Jyväskylän kaupungin etusivulle

Gottlieb Pesonius

Gottlieb Pesonius Syksyllä 1858 toimintansa aloittaneen Jyväskylän Ylä-alkeiskoulun eli myöhemmän Jyväskylän Lyseon ensimmäiseksi rehtoriksi nimitettiin Porvoon lukion opettajana toiminut Gottlieb Leopold Pesonius (1823 - 1898). Hän loi suuntaviivat uuden suomenkielisen opinahjon opetustyölle samalla kun hän välitti kouluun monia perinteitä entisestä opinahjostaan Porvoon lukiosta. Pesonius asettui tukemaan piirilääkäri Schildtiä kiistoissa, jotka olivat kehittyneet lyseon ja seminaarin alkuaikoina lehtoreiden ja piirilääkärin välille.

Monien jyväskyläläislehtoreiden tavoin Pesonius osallistui aktiivisesti niin kaupungin hallintoon kuin liike-elämäänkin. Pesonius valittiin 1875 toimintansa aloittaneeseen kaupunginvaltuustoon ja sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi (1875 - 1878) ja parin välivuoden jälkeen vielä toistamiseen (1880 -1884). Pesonius hankki Koskensaaren rautatehtaan omistukseensa ja sai 1871 oikeuden avata myymälän tehtaan tuotteita varten.

Henkilöt

Julius Johnson

Johan Parviainen

Gottlieb Pesonius

Carl Rosenbröijer

Wolmar Schildt

Gustaf Weckman

Albumi Näkymät Henkilöt Teemat Aikajana Alkuun