Uuden sukupolven organisaation valmistelutoimikunta 23.4.2012
Kirjoitettu | 23.04.2012 | 2 kommenttia
Hallintosääntö 2013
Toimikunnalle esiteltiin hallintosäännön sisältöä. Saadun palautteen perusteella valmistellaan tarkennuksia siten, että hallintosääntö tuodaan kaupunginhallituksen käsittelyyn 7.5. Tavoitteena on, että valtuusto päättää hallintosäännöstä ja valtuuston työjärjestyksen muutoksista toukokuussa. Jatkuu »
Tagit: aikataulu > apulaiskaupunginjohtaja > hallinnon organisointi > hallintosääntö > ohjausjärjestelmä > palvelurakenne > sääntövalmistelu
Uuden sukupolven organisaation valmistelutoimikunta 27.2.2012
Kirjoitettu | 28.02.2012 | Kommentit poissa käytöstä
Sääntövalmistelun lähtökohdat ja tilanne
Sääntöjä on uudistettu edellisen kerran uuden kaupungin yhdistymisvalmistelun yhteydessä. Kaupungin nykyisen säännöstön pääasialliset kokonaisuudet ovat valtuuston työjärjestys, hallintosääntö, palvelualueiden ja konsernihallinnon johto- ja toimintasäännöt sekä luottamushenkilöitä koskeva palkkiosääntö. Liikelaitosten johtosäännöt muodostavat oman kokonaisuutensa.
Sääntövalmistelussa on otettu lähtökohdaksi sääntöjen kokonaisuudistus, sääntöjen kokoaminen yhteen, organisaatiotoimivallan ja viranomaistoimivallan erottaminen omiksi kokonaisuuksiksi sekä sääntöjen välisen hierarkian selkiyttäminen.
Esityksen mukaan säännöt muodostuvat valtuuston työjärjestyksestä, hallintosäännöstä sekä palvelukokonaisuuksien toimintasäännöstä. Ehdotuksen mukaan erillisistä johtosäännöistä luovutaan. Vuoden 2011 aikana uudistettu luottamushenkilöiden palkkiosääntö jää edelleen voimaan ja liikelaitosten johtosääntöjen muutostarpeet arvioidaan hallintosäännön hyväksymisen jälkeen. Sääntöuudistuksessa merkittävin kokonaisuus on hallintosäännön ja toimintasääntöjen uudistaminen.
Jyväskylän kaupungin palvelu- ja organisaatiouudistuksen kevään 2012 aikataulu
Kirjoitettu | 16.01.2012 | Kommentit poissa käytöstä
Palvelu- ja organisaatiouudistuksen aikataulua keväällä 2012
Kaupungin palvelu- ja organisaatiouudistuksen valmistelussa on keväällä mm. seuraavia keskeisiä asioita, joita uuden sukupolven organisaatiotoimikunta käsitteli kokouksessaan 16.1. Jatkuu »
Tagit: 2012 > aikataulu > hallinnon organisointi > henkilöstön sijoittuminen > hyvä hallitustyöskentely > luottamushenkilöorganisaatio > muutosvalmennus > ohjausjärjestelmä > sääntövalmistelu > talouden ohjaus > tilaratkaisut > toimintamalli
Jyväskylän uuden sukupolven organisaation valmistelutoimikunnan päätöksiä 21.11.2011
Kirjoitettu | 21.11.2011 | Kommentit poissa käytöstä
Valmistelutoimikunnalle esiteltiin palvelu- ja organisaatiouudistuksen valmistelua ja aikatauluja.
Vuonna 2012 valmistellaan palvelujen järjestämisen linjauksia ja kaupungin kehittämisen toimintamallia. Valmistelun tuloksena linjataan palvelujen tuottamistavat ja -“vaihtoehdot, kustannusvaikutukset ja laskentaperusteet, henkilöstövoimavarojen käyttö, palvelujen hankinta ja kehittämisen painopisteet. Kehittämistyötä tehdään yhteistyössä henkilöstön ja palvelujen tuottamiseen osallistuvien sidosryhmien kanssa. Jatkuu »
Tagit: aikataulu > henkilöstö > johtamisjärjestelmä > ohjausjärjestelmä > sääntövalmistelu > yhteistoiminta
Jyväskylän uuden sukupolven organisaation valmistelutoimikunnan päätöksiä 10.10.2011
Kirjoitettu | 10.10.2011 | Kommentit poissa käytöstä
Palveluorganisaation johtamisjärjestelmä
Organisaatiotoimikunnalle esiteltiin johtamisjärjestelmän valmisteluvaihetta. Organisaatiotoimikunta käsittelee 7.11.2011 kuuden palvelukokonaisuuden johtamisjärjestelmän kokonaisuutta ja johtamistasojen määrittelyä. Tärkeää on arvioida asiaa muun muassa alaisten määrän perusteella. Organisaatiotoimikunta korosti myös, että johtamisen monikerroksisuutta tulee madaltaa. Jatkuu »
eteenpäin »