Painovirhe

Nuorten ja nuorten aikuisten verkkojulkaisu.

Punasininen plagiaatti

Vuonna 2009 ilmestynyt Batman: Arkham Asylum muutti maailmaa olemalla loistava lisenssipeli. Kekseliäs pelimekaniikka, sopiva tunnelma ja laadukas toteutus poiki monia Vuoden peli- palkintoja sekä viime syksynä ilmestyneen jatko-osan. On ymmärrettävää että loistava idea tuo paikalle myös jäljittelijöitä; The Amazing Spider-man on pelinä Batman, mutta ruudulla häärii lepakon sijasta hämähäkki.

The Amazing Spider-man pohjautuu samannimiseen elokuvaan, joka starttaa Hämiksen saagan alusta. Positiivisena yllätyksenä peli toimii epilogina itse leffalle, joten tarina on oma kokonaisuutensa, eikä pelattava sisältö rajoitu elokuvan tapahtumiin.

Pelissä Spider-man aloittelee uraansa New Yorkin punasinisenä pelastajana ja oikeastaan heti on tilanne päällä. Oscorp- yhtiöstä pakenee joukko geneettisiä kokeita tartuttaen samalla Ison omenan asukkaita sekä aiheuttaen paniikkia. Oman lusikkansa soppaan työntää Oscorpin johtava tiedemies Alistair Smythe, joka lähettää metsästäjäkyborginsa kokeiden perään. Hämähäkkimiehen täytyy siis pysäyttää sekä geneettiset hirviöt että kerrostalon kokoiset robotit.

Tarina pitää otteessaan, vaikkei mikään suuri mestariteos olekaan. Asiaa auttaa laadukas ääninäyttely ja dialogi, jotka tuovat tunnelmaa roppakaupalla. Hämiksen heittämät kaskut kesken taistelun saavat hymyn suupieleen ja äänimaailma saa pelaajan kuvittelemaan itsensä New Yorkin talojen katoille. Myös musiikki on yllättävän toimivaa eeppisine sinfonioineen ja jännittävine biitteineen. Grafiikkaan olisi kuitenkin voinut panostaa enemmän, sillä vaikka kaupunki on ihan nätti, bugeja on liian paljon. Lisäksi pelialueet sekä hahmot eivät vastaa ulkonäöltään aivan nykyajan odotuksia.

”Is he strong, listen bud”

The Amazing Spider-mania pelatessa tunnelma on kohdallaan. New Yorkin pilvenpiirtäjien valloitus seitein ja superkyvyin on upea kokemus, vaikkakin uskottavuutta syö välillä taivaisiin tarttuvat seitin pätkät. Uutena ominaisuutena Hämiksellä on käytössään Web Rush- kyky, jossa aika hidastuu, kuvakulma vaihtuu naamion taakse ja maailma näkyy ”uudessa valossa”. Tällöin pelaaja voi valita esimerkiksi valmiita liikkumisreittejä tai hyökätä katosta pahaa-aavistamattoman pahiksen kimppuun. Ominaisuus on hyvä lisä – se helpottaa varsinkin hektisissä tilanteissa liikkumista ja tuo hallinnan tunnetta tapahtumiin.

Pelialueena toimii Manhattanin saari ja pelaajalla on vapaat kädet sen supersankarina. Kartalle on merkitty pää- ja sivutehtäviä, mutta mitään ei ole pakko tehdä – aikaa voi kuluttaa vaikkapa vain ympäri kaupunkia liikkumiseen. Tästä kannattaakin repiä mahdollisimman paljon iloa, sillä varsinkin sivutehtävät ovat tylsyydessään omaa luokkaansa. Vaihtelua toki on valokuvaamisesta takaa-ajoihin, mutta tehtävätyypit toistavat itseään liian paljon. Esimerkiksi satunnaisten nyrkkitappeluiden pysäyttäminen on ihan hauskaa aluksi, mutta kun Hämis toistaa samaa mantraansa kiitollisille pelastetuille kerrasta toiseen, hommasta katoaa hohto.

Päätehtävät toimivat hiukan paremmin kuin sivutehtävät, mutta niistäkin puuttuu se jokin. Spider-man etenee juosten ja hyppien tylsän harmaita käytäviä pitkin saapuen välillä suurempiin huoneisiin, joissa sitten mätetään turpaan konnia ja robotteja. Vaikka pelaaja saa pikkuhiljaa käyttöönsä uusia taitoja, tappeleminen on tylsää ja aivan liian helppoa saman taktiikan toistamista. Batmanissa loistanut hyökkäys-torjunta-erikoisliike- taistelumekaniikka on tuotu suoraan The Amazing Spider-maniin, mutta tuloksena on kalpea kopio alkuperäisestä. Lisäksi ainakin testiversiossa ohjaimen nappeja joutui usein painamaan monia kertoja käskyn välittymiseksi ruudulle. Tiukoissa tilanteissa tälläinen Hämiksen totaalinen jäätyminen paikoilleen aiheutti kyllä avautumista.

Positiivisena yllätyksenä pelissä on loistavat pomotaistelut, jotka rikkovat tuttua kaavaa ja tarjoavat todellista toiminnan tunnetta. Useat kohtaamiset geneettisten kokeiden ja robottien kanssa vaativat vaihtelevia taktiikoita sekä älyn käyttöä. Näistä superolentojen välisistä kamppailuista todella nauttii.

”He’s got radioactive blood”

The Amazing Spider-manissa pelattavan materiaalin laatu korvataan määrällä. Pääjuoni on sopivan pituinen ja sivutehtäviin saa kulutettua aikaa useita tunteja. Vapaata flengailua Manhattanilla taas tukee satojen sarjakuvasivujen etsintä. Kerätyt sivut muodostavat digitaalisia kopioita vanhoista ja harvinaisista Spider-manin sarjakuvanumeroista, joiden tarjoaminen pelaajille on mukava bonus.

Lapsuksistaan huolimatta The Amazing Spider-man on tavallista lisenssipeliä huomattavasti parempi. Tämä johtuu tarinasta, joka ei ole täysin sidottu elokuvan tapahtumiin sekä pelimekaniikasta, jossa on sentään yritystä. Ongelma onkin se, että oikeastaan kaikki pelissä on kopioitu Batman-sarjasta, joka yksinkertaisesti on valovuosia edellä Spider-mania. Niinpä Hämähäkkimiehellä on liian isot lepakkosaappaat astuttavanaan.

Avainsanat: , , ,

Kommentointi on pois päältä.