Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Kunnallinen määräyskokoelma

Hallintosääntö (2017)


Tunniste: 2017



10 luku
Hallinnon ja talouden tarkastus

78 § Ulkoinen tarkastus

Ulkoinen tarkastus (hallinnon ja talouden tarkastus) on riippumaton toimivasta johdosta ja muusta organisaatiosta. Ulkoisen tarkastuksen muodostavat tarkastuslautakunta, kaupunginreviisori ja tilintarkastaja.

Ulkoisella tarkastuksella on oikeus saada käyttöönsä tarkastustyönsä suorittamisen kannalta tarvittavat tiedot ja asiakirjat. Lisäksi se on oikeutettu saamaan tehtäviensä hoitamisen kannalta tarpeellista apua.

79 § Tarkastuslautakunnan kokoukset

Tilintarkastajalla on läsnäolo- ja puheoikeus lautakunnan kokouksissa. Tilintarkastajalla ja lautakunnan määräämillä luottamushenkilöillä ja viranhaltijoilla on läsnäolovelvollisuus lautakunnan kokouksessa lautakunnan niin päättäessä. Kaupunginhallitus ei voi määrätä edustajaansa tarkastuslautakunnan kokouksiin.

Lautakunnan kokouksessa asiat esittelee kaupunginreviisori tai hänen määräämänsä. Kokousmenettelyssä noudatetaan muutoin 12 luvun määräyksiä.

80 § Tarkastuslautakunnan tehtävät ja raportointi

Tarkastuslautakunnan tehtävistä on säädetty kuntalaissa. Laissa säädettyjen tehtävien lisäksi lautakunta:

1. Seuraa tilintarkastajan tarkastussuunnitelman toteutumista ja tehtävien suorittamista sekä tekee tarpeen mukaan esityksiä tilintarkastuksen kehittämiseksi
2. Tekee esityksiä siitä, että tilintarkastusta varten on osoitettu tarpeelliset voimavarat, jotka mahdollistavat tilintarkastuksen suorittamisen hyvän julkishallinnon tilintarkastustavan edellyttämässä laajuudessa
3. Tekee aloitteita ja esityksiä tarkastuslautakunnan, kaupunginreviisorin, tilintarkastajan ja sisäisen tarkastuksen tehtävien yhteensovittamiseksi mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla
4. Valvoo kuntalaissa tarkoitettujen sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi vuosittain
5. Ylläpitää sidonnaisuusrekisteriä ja huolehtii sidonnaisuusrekisterin julkisten tietojen julkaisemisesta kaupungin verkkosivuilla
6. Antaa arviointikertomuksessa valtuustolle arvionsa valtuuston edellisenä vuonna asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Arviointikertomus annetaan vähintään viikkoa ennen tilintarkastuskertomuksen valtuustokäsittelyä noudattaen tilinpäätöksen käsittelyaikataulua
7. Esittää kannanottonsa myös tilintarkastajan kertomuksessaan esittämistä muistutuksista sekä asianomaisten niistä antamista selvityksistä sekä kaupunginhallituksen lausunnosta. Lautakunta esittää ehdotuksensa toimenpiteistä, joihin lautakunnan valmistelu ja tilintarkastuskertomus antavat aihetta
8. Valmistelee valtuustolle esityksen tilintarkastajan valinnasta sekä valinnan yhteydessä määrittelee tilintarkastajan toimikauden pituuden, joka voi olla enintään kuusi vuotta

Tarkastuslautakunnan tehtävä päättyy, kun valtuusto on hyväksynyt toimikauden viimeisen tilinpäätöksen.

81 § Kaupunginreviisorin tehtävät

Tarkastuslautakunnan alaisuudessa työskentelee kaupunginreviisori. Kaupunginreviisori vastaa oman tehtäväkenttänsä lisäksi tarkastuslautakunnan tehtäviin liittyvästä valmistelusta sekä niihin liittyvistä tuki- ja kehittämisprosesseista sisältäen muun muassa lautakunnassa ja sen jaostoissa käsiteltävien asioiden valmistelun ja koordinoinnin. Kaupunginreviisori toimii tarkastuslautakunnan esittelijänä sekä huolehtii lautakunnan päätösten toimeenpanosta. Kaupunginreviisori on oikeutettu tarkastamaan kaupunkikonsernin hallintoa ja taloutta suunnitelman mukaisesti.

82 § Tilintarkastusyhteisön valinta ja tilintarkastajan tehtävät

Valtuusto valitsee tarkastuslautakunnan esityksestä hallinnon ja talouden tarkastamista varten tilintarkastusyhteisön kuntalain määräysten mukaisesti.

Tilintarkastajan tehtävistä säädetään kuntalaissa. Tilintarkastajat toimivat tehtävissään virkavastuulla. Tilintarkastaja voi ottaa tarkastuslautakunnalta toimeksiantoja lautakunnan käsiteltävien asioiden valmisteluun ja täytäntöönpanoon liittyvien tehtävien suorittamisessa, mikäli ne eivät ole ristiriidassa julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan kanssa.

83 § Tilintarkastuksen suunnittelu ja raportointi

Tilintarkastajan on laadittava toimikaudekseen tarkastussuunnitelma ja vuosittain kullekin tilikaudelle työohjelma. Tarkastussuunnitelma ja työohjelma on toimitettava tarkastuslautakunnalle tiedoksi. Tilintarkastaja raportoi tarkastussuunnitelman toteutumisesta ja tarkastushavainnoistaan tarkastuslautakunnalle sen määräämällä tavalla.

Tilintarkastuskertomuksesta säädetään kuntalaissa. Lisäksi tilintarkastaja ilmoittaa havaitsemistaan olennaisista epäkohdista viipymättä kaupunginhallitukselle kirjallisesti annettavassa tilintarkastuspöytäkirjassa. Tilintarkastuspöytäkirja annetaan tiedoksi tarkastuslautakunnalle.

<< edellinen sivu   jatkuu >>

Kunnallinen määräyskokoelma :: Z-Vanhat ::

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2016 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje