Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Kunnallinen määräyskokoelma

Jyväskylän kaupungin sisäisen tarkastuksen toimintaohje 2018


Tunniste: 3/2018


Sisäinen tarkastus suorittaa tarkastussuunnitelman mukaiset sekä muut kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen mahdollisesti osoittamat tehtävät. Sisäinen tarkastus voi antaa sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa koskevaa neuvontaluonteista konsultointipalvelua. Konsultointipalvelut eivät saa vaarantaa sisäisen tarkastuksen riippumattomuutta ja objektiivisuutta. Sisäinen tarkastus voi tarvittaessa avustaa väärinkäytösepäilyjen tutkimisessa.

Sisäisellä tarkastuksella tulee kokonaisuutena olla tehtäviensä suorittamiseen tarvittava asiantuntemus. Sisäisellä tarkastuksella on tarvittaessa oikeus hankkia ulkopuolista asiantuntijapalvelua kaupunginjohtajan hyväksynnällä.

Sisäisen tarkastuksen tulee huolehtia riittävästä yhteistyöstä ja yhteydenpidosta ulkoisen tarkastuksen kanssa.

4 § Eettiset toimintaperiaatteet

Sisäisen tarkastuksen on toiminnassaan otettava huomioon yleisesti hyväksytyt sisäisen tarkastuksen ammattistandardit ja eettiset periaatteet. Sisäisen tarkastuksen keskeiset toimintaperiaatteet ovat rehellisyys, objektiivisuus, luottamuksellisuus ja ammattitaito.

Sisäisen tarkastuksen on oltava riippumaton tarkastettavista toiminnoista ja sen tulee olla työssään puolueeton. Sisäisen tarkastuksen tulee pidättäytyä arvioimasta sellaisia toimintoja, joista se on ollut vastuussa viimeksi kuluneen vuoden aikana.

5 § Tarkastussuunnitelma

Sisäinen tarkastus laatii vuosittain tarkastussuunnitelman, jonka kaupunginjohtaja hyväksyy.

6 § Raportointi

Sisäinen tarkastus raportoi vuosittain kaupunginjohtajalle ja kaupunginhallitukselle tarkastus- ja arviointityön keskeiset tulokset.

Sisäinen tarkastus raportoi säännöllisesti kaupunginjohtajalle ja kaupunginhallitukselle tarkastussuunnitelman toteutumisesta, merkittävimmistä avoimista riskeistä, sisäisen valvonnan tilasta sekä muista johtamis- ja hallintojärjestelmää koskevista asioista.

Sisäisen tarkastuksen on viivytyksettä raportoitava kaupunginjohtajalle havaitsemistaan merkittävistä sisäisen valvonnan tai riskienhallinnan puutteista sekä väärinkäytöksistä.

Sisäinen tarkastus raportoi työnsä tulokset tarkastuskohteen vastuuhenkilölle ja hänen esimiehelleen. Sisäisen tarkastuksen tulee antaa tarkastettavasta tai arvioitavasta kohteesta vastuussa oleville mahdollisuus esittää näkemyksensä havainnoista ja suosituksista ennen lopullisen raportin antamista, ellei ole perusteltua syytä menetellä toisin.

Tarkastusraportista on käytävä ilmi tarkastuksen tarkoitus, laajuus ja tulokset sekä soveltuvat johtopäätökset, suositukset ja toimenpidesuunnitelmat. Raportointi voi olla kirjallista tai suullista riippuen tarkastushavaintojen merkittävyydestä.

Ulkoiselle tarkastukselle raportoidaan yhteisesti sovitun menettelytavan mukaan.

Muilta osin sisäinen tarkastus päättää raportoinnista.

<< edellinen sivu   jatkuu >>

Kunnallinen määräyskokoelma :: Z-Vanhat ::

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2016 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje