85 / Kirkkolahti, asemakaava
Kaavan perustiedot
Sijainti
Kaava-alue sijaitsee Korpilahden keskustan vieressä, Kirkkolahden ympärillä, Tähtiniemeen vievän tien sisäpuolella.
Kaavatunnus
tunnus: 85:006
Yhteyshenkilöt
Ilona Sassi, KaavasuunnittelijaTuula Janatuinen, Suunnitteluavustaja
Sähköpostiosoite muotoutuu periaatteella etunimi.sukunimi@jkl.fi (ei ääkkösiä)
Hyväksyvä taho
Kaavan vaiheet
Kaavoitusprosessin tärkeät päivämäärät
Vireille tuleminen 04.02.2009;Kaavaluonnos nähtävillä 14.12.-29.12.2010Kaavaehdotus nähtävillä 25.03.-26.04.2011Kaavan hyväksyminen 06.06.2011
Kaavan uusin vaihe
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavaehdotuksen kokouksessaan 6.6.2011.
Kaupunginvaltuuston päätöksestä jätettiin kaksi valitusta Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Kaupunginhallitus antoi 26.9.2011 Hämeenlinnan hallinto-oikeuden pyytämän kaupungin lausunnon valituksista.
Kaavan kuvaus
Kaava-alueen nykytila
Alueella on kaksi rivitalorakennusta ja yksi vanha lomarakennus.
Lisäksi alueella on vanha riihirakennus, jonka siirtämistä vierasvenesatamaan pienennettynä on mietitty.
Alueella on kolme purouomaa, jotka kaikki on arvioitu luonnontilaisiksi ja siten vesilain mukaisiksi pienvesiksi, joita ei saa muuttaa niin, että niiden säilyminen luonnontilaisena vaarantuu.
Alueella on liito-oravien kulkureittejä, joten alueella tulisi säilyttää puustoisia kulkuyhteyksiä jatkossakin.
Kaavan tavoitteet
Alueen suunnittelussa pyritään turvaamaan Kirkkolahden ympäri kulkeva virkistysalue ja -reitti. Alueelle on laadittu viheryleissuunnitelma, jossa on esitetty ympäristön käsittelyn toimenpiteitä. Varsinainen virkistysreitti on tarkoitus pitää kapeana ja mahdollisimman vähän luontoa muuttavana. Suunnittelualueelle, Tähtiniemen puolelle, kaupungin omistamalle maalle on tulossa pientalotontteja, myös omarantaisia tontteja. Tontit ovat kooltaan melko pieniä, jotta kohtalaisen kalliin kunnallistekniikan varrelle, Korpilahden keskustan läheisyyteen, rantaan ja rannan tuntumaan saataisiin uusia rakentamiseen luovutettavia erillispientalotontteja. Tavoitteena on, että kunnallistekniikka rakennetaan keväällä 2012 ja rakentamaan pääsisi kesällä 2012.
Kaavan sisältö
Asemakaavaluonnoksessa on huomioitu purouomat, jotka tulee metsälain mukaan säilyttää luonnontilaisina sekä liito-oravien kulkureitit, jotka on turvattava kaavoituksessa ja rakentamisessa. Rannan virkistysalueelle on kaavaan merkitty viheryleissuunnitelman mukainen jalankulkureitti. Varsinainen reitti on tarkoitus pitää kapeana ja mahdollisimman vähän luontoa muuttavana. Purouomien yli on tarkoitus rakentaa kevytrakenteiset sillat.
Rakennettu rivitalotontti on kaavoitettu toteutetun tilanteen mukaisesti. Rakennusoikeus on tehokkuusluvulla 0,25, kuten nykyisessä kaavassakin on.
Rakentamatonta yksityisen omistamaa rivitalotonttia on hieman laajennettu. mutta ei rantaan saakka, kuten se ei ole voimassa olevassa kaavassakaan. Tontin ja rannan välissä kulkee rantareitti ja liito-oravien kulkureitti. Osassa tonttimaatakin on liito-oravien kulkureittiä. Rakennusoikeus on entinen 0,25.
Tähtiniemen lähelle, kaupungin omistamalle maalle on kaavoitettu erillispientalotontteja, myös omarantaisia tontteja rakentamattomien liike- ja rivitalotonttien tilalle. Tonttien toteuttamisen helpottamiseksi idealuonnoksen mukaisesta yhteen rakentamisesta viereisen tontin kanssa luovuttiin. Tontit ovat melko kapeita, 22 metriä leveitä, koska alueen kunnallistekniikka on kohtalaisen hintavaa. Korpilahden keskustan ja rannan läheisyyden arvioidaan houkuttavan rakentajia tonttien kapeudesta huolimatta. Tonttien rakennusoikeus on 250 kerrosalaneliömetriä ja lisäksi rantatonteille sallitaan 15 neliömetrin kokoinen pieni rantasauna. Liito-oravien kulkureitin turvaamiseksi on tonteilla säilytettävä kookkaita puita.
Riihirakennus on asemakaavaluonnoksessa virkistysalueella ja sillä on kaavamääräys, että rakennusta voidaan käyttää paikallaan virkistys- tai myyntikäytössä tai asukkaiden yhteistilana tai se voidaan siirtää. Suojeltavaksi rakennukseksi sitä ei ole merkitty.
Rakennus on erillään valtakunnallisesti merkittävästä Korpilahden kirkkorannan rakennetusta kulttuuriympäristöstä, johon sisältyy mm. Tähtiniemen maatilapihapiiri.
Riihi on muutettu 1960-luvulla matkailukäyttöä palvelevaksi tanssilavaksi. Tässä yhteydessä sen taka- ja sivuseinille avattiin ikkuna-aukot, sen sivuille on rakennettu lisätilaa ja etuseinä on rakennettu uudelleen. Samalla sisätilojen huonejärjestystä on muutettu. Riihessä on siten tehty useita muutoksia käyttötarkoituksen muuttuessa maatalousrakennuksesta tanssilavaksi.
Museoviranomaisten mielestä Tähtiniemen riihellä on paikallista kulttuurihistoriallista arvoa, mutta he eivät edellytä riihen suojelua nykyisellä paikallaan. Museoviranomaiset pitävät kuitenkin tärkeänä riihen säilyttämistä. Sen siirtäminen on mahdollista ja todennäköisesti parempi vaihtoehto kuin jättää riihi käyttämättömänä ja hoitamattomana nykyiselle paikalleen.
Kaupungilla ei rakennukselle ole näköpiirissä hyötykäyttöä ainakaan nykyisellä paikallaan, joten jos rakennukselle löytyy käyttöä satamasta tai muualta Korpilahdella, sen siirtäminen on mahdollista. Näin sen säilyminen on turvatumpaa kuin nykyisellä paikallaan, jossa varmuutta käytöstä ja kunnossa pitämisestä ei ole.
