Avaa navigaatio
Jyväskylän kaupunki » Kunnallinen määräyskokoelma

Rakennusjärjestys


Selvennys: Jyväskylän kaupungin rakennusjärjestys
Tunniste: 6/2000

IX Luku - TYÖMAAT

44§ Työmaan perustaminen ja hoitaminen

Määräys
Työmaa on, ottamalla erityisesti huomioon jalankulkuliikenteen sujuvuus, erotettava ympäristöstään turvallisesti ja tarkoituksenmukaisesti, tarvittaessa aitaamalla. Työmaa-aidan koon, rakenteen, materiaalin ja värin on sovelluttava ympäristöön.

Työmaa on ympäristöineen pidettävä hyvässä ja siistissä järjestyksessä. Työmaata on hoidettava niin, ettei siitä aiheudu henkilö- eikä omaisuusvahinkoja, liikenne- eikä muita häiriöitä tai kohtuutonta haittaa ympäristölle. Rakennuspaikalla säilytettäväksi tarkoitettu puusto on suojattava asianmukaisesti rakennustyön ajaksi.

Työmaalla rakennusmateriaalit on säilytettävä suojattuina valmistajan ohjeiden edellyttämällä tavalla. Rakentamiseen ei saa käyttää vaurioituneita, kunnostamattomia materiaaleja tai rakennusosia. Työkoneiden poltto- ja voitelunesteiden ja muiden aineiden varastointi työmaalla on järjestettävä siten, ettei vaarallisia tai haitallisia aineita pääse maaperään.

Lisätietoja
Ympäristösäännösten mukaan erityisen häiritsevää melua aiheuttavista töistä tai toimista on tehtävä ilmoitus ympäristölautakunnalle. Rakennus- ym. töissä ja toimissa on huolehdittava siitä, että pölyn, savun, hajun ja muiden haitallisten aineiden leviäminen ympäristöön estetään. Mikäli rakennustöistä saattaa aiheutua terveydellistä haittaa, niistä on ilmoitettava ympäristölautakunnalle.

Viittaus
Maankäyttö- ja rakennusasetus 83 §, Suomen rakentamismääräyskokoelma osa A1, Rakennustyön valvonta ja osa C2 Kosteuden eristämistä koskevat määräykset, meluntorjuntalaki 3, 13, 14 ja 15 § ja 5 luku, terveydensuojelulaki 1 luku ja 51 §, ympäristönsuojelulaki, Jyväskylän kaupungin järjestyssääntö

45§ Katu- tai muun yleisen alueen käyttäminen

Määräys
Jyväskylän kaupungin tekninen palvelukeskus voi hakemuksesta myöntää oikeuden määräajaksi käyttää katu- tai muuta yleistä aluetta työmaata ja sen huoltotiloja varten. Hakemukseen on sisällytettävä tarpeelliset suunnitelmat työmaan aitaamisesta, jätehuollon, ajoneuvo- ja jalankulkuliikenteen järjestämisestä sekä melu- ja pölyhaittojen rajoittamisesta.

Käyttöoikeus voidaan perustellusta syystä peruuttaa tai sitä voidaan rajoittaa tai sen ehtoja muuttaa. Käyttöoikeuden hakijan on suoritettava käyttöoikeudesta Jyväskylän kaupungin teknisen lautakunnan hyväksymän taksan mukainen maksu.

Viittaus
Jyväskylän kaupungin järjestyssääntö

46§ Tilapäiset työmaarakennukset

Määräys
Työmaata varten voidaan rakennettavalle tontille taikka siihen vä-littömästi liittyvälle katu- tai muulle yleiselle alueelle, jolle tekninen palvelukeskus on 45 §:n mukaisesti myöntänyt käyttöoikeuden, sijoittaa tarvittavia tilapäisiä työmaarakennuksia.

47§ Katumaan ja muun yleisen alueen kaivulupa

Määräys
Kaupungin hallitsemalla katu- tai muulla yleisellä alueella suoritettavaan kaivamiseen ja louhimiseen on haettava teknisen palvelukeskuksen lupa.

Kaivulupaan liitetään tarvittavat ehdot kaivutyön suorittamisesta, kuten työmaa-alueen merkitsemisestä ja aitaamisesta, ajoneuvo- ja jalankulkuliikenteen järjestämisestä, melu- ja pölyhaittojen rajoittamisesta sekä mahdollisesti pilaantuneiden maa-ainesten käsittelystä. Lisäksi lupaan liitetään ehdot katselmuksen toimittamisesta ennen työn aloittamista ja alueen joutuisasta kuntoon saattamisesta. Kaivualueella sijaitsevista maanalaisista johdoista saa tiedot johtojen omistajilta.

Viittaus
Teknisen lautakunnan/palvelukeskuksen johtosääntö

48§ Työmaataulu

Määräys
Vähintään kaksi kuukautta kestävälle rakennustyömaalle on pystytettävä riittävän ajoissa ennen työn aloittamista työmaataulu tai sijoitettava muu tiedotus, josta ilmenevät työn kohde, työn suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat tahot ja yhteystiedot sekä kohteen aloittamis- ja valmistumisajankohdat.

Lisätietoja
Maankäyttö- ja rakennuslain 133 §:ssä edellytetään, että luvanhakija tiedottaa rakennuslupahakemuksen vireillepanosta sopivalla tavalla rakennuspaikalla. Työmaataulua voidaan käyttää hyväksi tässä tiedottamisessa.

Viittaus
Maankäyttö- ja rakennuslaki 133 §, maankäyttö- ja rakennusasetus 65 §

49§ Työmaan jätehuolto

Määräys
Työmaalla tulee olla työmaan kokoon suhteutetut, riittävät tilat jätehuollon järjestämiseen ja jätehuollon tulee olla suunnitelmallista.

Lisätietoja
Rakennusjätteen haltijan tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa rakentaminen siten, että rakennusjätteen talteenotto ja hyödyntäminen järjestetään asianmukaisesti. Työmaan jätehuollosta on säännöksiä jätelaissa ja -asetuksessa sekä Jyväskylän kaupungin jätehuoltomääräyksissä.

Viittaus
Maankäyttö- ja rakennuslaki 154 §, jätelaki, valtioneuvoston päätös rakennusjätteistä (295/1977), Jyväskylän kaupungin jätehuolto-opas, ympäristönsuojelulaki

50§ Työmaan purkaminen ja siistiminen

Määräys
Rakennustyön jälkeen tilapäiset työmaarakennukset ja työmaa-aidat yms. työmaarakenteet on poistettava viipymättä ja työmaa-alue ympäristöineen siistittävä. Vahingoittunut katu- tai muu yleinen alue on pantava viivytyksettä kuntoon.

Viittaus
Maankäyttö- ja rakennusasetus 83 §, Jyväskylän kaupungin järjestyssääntö

<< edellinen sivu   jatkuu >>

Kunnallinen määräyskokoelma :: Z-Vanhat ::

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2016 | Sivun alkuun | Tietoja sivustosta
Jyväskylän kaupungin pääFacebook-sivu Jyväskylän kaupungin pääTwitter-virta Jyväskylän kaupungin pääYouTube-kanava Jyväskylän kaupungin rss-virrat ja ohje