Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Kunnallinen määräyskokoelma

Kaupunginvaltuuston työjärjestys (2015)

vaihtoehtoinen nimi: Jyväskylän kaupunginvaltuuston työjärjestys
Tunniste: 2015


16 § Puheenvuorot

Kun asia on esitelty, siitä on varattava tilaisuus keskustella.

Puheenvuoro pyydetään äänestyslaitteella. Mikäli se ei ole käytettävissä, puheenvuoro pyydetään muulla selvästi havaittavalla tavalla.

- Ryhmäpuheenvuoro on valtuustoryhmän nimissä pidettävä puheenvuoro.

- Kannatuspuheenvuorolla kannatetaan aikaisemmassa puheenvuorossa tehtyä ehdotusta sellaisenaan.

- Kommenttipuheenvuoro sisältää selvityksen tai oikaisun käytetyn puheenvuoron johdosta tai vastineen puheenvuorossa esitettyyn väitteeseen.

- Palautuspuheenvuoro on ehdotus asia palauttamiseksi uudelleen valmisteltavaksi.

- Pöydällepanoehdotuksella tarkoitetaan esitystä, että asian käsittely siirretään seuraavaan valtuuston kokoukseen ilman, että asiaa valmistellaan uudelleen.

- Työjärjestyspuheenvuoro on puheenjohtajalle tehty kokouksen kulkua koskeva ehdotus.

Puheenvuorot annetaan pyydetyssä järjestyksessä. Tästä järjestyksestä poiketen puheenjohtaja voi antaa

1) asian käsittelyn alussa ryhmäpuheenvuoron kunkin valtuustoryhmän edustajalle ryhmien suuruuden mukaisessa järjestyksessä
2) puheenvuoron kaupunginhallituksen puheenjohtajalle, kaupunginjohtajalle, toimialajohtajille ja kansliapäällikölle sekä tarkastuslautakunnan ja tilapäisen valiokunnan puheenjohtajalle, jos käsitellään näiden toimielinten valmistelemia asioita
3) vastauspuheenvuoron.

Asian käsittelyjärjestystä koskeva työjärjestyspuheenvuoro on annettava ennen muita.

Kokouksen sujuvan kulun turvaamiseksi puheenjohtajalla on oikeus yksittäisessä asiassa rajoittaa valtuutettujen puheenvuorojen pituutta niin, että ryhmäpuheenvuoro voi kestää enintään 7 minuuttia, muu puheenvuoro enintään 3 minuuttia ja vastaus- tai kannatuspuheenvuoro enintään yhden minuutin.

17 § Puheenvuorojen käyttäminen

Valtuutetulla on puheoikeus käsiteltävänä olevassa asiassa. Hänen on pysyttävä käsiteltävänä olevassa asiassa. Jos puhuja poikkeaa asiasta, puheenjohtajan on kehotettava häntä palaamaan asiaan. Jos puhuja ei noudata kehotusta tai ilmeisen tarpeettomasti pitkittää puhettaan, puheenjohtaja voi kieltää häntä jatkamasta puhetta.

Jos puhuja käyttää loukkaavaa tai muutoin sopimatonta kieltä eikä noudata puheenjohtajan antamaa huomautusta, puheenjohtaja voi kieltää puhujaa jatkamasta puhettaan.

Puheenvuoron saaneen on puhuttava puhujakorokkeelta, ellei puheenjohtaja salli puhumista paikaltaan seisten. Paikaltaan seisten voidaan käyttää kommentti- ja työjärjestyspuheenvuorot.

18 § Ehdotus asian pöydällepanosta tai palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi

Jos keskustelun kuluessa tehdään kannatettu ehdotus asian pöydällepanosta tai ehdotus asian palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi, on seuraavien puhujien rajoitettava puheenvuoronsa koskemaan vain tätä ehdotusta, ja siitä on tehtävä päätös ennen, kuin keskustelua itse asiasta jatketaan. Jos ehdotus hyväksytään, puheenjohtaja keskeyttää asian käsittelyn; jos se hylätään, jatkuu käsittely.

19 § Ehdotukset

Keskustelun kuluessa tehty pohjaehdotuksesta poikkeava ehdotus on annettava kirjallisena. Tästä poiketen 18 §:ssä tarkoitettu ehdotus voidaan tehdä suullisesti.

Kun kaikki puheenvuorot on käytetty, puheenjohtaja julistaa keskustelun päättyneeksi. Tämän jälkeen hänen on esitettävä valtuuston hyväksyttäväksi selostus keskustelun kuluessa tehdyistä ehdotuksista.

Ehdotusta, jota ei ole kannatettu tai joka on tehty vaihtoehtoisena taikka ehdotusta, joka menee käsiteltävän asian ulkopuolelle, ei oteta äänestettäväksi. Pohjaehdotus otetaan kuitenkin äänestettäväksi, vaikka sitä ei ole kannatettu.

Jollei ole muita äänestykseen otettavia ehdotuksia kuin pohjaehdotus, puheenjohtajan on julistettava se valtuuston päätökseksi.

20 § Äänestystapa

Äänestys on toimitettava avoimesti äänestyslaitteella tai nimenhuudolla. Äänestys on vaadittaessa ja puheenjohtajan katsoessa sen selvyyden vuoksi tarpeelliseksi toimitettava uudelleen.

21 § Äänestysjärjestys

Jos ehdotuksista on äänestettävä, puheenjohtaja esittää valtuuston hyväksyttäväksi äänestysjärjestyksen. Valtuusto päättää noudatettavasta äänestysjärjestyksestä, jota laadittaessa on otettava huomioon seuraavaa.

1) Ensiksi asetetaan äänestettäväksi pohjaehdotuksesta kaksi eniten poikkeavaa ehdotusta. Niistä voittanut asetetaan jäljellä olevista ehdotuksista eniten pohjaehdotuksesta poikkeavaa ehdotusta vastaan, ja näin jatketaan, kunnes saadaan lopullinen vastaehdotus pohjaehdotukselle.

Kuitenkin jos on tehty kannatettu ehdotus pohjaehdotuksen hylkäämiseksi kokonaan, se on asetettava viimeisenä äänestettäväksi kaikista muista (pohjaehdotus mukaan lukien) ehdotuksista voittanutta vastaan.

2) Jos asia koskee määrärahan myöntämistä, asetetaan ensin äänestettäväksi ilman vastakkainasettelua määrältään suurimman ehdotuksen hyväksyminen tai hylkääminen ja näin jatketaan ehdotusten suuruuden mukaisessa järjestyksessä, kunnes jokin ehdotus hyväksytään, minkä jälkeen pienemmistä ehdotuksista ei enää äänestetä, sekä

3) Jos ehdotus on sellainen, että sen hyväksyminen tai hylkääminen on riippumaton muista ehdotuksista, on sen hyväksymisestä tai hylkäämisestä äänestettävä erikseen.

Jos päätöksen tekemiseen vaaditaan lain mukaan määräenemmistön kannatus, puheenjohtajan on ilmoitettava siitä ennen äänestyksen toimittamista.

22 § Eriävä mielipide

Päätöksentekoon osallistuneella valtuutetulla on oikeus ilmoittaa päätökseen eriävä mielipide, jos hän on asian käsittelyn aikana tehnyt vastaehdotuksen tai äänestänyt päätöstä vastaan. Eriävä mielipide on aina ilmoitettava heti, kun päätös on tehty. Eriävän mielipiteen perustelut liitetään pöytäkirjaan, jos ne on toimitettu kirjallisina kokouksen sihteerille ennen pöytäkirjan tarkastamista.

Eriävän mielipiteen esittämiseen ei ole oikeutta valtuutetulla, joka estyneenä tai esteellisenä ei ole voinut osallistua päätöksen tekemiseen.

23 § Toivomusponsi

Tehtyään käsiteltävänä olevassa asiassa päätöksen valtuusto voi hyväksyä kaupunginhallitukselle osoitettavan toivomusponnen, jolla tarkoitetaan valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaa toivomusta tai muuta kannanottoa. Ponnen tulee liittyä käsiteltävänä olevaan asiaan eikä ponsi saa olla ristiriidassa valtuuston päätöksen kanssa eikä muuttaa tai laajentaa sitä. Valtuuston hyväksymä ponsi merkitään pöytäkirjaan.

<< edellinen sivu   jatkuu >>

Kunnallinen määräyskokoelma :: Z-Vanhat ::

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2016 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje