Jyväskylän kaupungin etusivulle

Teemat - Vappu Jyväskylässä

Työväen vappujuhla Lounaispuistossa ennen vuotta 1919.

Poliittisen vappukulkueen perinne aloitettiin Jyväskylässä 1900-luvun alkuvuosina. Aluksi marssiin osallistuminen oli laimeata, mutta jo 1920-luvulla punaliput liehuivat runsaslukuisesti ja Kauppakatu oli täynnä yleisöä. Marssi päättyi Lounaispuistoon, jossa pidettiin vappujuhla.

Ohjelmaan kuului kansainvälisen työväenaatteen mukaisesti puheita ja torvisoittoa Internationaalin ja Marseljeesin tahtiin.

PalaaJatka

Teemat >

Vappu Jyväskylässä

Albumi Näkymät Henkilöt Teemat Aikajana Alkuun