Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Kunnallinen määräyskokoelma

Hulevesimääräykset 2018


Selvennys: Jyväskylän kaupungin hulevesimääräykset
Tunniste: 2018


Lisätietoja

Rajakohdat sijaitsevat kiinteistön rajalla tai kiinteistön rajojen ulkopuolella, kiinteistön välittömässä läheisyydessä. Rajakohtia voi olla yksi tai useampi. Rajakohtien määrä ja sijainti määrittyvät kulloisenkin kunnan hulevesijärjestelmän ratkaisujen mukaisesti.

Kiinteistön hulevesien johtaminen kunnan hulevesijärjestelmään on tarkasteltava myös rakennuksen peruskorjaamista koskevan rakennuslupahakemuksen yhteydessä. Tapauskohtaisesti hulevesien hallinta voi tulla tarkasteltavaksi myös toimenpideluvan yhteydessä.

Kunnan toimivaltainen viranomainen antaa rajakohtalausunnossa tarpeelliset määräykset kiinteistön hulevesijärjestelmän kunnan hulevesijärjestelmään liittämisestä. Määräyksiä voidaan antaa esimerkiksi vastaanotettavan huleveden määrästä tai viivyttämisestä kiinteistöllä. Rajakohtailmoituksessa voidaan ottaa kantaa myös järjestelmän tekniseen toteuttamiseen, esimerkiksi ”avo-ojaan pumpattaessa hulevesi johdetaan avo-ojaan aina purkukaivon kautta”. Johdettaessa kiinteistön hulevesiä hulevesiviemäriverkostoon, rajakohtailmoituksessa määrätään myös kiinteistön padotuskorkeudesta eli tasosta, jolle hulevesi voi putkiverkostossa nousta: Padotuskorkeus on hulevesiviemäriverkostoon hulevesiä johdettaessa liittymäkohdassa kadun tai maan pinta + 100 mm tonttiviemärin liitoskohdassa.

Ennen 1.1.2018 toteutettu kiinteistön huleveden johtaminen arvioidaan uudelleen vain, mikäli huleveden johtamisessa ilmenee kiinteistöllä ongelmia.


7 § Kielto johtaa hulevesiä vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäriin

Kiinteistöltä ei saa johtaa hulevesiä vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäriin.


8 § Hulevesien hallinnasta perittävät maksut

Kunnan hulevesijärjestelmän rakentamiskustannusten ja käyttö- ja ylläpitokustannusten kattamiseksi perittävistä maksuista määrätään erillisessä hulevesitaksassa.


9 § Valvonta

Näiden määräysten valvonnasta vastaa maankäyttö- ja rakennuslain 13 a luvun mukaisena monijäsenisenä toimielimenä se Jyväskylän kaupungin monijäseninen toimielin, jolle tehtävä on Jyväskylän kaupungin hallintosäännössä kulloinkin määrätty.


10 § Poikkeuksen myöntäminen

Poikkeuksia näistä hulevesimääräyksistä voi myöntää kulloinkin toimivaltainen Jyväskylän kaupungin hallintosäännössä määrätty toimielin tai viranhaltija.

<< edellinen sivu   

Kunnallinen määräyskokoelma :: H ::

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2016 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje