12 / Polvitie (Taulumäen kioskin ympäristö), asemakaava

Kaavan perustiedot

Sijainti
Taulumäki

Kaavatunnus
tunnus: 12:052

Yhteyshenkilöt
Ilona Sassi, KaavasuunnittelijaTuula Janatuinen, Suunnitteluavustaja
Sähköpostiosoite muotoutuu periaatteella etunimi.sukunimi@jkl.fi (ei ääkkösiä)

Hyväksyvä taho
Kaupunginvaltuusto

Kaavan vaiheet

Kaavoitusprosessin tärkeät päivämäärät
Vireille tuleminen 3.10.2007;Kaavaluonnos nähtävillä 27.5.-10.6.2008Kaavaehdotus nähtävillä 11.9.-13.10.2008Kaavan hyväksyminen 10.11.2008Kaava lainvoimainen 23.12.2008

Kaavan uusin vaihe
Kaavamuutos kuulutettiin tulemaan voimaan 23.12.2008.

Kaavan kuvaus

Kaava-alueen nykytila
Kaava-alue on lähivirkistyasluetta, jossa sijaitsee grillikioskirakennus.

Kaavan tavoitteet
Ollin talot Virtanen Oy on hakenut alueelle kaavamuutosta, joka sallisi alueelle kolmekerroksisen asuinkerrostalon rakentamisen. Ensimmäiseen kerrokseen rakennettaisiin nk. kivijalkakauppa.
Perusteluna esitetään, että alueella oleva elintarvikekioski ei riitä palvelemaan lähialueen asukkaita. Nykyisen kioskin vuokrasopimus on siirtynyt Ollin Talot Virtanen Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun 5.4.2007 allekirjoitetulla sopimuksella. Alueen asukasmäärä lisääntyy entisestään, kun Kivelänrannan alueen asemakaava vahvistuu.

Kaupungin tavoitteena on mahdollistaa asuntojen lisärakentaminen täydennysrakentamisen periaatteiden pohjalta eli muodostaa rakennuspaikka valmiin kunnallistekniikan varrelle.

Kaavan sisältö
Polvitien ja Taulumäentien väliselle alueelle grillikioskin ympäristöön on kaavoitettu tontti kolmekerroksiselle asuinkerrostalolle, jossa ensimmäiseen kerrokseen on sijoitettava lähikauppa. Tonttijako hyväksytään kaavan yhteydessä.

 

palaa alueen kaavoihin
palaa valitsemaan alueita

ylös