Painovirhe

Nuorten ja nuorten aikuisten verkkojulkaisu.

Evelina Kauppakadun Appron jatkoilla Escapessa

Evelina nähtiin Kauppakadun Approjen jatkoilla Escapessa, 5. lokakuuta. Tuttuun tapaan Kauppakadun Approissa väkeä riitti. Etenkin, kun Evelinan esiintyminen lähestyi, tunnelma tiivistyi ja paikka oli tupaten täynnä. Kuten arvata saattaa, meno oli railakasta. Eturivissä ja varmaan myös


Elektroninen Deathstars Jyväskylässä

Viime torstaina 25.9. Lutakon Tanssisalia oltiin siunattu Deathstarsin keikalla. Tämän ruotsalaisbändin kiertueen muita pysähdyspaikkoja olivat Suomessa myös Helsinki ja Tampere, mutta viikonloppua aloiteltiin etuajassa Jyväskylässä. Torstai-ilta oli nähtävästi huono ajankohta monelle, etenkin ulkopaikkakuntalaisille, sillä


Helsingin vampyyrit Lutakossa

Helsingin ainoat aidot vampyyrit saapuivat viimein Jyväskylään. Lutakon Tanssisalille noussut bändi The 69 Eyes on kerännyt mainetta maailmalla, ja päätynyt jo toisen kerran Tanssisalin lavalle 4.4.2014.  Tältä vakiintuneelta kokoonpanolta on suuret odotukset, ja edellisestä


Voita Justimusfilms-fanitapaaminen!

Nyt voit voittaa Justimusfilmsin henkilökohtaisen fanitapaamisen Jyväskylän keikkapäivälle 31. maaliskuuta 2013. Sami, Juho ja Joose nousivat nuorten suosioon Youtube-kanavallaan ja videot ovat keränneet jo miljoonia katselukertoja. Poikakolmikko vierailee jo toista kertaa Jyväskylässä Tanssisali Lutakossa. Miten voit


Steel Panther The Circusissa 21.10.2012

Steel Panther, Sunset Stripin lahja maailmalle kiertää maailmaa jo toista kertaa tänä vuonna. Suomalaisyleisö pääsi alkuvuoden kiertueen tapaan nauttimaan glamparodian säihkeestä ensimmäisenä


W.A.S.P. – 30 vuotta Rock n’ Rollin juhlaa

Suomessa 30-vuotis juhlakiertueellaan poikennut W.A.S.P. toi vauhtia ja kyyneleitä Tampere-talolle. Konsertti sisälsi kolme osaa, joista ensimmäisessä oli vanhoja klassikoita ensimmäisiltä albumeilta. Toisessa osassa kuultiin kolmenkymmenen minuutin pituinen kooste The Crimson Idol -levystä. Kolmas osa


Ekasta kerrasta koukkuun – tositarina

PÄÄTOIMITTAJA LIKOON Tässä sarjassa Painovirheen päätoimittaja laitetaan kokeilemaan asioita ensimmäistä kertaa. Villejä tai vähemmän villejä talviehdotuksia voi heittää kommenttiboksiin tai painovirhe@jkl.fi Haaste numero 2: Summer Up -festarit Lahden Mukkulan rannassa. En ole koskaan ollut festareilla. Enkä edes


Scorpions hyvästeli Suomen

Ukkosmyrsky ja sade ryöpytteli Miljoona Rockia (23.7.2011), mutta pahimmalta vältyttiin. Negativen setti kutistui vain reilun vartin mittaiseksi ja Scorpionsin keikka myöhästyi parikymmentä minuuttia, mutta tämä kaikki oli unohtunut siinä vaiheessa kun Sting In The