Kaupunkirakennepalveluiden ja liiketoiminnan johtosääntö (2009)


Tunniste: 2009


HYVÄKSYTTY: Kaupunginvaltuusto 3.11.2008/13, voimaantulo 1.1.2009 alkaen. Sääntöä sovelletaan vuonna 2008 asioihin, jotka koskevat uutta Jyväskylän kaupunkia.
MUUTETTU: kaupunginvaltuusto 1.12.2008/74



Sisällys
1 § Palvelualueen tehtävät
2 § Palvelualueen rakenne
3 § Liikelaitokset
4 § Lautakunnat
5 § Lautakuntien toimivalta ja tehtävät
6 § Esittely
7 § Palvelualueen johtaminen
8 § Muut säännöt
9 § Voimaantulo

 
1 § Palvelualueen tehtävät

Kaupunkirakennepalveluiden ja liiketoiminnan palvelualue vastaa

1) yleis- ja asemakaavoituksen sisältävästä alueiden käytön ja kaupunkikuvan suunnittelusta
2) kaupungin maa- ja vesialueiden, katujen, puistojen ja muiden yleisten alueiden hallinnasta, suunnittelusta, rakentamisesta, ylläpidosta, jätehuollosta sekä vesihuoltolaissa kunnalle määrätyistä tehtävistä
3) kunnalle lainsäädännössä osoitetuista asuntotoimen ja kiinteistöinsinöörin viranomaistehtävistä
4) rakentamisen ja muiden ympäristöön kohdistuvien toimenpiteiden kunnallisesta viranomaisvalvonnasta
5) ympäristönsuojelun kunnallisesta viranomaisvalvonnasta ja ympäristönsuojelun edistämisestä kunnassa
6) sekä muista jäljempänä 5 §:ssä mainituista tehtävistä.

Lisäksi palvelualue vastaa kunnallisesta pysäköinninvalvonnasta.

2 § Palvelualueen rakenne

Kaupunkirakennepalveluiden ja liiketoiminnan palvelualueen muodostavat

1) kaupunkirakennelautakunta ja sen alaiset vastuualueet ja
2) rakennus- ja ympäristölautakunta ja sen kaupunkikuvatoimikunta sekä lautakunnan alaiset vastuualueet.

Kaupunkirakennelautakunta vastaa 1§:ssa luetelluista palvelualueen tehtävistä 1-3 sekä kunnallisesta pysäköinninvalvonnasta. Rakennus- ja ympäristölautakunta vastaa tehtävistä 4-5.

Kaupunkikuvatoimikunta toimii rakennus- ja ympäristölautakunnan apuna kaupunkikuvaan liittyvien asioiden käsittelyssä.

Palvelualueeseen kuuluvat seuraavat vastuualueet:
1) hallinto ja kehittäminen
2) kaavoitus
3) rakennusvalvonta
4) tonttituotanto
5) yhdyskuntatekniikka
6) ympäristötoimi.

3 § Liikelaitokset

Palvelualueeseen kuuluvat kaupunginhallituksen alaisina seuraavat liikelaitokset:
1) Altek Aluetekniikka Liikelaitos
2) Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitos
3) Keski-Suomen Pelastuslaitos Liikelaitos
4) Kylän Kattaus Liikelaitos.

Liikelaitosten perustamisesta vastaa kaupunginvaltuusto. Liikelaitoksen johtokunnan valitsee kaupunginhallitus. Liikelaitoksen johtokunnan tehtävistä ja toimivallasta määrätään liikelaitosten johtosäännössä.

 
4 § Lautakunnat

Lautakunnissa on valtuuston toimikaudekseen valitsemat 11–13 jäsentä sekä yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä. Valtuusto valitsee jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, joiden tulee pääsääntöisesti olla valtuutettuja tai varavaltuutettuja.

Lautakuntien sihteereinä toimivat lautakuntien nimeämät viranhaltijat tai työntekijät.

5 § Lautakuntien toimivalta

Hallintosäännössä määrätyn toimivallan lisäksi lautakunnat käyttävät toimivaltaa seuraavasti.

Kaupunkirakennelautakunta

1) hyväksyy maankäytön toteutusohjelmat ja vastaa erityisiä ja periaatteellisia ratkaisuja sisältävien, kaupunginvaltuuston päätettäväksi saatettavien ohjelmien valmistelusta
2) hyväksyy kaavoitusohjelmat ja kaavoitukseen liittyvät suunnitteluohjeet
3) päättää asemakaavan muutoksesta, mikäli ei ole kyse vaikutuksiltaan merkittävästä kaavasta, jollaisena on pidettävä kaavaa:
a) joka saattaa vaarantaa ympäristön kannalta merkittävien arvojen säilymisen
b) jolla muutetaan torin, virkistys- tai vesialueen käyttötarkoitusta eikä kyse ole vähäisestä kaavan toteuttamista helpottavasta tarkistuksesta
c) jolla rakennuskorttelin pääasiallista käyttötarkoitusta muutetaan
d) jolla rakennuksen suurinta sallittua kerroslukua nostetaan enemmän kuin yhdellä kerroksella tai vastaavasti nostetaan suurinta sallittua rakennuskorkeutta
e) jolla rakennusoikeutta lisätään siten, että tehokkuusluku nousee pientaloalueella yli 0,5:n tai muilla alueilla rakennusoikeutta lisätään yli 1 000 k-m2; tai
f) jolla asemakaavassa annettu suojelumääräys kumotaan tai muutetaan taikka muutoin poiketaan kaavaan sisältyvästä rakennetun ympäristön suojeluperiaatteesta.

4) päättää maankäyttö- ja rakennuslaissa 171§:n 1 momentissa tarkoitettujen poikkeusten myöntämisestä
5) päättää maankäyttö- ja rakennuslaissa 137 §:n 5 momentissa tarkoitettujen suunnittelutarvealueen erityisten edellytysten olemassaolosta
6) suorittaa maankäyttö- ja rakennuslain 60 §:ssä tarkoitetun asemakaavan ajanmukaisuuden arvioinnin
7) päättää erillisen tonttijaon laatimisesta ja hyväksymisestä sekä erillisen tonttijaon laatimis- muuttamistarpeesta
8) hyväksyy katusuunnitelmat sekä niiden muutokset, tekee kadunpitopäätöksen sekä määrää kadun kunnossapitoluokituksen
9) antaa kaupungin lausunnot maankäyttö- ja rakennuslain mukaisissa lupa-asioissa
10) päättää maankäyttö- ja rakennuslain 97 §:ssä tarkoitettujen rakentamiskehotusten antamisesta
11) päättää otteiden, todistusten sekä muiden tulosteiden antamisesta kiinteistötietojärjestelmästä
12) päättää kiinteistönmuodostamislain 4 ja 5 luvuissa tarkoitetusta kunnan suostumuksen antamisesta sekä kaupungin edustajan määräämisestä maanmittaus- ja lunastustoimituksiin
13) päättää sähkömarkkinalain 20 §:n 1 momentissa tarkoitetusta kunnan suostumuksen antamisesta ja huolehtii 20 §:n 2 momentissa kunnalle asetetusta yhteistoiminnan järjestämistehtävästä
14) päättää asemakaavan ja tonttijaon toteuttamista varten tarvittavien alueiden ja rakennusten ostamisesta, myymisestä ja lunastamisesta tai haltuunottokorvauksen maksamisesta
15) päättää muiden alueiden ostamisesta ja myymisestä, mikäli kaupan arvo on alle 1 milj. euroa
16) päättää rakentamattomien rakennustonttien hinnoittelusta, myymisestä ja vuokralle antamisesta sekä luovutusehdoista valtuuston myymisessä tai vuokraamisessa noudatettavaksi vahvistamien yleisten perusteiden mukaan
17) päättää maa- ja vesialueiden vuokralle ottamisesta sekä hallitsemiensa alueiden tilapäisestä vuokralle antamisesta
18) päättää kaupungin omistamilla kiinteistöllä sijaitsevien pilaantuneiden maa-ainesten puhdistamisesta sekä tekee näihin toimenpiteisiin liittyvät suunnittelu-, urakka- ja hankintasopimukset, joiden arvo on alle 5 milj. euroa
19) päättää hallinnassaan olevilla kiinteistöillä sijaitsevien rakennusten purkamisesta sekä tekee näihin toimenpiteisiin liittyvät suunnittelu-, urakka- ja hankintasopimukset, joiden arvo on alle 5 milj. euroa
20) päättää kaupungin omistamia kiinteistöjä ja rakennuksia koskevien rasitesopimusten sekä kiinteistöjen yhteisjärjestelyä koskevien järjestelysuunnitelmien allekirjoittamisesta
21) päättää puutavaran ja maa-ainesten myymisestä lautakunnan hallinnassa olevilta alueilta
22) huolehtii kaupungin omistamien alueiden osalta metsästyslaissa ja kalastuslaissa maa- ja vesialueen omistajalle osoitetuista oikeuksista ja velvollisuuksista
23) hyväksyy yleisten alueiden sekä niihin liittyvien rakenteiden ja laitteiden hankesuunnitelmat, joiden arvo on alle 5 milj. euroa sekä niitä koskevat ohjelmat ja suunnitelmat sekä tekee niihin liittyvät suunnittelu-, rakennuttamis-, urakka- ja hankintasopimukset ja irtaimistohankinnat sekä päättää rakennustyön toteuttamisesta
24) päättää jätteenkuljetuksesta, jätehuoltomääräysten antamisesta, yhteisten keräysastioiden käytöstä järjestetyssä jätteenkuljetuksessa, pidennettyjen tyhjennysvälien myöntämisestä, yksittäistä kiinteistöä koskevan maksun huojentamisesta sekä jätteenkäsittelyn ja hyödyntämisen antamisesta yksityisen hoidettavaksi
25) hyväksyy liikennejärjestelyt
26) päättää kaupungin lausunnosta liikennelupa- ja aikatauluhakemuksiin
27) myöntää henkilöliikennelain mukaiset liikenneluvat
28) päättää aravalaissa, omistusasuntojen korkotukilaissa, asumisoikeusasunnoista sekä asuntojen korjaus- ja energia-avustuksista annetuissa ja muissa asuntotoimeen liittyvissä laeissa tarkoitettuna kunnalliselle viranomaiselle asetuista tehtävistä
29) valitsee kunnan kiinteistöinsinööristä annetussa laissa tarkoitetun kiinteistöinsinöörin.

Rakennus- ja ympäristölautakunta

1) toimii maankäyttö- ja rakennuslain 21 §:ssä tarkoitettuna rakennusvalvontaviranomaisena, jonka apuna toimii rakennus- ja ympäristölautakunnan asettama kaupunkikuvatoimikunta
2) toimii kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetun lain 5 §:n tarkoittamana kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena sekä seuraavissa ympäristönsuojeluun liittyvissä yleistehtävissä: osallistuu kunnassa ympäristönsuojelua koskevan ohjauksen ja neuvonnan järjestämiseen, huolehtii omalta osaltaan ympäristönsuojelua koskevasta tiedottamisesta, valistamisesta ja koulutuksesta, huolehtii ympäristön tilan seurannasta, ja siihen liittyvistä selvityksistä ja tutkimuksista
3) päättää maankäyttö- ja rakennuslain 89 §:ssä tarkoitetun johdon, laitteen tai rakennelman siirtopaikasta
4) valvoo maankäyttö- ja rakennuslain 167 §:n 2 momentin mukaisesti, että liikenneväylät, kadut, torit ja katuaukiot sekä puistot ja oleskeluun tarkoitetut ulkotilat täyttävät hyvän kaupunkikuvan ja viihtyisyyden vaatimukset
5) valvoo kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain 15 §:n 1 momentin mukaisesti, että kadun ja yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapitovelvollisuus täytetään
6) toimii maa-aineslain tarkoittamana lupa- ja valvontaviranomaisena
7) antaa kunnan lausunnon maantielain 52 §:n 3 momentissa tarkoitetusta mainoksen asettamista koskevasta hakemuksesta
8) tekee esitykset ja antaa kunnan lausunnot moottorikäyttöisten ajoneuvojen käytön kieltämisestä sekä vesikulkuneuvolla liikkumisen rajoittamisesta tai kieltämisestä
9) huolehtii luonnonsuojelulain 24, 26 ja 28 §:ssä kunnalle osoitetuista tehtävistä
10) huolehtii kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain 14a §:ssä kunnalle annetuista tehtävistä
11) huolehtii viestintämarkkinalain 110 §:ssä tarkoitetuista valvonta- ja koordinointitehtävistä.

 
6 § Esittely

Lautakunnissa asiat esittelee palvelualueen johtaja tai toimintasäännössä määrätty lautakunnan alaisen vastuualueen johtaja tai viranhaltija. Koko palvelualuetta koskevat asiat, palvelualueen talousarvioesityksen sekä muut strategisesti tai taloudellisesti merkittävät asiat esittelee palvelualueen johtaja. Palvelualueen johtaja voi toimintasäännön määräysten estämättä ottaa muunkin asian esiteltäväkseen, lukuun ottamatta asioita, joissa ei ole kuntalain mukaista otto-oikeutta.

7 § Palvelualueen johtaminen

Kaupunkirakennepalvelujen ja liiketoiminnan palvelualuetta johtaa apulaiskaupunginjohtaja, jonka valitsee kaupunginvaltuusto. Apulaiskaupunginjohtajan tehtävistä, toimivallasta, sijaisuuden hoidosta ja kelpoisuusvaatimuksista määrätään hallintosäännössä.

8 § Muut säännöt

Kaupunkirakennepalveluissa sovelletaan tämän johtosäännön lisäksi Jyväskylän hallintosääntöä ja palvelualueella toimivien lautakuntien hyväksymiä toimintasääntöjä sekä lautakunnan tekemiä delegointipäätöksiä.
Liiketoiminnassa sovelletaan tämän johtosäännön lisäksi hallintosääntöä, liikelaitosten johtosääntöä ja Keski-Suomen Pelastuslaitos Liikelaitoksen johtosääntöä.

9 § Voimaantulo

Tämä johtosääntö tulee voimaan 1.1.2009. Sitä sovelletaan vuonna 2008 asioissa, jotka koskevat uutta Jyväskylän kaupunkia.

Kunnallinen määräyskokoelma :: Z-Vanhat ::

© Jyväskylän kaupunki 2002-2024