Painovirhe

Nuorten ja nuorten aikuisten verkkojulkaisu.

Työttömän arki voi olla myös juhlaa

Työttömyys on nykyään läsnä monen nuoren elämässä. Mediat ovat lähes joka päivä  täynnä uutisia siitä, kuinka nuorisotyöttömyys on kasvussa. Tähän työttömyyteen, jota myös ongelmaksi usein kutsutaan, on tehty avuksi myös nuorisotakuu. Kuitenkin nuorisotakuun toimivuudesta


Joulukuun pääkirjoitus: Pukkipelkoa

Taas on se ihana aika vuodesta, kun kaupoissa saa yliannostuksen Kulkusia ja partafoobikot joutuvat kiertämään karkkia jakelevat punanutut kaukaa.


Logokilpailu päättyi – myös uusi ulkoasu joulukuun aikana!

Painovirheen syksyiseen logokilpailuun tulvi toinen toistaan upeampia logoja. Teoksissa oli väriä, tyyliä ja nuorekkuutta, ja kilpailu kävi kovana. Lopulta toimituksemme päätyi ylläolevaan upeaan tuotokseen, jonka on tehnyt Wille Naukkarinen. Pienin muutoksin se tulee lehtemme


Flow4YU-delegaatio Ivalossa

Tartu mikkiin!

Voisi luulla että matka Lappiin sisältää vain tuntureita ja poroja, mutta kun kyse on Flow4YU-projektista, mahtuu neljään päivään paljon muutakin.


Äänestä: Painovirhe ehdolla vuoden Demokratiapalkinnon saajaksi!

Kymmenentuhannen euron Demokratiapalkinto jaetaan tänä vuonna lasten ja nuorten osallistumista ja vaikuttamista edistävien toimijoiden kesken. Painovirhe on mukana ehdokkaana!


Uusia kokoustuulia

Syyskuun alusta lähtien Painovirheen kokoukset pidetään Veturitallien nuorisokeskuksella, jonka virallisia avajaisia vietetään lokakuussa. Keskuksella tulee nuorisopalveluiden lisäksi toimimaan muun muassa Kulttuuriklubi Siperia, joka tarjoaa luovaa tekemistä nuorille. Painovirheen seuraavat kokousajat ovat jo selvillä, joten nappaa


Helmikuun pääkirjoitus: ENSIMMÄINEN TEEMANUMERO!

Tänään klikkasit itsesi Painovirheen ensimmäisen teemanumeron kimppuun. Teemanumerossa käsittelemme jotain ajankohtaista aihetta monesta kulmasta ja teemme normaaliakin enemmän töitä sen eteen, että sinulla olisi mielenkiintoista luettavaa sivuillamme. Teemanumeroita on tänä vuonna tulossa neljä, ja


Nuorisovaltuuston hankeraha : Printtilehti Painovirhe!

Painovirheen toimittajat kokosivat taas kaikki voimansa yhteen ja pusersivat ilmoille toisen painettuna versiona ilmestyneen lehden! Tällä kertaa tiedettiin jo projektin suuruudesta ja mahdollisista hankaluuksista, ja viime kerrasta oppineina valmiiksi saatiin entistäkin hienompi


Painovirhe kansainvälistyy

Painovirhe ottaa askeleen kohti kansainvälisyyttä, kun kolme lehden toimittajaa matkaa huomenna lauantaina Barcelonaan Youth, Communication & Future –mediaseminaariin, joka järjestetään


Painovirhe 1/2011 – ”beta”

Vuoden 2011 ensimmäinen Painovirhe on ns. betaversio – muutoksia nähdään tämän vuoden aikana niin ulkoasussa kuin rakenteessa. Sisältö on kuitenkin alusta alkaen taattua Painovirhe-laatua. Numero 1/2011 sisältää seuraavat jutut: Nikki Sixx Lähde löytöretkelle arkeen Ekologisuus on tänä vuonna