Jyväskylän kaupungin etusivulle

Johan Parviainen

Johan Parviainen Pohjois-Karjalasta kotoisin ollut Johan Parviainen (1834 - 1900) asettui Jyväskylään 1849 serkkunsa kauppias Mikko Parviaisen palvelukseen, josta siirtyi itsenäiseksi kauppiaaksi 1856. Kauppa menestyi ja laajeni jo 1860-luvun lopulla virinneelle puutavara-alalle. Laajat viljakaupat ja laivanvarustajatoiminta lisäsivät liikevaihtoa entisestään. Parviainen keskitti teollista toimintaansa 1870-luvulla Jyväsjärven pohjukkaan Korkeakosken tuntumaan, jonne valmistui koskesta voimansa saanut saha, viinatehdas sekä laivatelakka.

Monet liikeyritysten ostot kuten Tourulan nahkatehdas ja Karstulassa sijainnut Kimingin rautaruukki ulottivat teollista toimintaa yhä laajemmalle. Vuosisadan loppua kohden Parviainen keskitti teollisuuttaan puutavarateollisuuteen luopuen vähittäismyymälöistään. Vuodesta 1897 lähtien Parviaisen teollisuuslaitoksia alettiin sijoittaa ennestään asumattomalle Säynätsalon saarelle. Kaupunkikunnan yhteisiin hankkeisiin Johan Parviainen osallistui toimimalla 1862-71 kaupunginvanhimpana ja 1877 kaupunginvaltuuston jäsenenä.

Kaupungin kaikkien aikojen huomatuimpiin liikemiehiin kuulunut Johan Parviainen sai ensimmäisenä jyväskyläläisenä kauppaneuvoksen arvonimen vuonna 1884. Johan Parviaisen pojat Hugo ja Walter ehtivät vuorollaan lyhyessä ajassa kehittämään Säynätsalon teollisuutta sekä tehdasyhdyskuntaa kun taas heidän sisarensa Hanna Parviainen suuntasi kiinnostustaan paljolti esteettisiin kysymyksiin ja hyväntekeväisyyteen. Hanna Parviaisen johtajuuden aikana tehtaiden kehittäminen jäi vähemmälle huomiolle, joka pian johti yhtiön konkurssiin.

Henkilöt

Julius Johnson

Johan Parviainen

Gottlieb Pesonius

Carl Rosenbröijer

Wolmar Schildt

Gustaf Weckman

Albumi Näkymät Henkilöt Teemat Aikajana Alkuun