajakseen viha tai rakkaus.

Yliopistoromaani

Keijo Pollelan toinen tuleminen (1998) jatkaa 1980- ja 1990-luvulla ilmestyneiden railakkaiden yliopistoromaanien linjaa. Se on yhteydessä Harry Forsblomin Aurinkolinnaan. Elämä esitetään kummassakin teoksessa suuren luokan komediaksi, ja samalla pohditaan yhteiskunnassa näkyviä arvoja ja asenteita.

Aiheena on ylioppilaselämä Käpykylässä, joka on vanha Jyväskylän nimitys. Ravintolat, yliopiston rakennukset ja kadut ovat Käpykylässä samoilla paikoilla kuin 1980-luvun Jyväskylässä. Veijariromaanin piirteitä sisältävän teoksen henkilöitä ovat opiskelijoiden lisäksi kaupunginjohtaja, yliopiston työntekijät, kirkkoherra, toimittajat ja muu pienen yliopistokaupungin kulttuuriväki.

Psyykkisesti sairaiden puolestapuhuja

Jukka Komppa julkisuudessa puolustanut syrjäytyneitä, psyykkisesti sairaita ja yksinhuoltajia. Hän korostaa, että mielenterveyden häiriöistä on puhuttava avoimesti ja niiden omilla nimillä. Komppa haluaa keskustelua yhteiskunnan kehityssuunnasta. Hän muistuttaa, mihin arvojen koveneminen johtaa. On kohtalokasta, että työelämässä pyritään saamaan entistä enemmän tulosta entistä pienemmällä porukalla.

Minä olen (2001) on tunnustusromaani suomalaisesta tabusta, mielen sairaudesta. Päähenkilön alemmuuskompleksit juontuvat lapsuudesta, ja aikuisena hän etsii hyväksyntää pyrkimällä täydellisyyteen. Työpaineet kasaantuvat, ja isän kuolema laukaisee romahduksen.

Kirja esittää mielen häiriöt asiana, jonka kanssa tulee toimeen, ja se oikoo käsitystä mielen häiriöistä parantumattomina. Teoksessa kuvataan pelkoja, harhoja ja mielisairaalan arkea, mutta etualalla on vähittäinen eheytyminen ja paluu perheen ja työn pariin.

Keski-Suomi

Jukka Komppa on asunut Keski-Suomessa vuodesta 1977. Hän pitää kovasti Jyväskylästä on juurtunut sinne. ”Olen tikkalainen paikallispatriootti”, hän mainitsee leikillisesti. Samaan hengenvetoon hän kertoo olevansa patriootti.

Eräiden muiden keskisuomalaisten kirjailijoiden tavoin Komppa on kotiseudullaan monipuolinen kulttuurivaikuttaja. Keskisuomalaisen kulttuuritoimittajana hän tutustui perusteellisesti maakuntaan. Hän julkaisi lehdessä suuren määrän tasokkaita, usein maakuntaan keskittyviä artikkeleita, henkilöhaastatteluja, kritiikkejä ja kannanottoja.

Kompan lehti- ja kirjailijantyön taustalla on selkeä arvoasteikko. Tärkeintä on eettisyys ja vastuun kanto. Hänen mielestään maailmaa muutetaan aste asteelta: ensin yksilö, sitten perhe, sitten heimo ja maakunta, sitten kansa. Keski-Suomen läänin lakkauttaminen oli Kompalle kova isku, ja hän haluaa taistella Keski-Suomen puolesta.

Kaipaus pohjoisessa vietettyyn lapsuuteen on olemassa sisimmässä. Muualta palaa aina mielellään Keski-Suomen vuoristomaisemiin. Maakunnan luonto on kaunista.

Jyväskylä on tapahtumapaikkana useimmissa Kompan teoksissa. Niistä tunnistaa helposti kaupunginosat, kadut, ravintolat ja yliopiston alueen rakennuksineen. Eräillä henkilöhahmoillakin on todellisuudessa vastineensa, ja moni opiskelu- ja työtoveri löytää itsensä hänen kirjoistaan. Heistä ja kaupungin eri paikoista kerrotaan milloin oikeilla, milloin peitenimillä.

Komppa höystää huumorilla ja satiirilla kuvauksensa pienen yliopistokaupungin sivistyneestä valtapelistä ja kulissien takaisesta juonittelusta. Teokset ovat ensi sijassa kaunokirjallisia, ja Jyväskylä ihmisineen ja ympäristöineen on läsnä vain etäännytetysti. Kompan esikoisromaanissa kritisoidaan kuvaa Jyväskylästä Suomen Ateenana.

Kirjailijan tuotanto

Kohdehenkilöhaku Keski-tietokannasta


Takaisin	Keskisuomalainen kirjallisuus