Painovirhe

Nuorten ja nuorten aikuisten verkkojulkaisu.

Splatoon – arvio

2717093-spratoonbox

Elämme nykyään ”Codien ja Bäfien maailmassa”. Monet valtavirtaa miellyttävät pelit ovat ensimmäisen persoonan räiskintöjä, joissa yksinpelikokemus on supistettu minimiin nettipelin tieltä. Nintendon konsoleillekin näitä pelejä on tullut, mutta firma itse ei ole päättänyt hypätä genreen mukaan. Nyt tähän on kuitenkin tullut muutos. Splatoon on verkkoräiskintä, joka on selvästi Nintendon näköinen.

Splatoonin idea on eriskummallinen. Kaksi neljän hengen joukkuetta ottaa mittaa toisistaan erilaisilla taisteluareenoilla. Voitto ei kuitenkaan irtoa tuttuun tapaan kurmottamalla vastapuolta pataan, vaan ratkaisun avaimet ovat taidokkaassa kentän värityksessä. Pelaajien tehtävänä on nimittäin täyttää alueet mahdollisimman laajasti oman tiiminsä musteen peittoon ja samalla estää vastustajaa tekemästä samaa. Outo kissaolento päättää nopean kierroksen lopussa voittajan ”tarkalla” arvioinnillaan.

Outoja ovat myös Splatoonin pelihahmot. Ihmisen ja kalmarin sekoitusta muistuttavat nuorukaiset räiskivät toisiaan kaksijalkaisina, mutta pelaajalla on mahdollisuus myös uida musteen seassa nilviäismuodossa. Tämä ominaisuus tekee pelistä todella omaperäisen ja hauskan. Värimaailmaan kadonneet kalmarit tekevät yllätyshyökkäyksiä ja mahdollistavat nopean liikkumisen ympäri karttaa. Hektisyys on koko ajan pelissä läsnä.

Varsinkin alussa hektistä tunnelmaa aiheuttaa myös Splatoonin ohjaus, joka jakaa varmasti mielipiteitä. Normaalin analogitatilla liikuteltavan kameran lisäksi pelissä on mahdollisuus myös Wii U:n ohjaimen gyroskoopin käyttöön. Kamera seuraa tällöin osin myös liikeohjausta. On ihmeellistä käyttää tähtäämiseen sekä analogitattia että omaa liikettä, mutta uuteen ohjaustapaan tottuu nopeasti. Pikkuhiljaa alkaa miettimään miksei tätä käytetä peleissä useammin. Varsinkin nopeissa taistelutilanteissa parempaa kääntyvyyttä arvostaa paljon.

Taisteluista ansaitsee rahaa sekä kokemusta. Räiskintäpeleille tuttuun tapaan näillä kahdella taas pystyy hankkimaan erilaisia aseita, erikoisominaisuuksia sekä vaatteita. Tässä asiassa Nintendon olisi kuitenkin toivonut jatkavan valtavirrasta poikkeamista. Kaiken avaaminen on turhaa pakkopullaa, joka tuntuu muuten niin lyhyen pelin väkinäiseltä venyttämiseltä. Kun kymmeniä tunteja pelanneet pieksevät paremmalla tavarallaan muuta väkeä, hauskuus on hieman kateissa.

Aseiden eroavaisuudet eivät silti ole niin epäreilut kuin monissa muissa saman genren peleissä. Startteritussarillakin pärjää taistossa, mutta myöhemmin avattavat aseet sopivat ainakin omaan pelityyliini parhaiten. Jättimäinen maalitela tekee uskomattoman pahaa jälkeä lähietäisyydeltä, ja tarkkuuskivärillä voi hallita porukkaa kaukaa. Splatoon voi näyttää aluksi hyvinkin yksinkertaiselta peliltä, mutta todellisuudessa sisältää yllättävän paljon taktisia mahdollisuuksia.

Splatoonin karttavalikoima yllättää kuitenkin suppeudellaan. Periaatteessa kahdeksan kentän valikoima on alkuun ihan riittävä, mutta niistä on pelattavana vain kaksi per muutama tunti. Vaikka tällä on varmasti pyritty ehkäisemään tylsistymistä, on ratkaisu lähinnä ärsyttävä. Kenttäsuunnittelussa sen sijaan ei ole valittamista, sillä jokainen kenttä on sopivan erilainen. Areenat myös yhdistelevät hienosti Splatoonin eri ominaisuuksia, joten jokaisessa kentässä on esimerkiksi mahdollisuus liikkua ovelasti kalmarimuodossa uiden.

Normaalitaistelun lisäksi mukana on Ranking-matsit sekä muutamia muita pelimuotoja. Nettipelissä voidaan kilpailla myös alueen hallinnasta sekä liikkuvan objektin siirtämisestä vastustajan päätyyn. Lokaalissa moninpelissä taas hajotetaan ilmapalloja. Tällöin toinen pelaaja näkee tapahtumat Gamepadin ruudulta ja toinen taas tv:stä. Huomionarvoinen on myös Splatoonin yksinpeli, jossa sankarit taistelevat mustekalamaisia pahiksia vastaan. Tämä eräänlainen tarinatila opettaa hyvin pelin eri kikat, ja etenkin pomotaistelut on varmaa Nintendo-laatua. Ainoastaan tarinan mielenkiinnottomuus laskee hieman pelimuodon viehättävyyttä.

Splatoonin suurin ongelma on sisällön vähyys. Kartat sekä tehtävät on nähty nopeasti, ja pelaaminen taantuu perinteiseksi grindaamiseksi. Nintendo on kuitenkin ilmoittanut julkaisevansa Splatoon-amiiboja, jotka avaavat lisäsisältöä peliin. Tämä taas on hieman arveluttava tapa tuoda lisää tekemistä pelaajien saataville. Ainakaan itseäni ei houkuta maksaa monta kertaa 17 euron amiibohahmoista uusien karttojen takia.

Tällä hetkellä Splatoon jaksaa kuitenkin kiinnostaa ja paljon. Peli eroaa niin paljon tavallisista ”Codeista ja Bäfistä” että sitä pelaa mielellään. Innovatiivinen idea, hauskat hahmot sekä rautainen pelattavuus on maistunut monelle muullekin, sillä tätä kirjoittaessani Splatoon on myynyt juuri miljoona kappaletta. Jos siis haluaa verkkoräiskinnän, josta voi nauttia täydellä sydämellä, suosittelen Splatoonia varauksetta.

Avainsanat: , ,

Kommentointi on pois päältä.