Painovirhe

Nuorten ja nuorten aikuisten verkkojulkaisu.

Suomalaisen musiikin suurin juhla – Emma Gaala 2018

Katso koostevideo Emma Gaalan punaiselta matolta sekä video, jossa haastattelussa JVG, Evelina, Reino Nordin, Nelli Matula, Arttu Lindeman ja Aleksanteri Hakaniemi. Lauantaina 3. helmikuuta vietettiin taas suomalaisen musiikin suurinta juhlaa: Emma Gaalaa. Gaala järjestettiin tuttuun tapaan


Suomipop Festival 2017 – Katso kuvat ja koostevideo

Yhdeksättä kertaa järjestetty Suomipop -festivaali veti ennätysyleisön Jyväskylän Lutakonaukiolle 13-15. heinäkuuta 2017. Alue oli muuttunut, sillä sitä oltiin laajennettu kohti satamaa ja alueella oli kaksi lavaa. Festivaalilavat olivat viimevuosilta tuttu Suomipop -lava ja nyt uusi


”Energia täällä on käsin kosketeltavissa!” – SANNI Tanssisali Lutakossa

Suomen eturivin artistien kärkipaikkoihin kuuluu ehdottomasti yksi Suomen lahjakkaimmista artisteista, Sanni. Viime vuoden striimatuin naisartisti esiintyi Jyväskylän Tanssisali Lutakossa lauantaina 11. maaliskuuta. Keikka oli loppuunmyyty ja myös tämän kevään viimeinen ikärajaton keikka kyseiseltä artistilta. Sannilla on erittäin laaja ihailijaryhmä. Tanssisali


Painovirheen menovinkit maaliskuulle 2017

Tänään perjantaina 10.3, Tanssisali Lutakon räjäyttää melodiset death metal yhtyeet, Wolfheart, The Hypothesis sekä jyväskyläläinen Callidice. Tapahtuma on K18 ja ovet aukeavat kello 20.00. Yhdeksi Suomen ylivoimaisesti suosituimmaksi naisartistiksi noussut Sanni saapuu huomenna, lauantaina 11.3, Tanssisali Lutakkoon. Lippuja on


Suomalaisen musiikin suurin juhla – Emma Gaala 2017

Katso tunnelmia Emma Gaalasta ja Alman sekä Mikael Gabrielin haastattelut! Jokavuotista suomalaisen musiikin suurinta juhlaa Emma Gaalaa vietettiin lauantaina 4. helmikuuta. Painovirhe sai mielettömän tilaisuuden päästä seuraamaan tapahtumaa paikan päältä Espoon Metro Areenalta. Yleisöennätyksen tehneen gaalan


Sanni hurmasi itsevarmuudellaan Jyväskylän Londonissa -tunnelmia Sannin keikalta

Yhdeksi Suomen ylivoimaisesti suosituimmaksi naisartistiksi noussut Sanni saapui kiertueellaan Jyväskylän Londoniin 2. joulukuuta. Kaksi viikkoa sitten Suomen Spotify julkaisi listan vuoden kuunnelluimmista artisteista ja kappaleista. Sanni nousi naiskategorian kuunnellummaksi eli striimatuimmaksi naisartistiksi. Elle Style


”Tää on Sanni, olkaa hyvät” – SANNI -levyarvostelu

”Ku kaikki ympärillä muuttuu enkä tiedä mitä kuuluu, mä kirjotan. Tässä mun kuulumiset sitten viime kerran. Tää on SANNI, olkaa hyvät” Yhdeksi Suomen ylivoimaisesti suosituimmaksi naisartistiksi noussut Sanni julkaisi 7.10 kolmannen albuminsa, SANNI. Itse albumin