Painovirhe

Nuorten ja nuorten aikuisten verkkojulkaisu.

Rock of Ages tanssittaa

Odotettu rockmusikaali Rock of Ages saapui Suomen elokuvateattereihin pitkän, näkyvän mainoskampanjan saattelemana. Poisonilta, Def Leppardilta ja muilta kasarijäteiltä lainatut, näyttelijöiden coveroimat biisit ja Hollywood-musikaalien lähtökohtainen ennalta arvattavuus ovat pelottava yhdistelmä.


Floppia musikaalista ei tullut, mutta ei myöskään elokuvallista riemuvoittoa. Rockin ja elokuvan kliseitä pursuava Rock of Ages on kuitenkin riemukas ja viihdyttävä, ja tanssittaa todella.

Rock of Ages sijoittuu rockin kultakaudelle, 1980-luvun loppuun. Sherrie (Julianne Hough), pienen kaupungin tyttö muuttaa unelmiensa perässä Los Angelesiin. Sunset Stripillä hän tapaa rocktähteydestä haaveilevan Drewn (Diego Boneta), johon hän rakastuu palavasti. Samaan aikaan rock-klubi The Bourbon Room taistelee talousongelmia, ja kaupungin kristityt naiset koko rock-kulttuuria vastaan. Kukaan muu kuin rock-laulaja Stacee Jaxx (Tom Cruise), naisliikkeen suurin vihollinen, ei voi pelastaa klubia vararikolta.

Musikaalin lopussa, yllätys yllätys, Sherrie ja unelmansa saavuttanut Drew päätyvät väärinkäsitysten kautta yhteen, The Bourbon Room pelastuu ja pormestarin vaimon, Patricia Withmoren (Catherine Zeta-Jones) johtama naisarmeija jää rock’n’rollin jalkoihin.

Oikea yllätys on kuitenkin elokuvan musiikillinen anti: musikaalin biisit eivät ole ainoastaan hyviä, vaan myös hyvin sovitettuja ja laulettuja. Tom Cruisessa on enemmän ainesta Mötley Crüen keulille kuin bändin laulajassa itsessään. Jopa kliseisimmät, jäätävät musiikkikohtaukset kannattelevat itseään mainiolla musiikilla.

Rock of Agesiltä ei voi siis odottaa mitään omaperäistä, jännittävää tai erityistä. Kaksituntista musikaalia kannattaa sen sijaan lähteä katsomaan jo pelkästään hyvän fiiliksen takia. Kylmät väreet ja leveät hymyt eivät pääse hyytymään missään vaiheessa elokuvaa, sillä vuonna 1987 rock oli iloisempaa ja huolettomampaa kuin koskaan myöhemmin.

- Henri Mutanen -
Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Kommentointi on pois päältä.