Painovirhe

Nuorten ja nuorten aikuisten verkkojulkaisu.

The Order: 1886 – arvio

The Order: 1886:n julkaisun jälkeen peli aiheutti internetin puolella kohtuullisen kokoisen kohun. Pelin kerrottiin olevan todella lyhyt putkijuoksu. Ihmiset riitelivät siitä, olivatko muutamat tunnit loistavaa laatua parempi asia kuin kolmekymmentä tuntia keskinkertaisuutta. Tähän en


Monster Hunter 4 Ultimate -arvio

Hirviöitä ja monstereita. Niistä on Monster Hunter 4 -peli tehty. Runsaan asevalikoiman joukosta on löydettävä itselleen sopiva ase ja juosta taistellen voittoon. Monster Hunter -sarja on aikaisemmin rankattu vaikeaksi aloittelijalle, eikä uuden osan myötä


Borderlands: The Pre-Sequel – arvio

Borderlands vakiinnutti paikkansa pelibisneksessä viimeistään Borderlands 2:n jälkeen. Hieman yli mennyt DLC -kikkailu söi ehkä hieman intoa sarjaa kohtaan, mutta pääpelit muutamalla lisäosalla ovat olleet eniten pelaamiani nimikkeitä viime vuosien aikana. Borderlands: The Pre-Sequel


Destiny – arvio

Jokainen pääsee vihdoin kurkistamaan oman kohtalonsa syövereihin, sillä Destiny on saapunut kauppoihin. Tämä ehkä hypetetyin peli hetkeen on huhujen mukaan imaissut ainakin 500 miljoonaa dollaria kehityskustannuksina, ja operaatiosta on vastannut Halo -sarjalla pelimaailman tähtistudioihin


Arvostelussa Mario Party Island Tour

Elikkäs kyseessä on Nintendo 3DS -peli nimeltään Mario Party Island Tour. Tämä on kevyt ja joka tilanteeseen mahtuva peli, josta voi löytää iloa vaikka keskellä biologian tuntia. Island Tourissa on varsinainen seikkailumoodi, jossa on


Ilmojen halki ilmaiseksi: War Thunder

War Thunder on venäläisen indiepelifirman Gaijin Entertainmentin kehittämä toiseen maailmansotaan sijoittuva ilmaiseksi pelattava sotapeli, joka on ja tulee varmasti vielä pitkään olemaan avoin beta. Tällä hetkellä War Thunder on saanut lentokonepelin maineen, sillä pelin


Murdered: Soul Suspect – arvio

Jo muutama kuukausi sitten julkaistu Murdered: Soul Suspect vakuutti ennakkoon mielenkiintoisella ideallaan. Murhatun etsivän on selvitettävä oman murhaajansa henkilöllisyys jotta pääsisi kirmaamaan paremmille pelloille. Hyvä idea on kaiken lähtökohta, mutta hyvään peliin tarvittaisiin myös


Transformers: Rise of the Dark Spark – arvio

Joka vuosi Hollywoodissa järjestetään Golden Raspberry Awards -gaala, jossa jaetaan kuluneeen vuoden huonoimpia elokuvia ja näyttelijöitä. Joskus toivoisin, että pelialalla järjestettäisiin samanlainen tilaisuus jotta ihmiset osaisivat pysyä erossa tietyistä peleistä. Jos tällainen gaala kuitenkin


Watch Dogs – arvio

Nykyään miltei kaikki ihmisten toiminta pyörii verkossa ja mobiililaitteilla. Älypuhelimet ja täppärit ovat mitä mainioin viestintäväline, mutta niitä voi hyödyntää myös käyttäjiensä pimeimpien salaisuuksien paljastamiseen. Muun muassa tähän teemaan nojaa Ubisoftin hypeykkönen Watch Dogs.


The Amazing Spider-Man 2 – arvio

Pari vuotta sitten ilmestynyt The Amazing Spider-Man -peli oli pienoinen yllätys. Se oli kaukana täydellisestä, mutta monilta osin Hämiksen omaperäinen tunnelma oli onnistuttu vangitsemaan hyvin. Pienellä viilauksella peli olisi noussut hyvästä loistavaksi, joten kehittäjä