Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Kunnallinen määräyskokoelma

Jyväskylän kaupunkikonsernin omistajaohjauksen periaatteet ja konserniohje (2017)


Selvennys: 12/2017




4 Kuntakonsernin talouden ja investointien suunnittelu ja ohjaus sekä konserniraportointi

4.1 Talouden ja investointien suunnittelu ja ohjaus

Kaupunkikonsernin talousarviosta tulee muodostua yhtenäinen kokonaisuus, joten kaikkien yhteisöjen talousarviot tulee laatia kaupungin tavoin normaaliin toimintavuoteen nähden tavoitteelliseksi.

Kaupunginvaltuusto asettaa talousarviossa tytäryhteisöille toiminnan ja talouden tavoitteita, jotka on johdettu kaupunkistrategiasta sekä yhteisölle määritellystä omistusintressistä. Tavoitteisiin vaikuttavat myös yhtiön taloudellinen asema, toimintaympäristö ja liiketoiminnan luonne. Tytäryhteisöjen strategista suunnittelua ohjaa tavoitteiden lisäksi osaltaan kaupunginvaltuuston hyväksymä talousarvio ja -suunnitelma.

Tytäryhteisöjen tulee laatia niille asetettujen tavoitteiden pohjalta vuosittain talous- ja toimintasuunnitelma sekä rahoitus- ja investointisuunnitelma. Tämän lisäksi konsernijohdolle tulee toimittaa tietoja mm. yhteisöjen toimintaan liittyvistä olennaisista riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä merkittävistä muutoksista mainittujen yhteisöjen liiketoiminnassa ja toimintaympäristössä.

Kaupungin tytäryhteisöjen investointeja ohjataan tytäryhteisöille asetetulla velvollisuudella hankkia kaupungin ennakkokäsitys ennen merkittävistä investoinneista päättämistä. Tytäryhteisöjen investoinnit, rahoitus-, laina-, takaus- ja vakuusasiat valmistellaan yhteistyössä kaupunginjohtajan nimeämän konserniohjausryhmän kanssa. Tytäryhteisöt noudattavat konsernijohdon antamia ohjeita rahoituksen suunnittelussa ja järjestämisessä.

Kaikkien tytäryhteisöjen tilikausi on kalenterivuosi. Tytäryhteisö noudattaa talousarvion ja tilinpäätöksen laadinnassa sekä osavuosiraportoinnissa konsernijohdon antamia ohjeita ja aikatauluja. Tytäryhteisö raportoi asetettujen tavoitteiden toteutumisen, toiminnan tuloksellisuudesta ja taloudellisen aseman kehityksestä sekä toiminnan kestävyyteen ja omaisuuden arvon kehittymiseen olennaisesti vaikuttavista tekijöistä konsernijohdolle.

Kaupunkikonserniin kuuluvan tytäryhteisön ollessa julkisista hankinnoista annetun lain tarkoittama hankintayksikkö, on hallituksen ja toimitusjohtajan valvottava, että yhteisössä noudatetaan julkisista hankinnoista annettuja säädöksiä ja ohjeita.

Yhteisön hallituksen ja toimitusjohtajan tulee huolehtia siitä, että tytäryhteisö ei menetä hankintalainsäädännön tai oikeuskäytäntöön perustuvaa sidosyksikköasemaa suhteessa kaupunkiin ja että yhteisö hankkii konsernijohdon ennakkokäsityksen asiasta konserniohjeen kohdan 7 mukaisesti.

Hallituksen ja toimitusjohtajan on myös valvottava, että tytäryhteisössä noudatetaan harmaan talouden torjunnasta annettuja säännöksiä ja ohjeita.

Merkittävistä henkilöstöön liittyvistä asioista on neuvoteltava etukäteen controllerin kanssa. Tytäryhteisöt liittyvät Kuntien eläkevakuutuksen jäsenyhteisöiksi, jollei konsernijohdon kanssa ole muuta sovittu.

<< edellinen sivu   jatkuu >>

Kunnallinen määräyskokoelma :: Z-Vanhat ::

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2016 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje