Painovirhe

13-20 -vuotiaiden nuorten suunnittelema ja tekemä nettilehti.

Sinäkin olet sellainen

Seuraa vuodatusta aiheesta mainstream, jonka armas wikipediamme kääntää valtavirraksi ja urbaani sanakirja liittää massamusiikin kuunteluun.

Vuosi sitten tein ratkaisevan muutoksen hiuksilleni. Leikkautin toisen puolen päästäni lyhyeksi (ja uskokaa pois, se ei ollut silloin joka toisella vastaantulijalla) ja olin uskomattoman innoissani. Kesän jälkeen menin kouluun, ja mitä ihmettä – sivusiilejä siellä ja täällä kuin lypsypolulla olisi. Kuuntelin musiikkia, josta pidin, löysin vanhoista levyistä uusia suosikkeja ja sainkin huomata kopioivani noin joka toisen kaverini Spotify-listoja.

No, syksyllä keksin haluta Kånken-repun. Jouluun mennessä ne yleistyivät niin, että “hei, tollakin on tämmöinen” -ihastelu muuttui oman laukun peittelyksi julkisilla paikoilla.  En seuraa trendejä, nappaan vain asioita ympäriltäni ja yhdistelen niitä. Jostain syystä kaikki muutkin tuntuvat nappaavan ne samat jutut ja muuttavan ne liian yleisiksi.

Nyt olen tullut siihen tulokseen, että turha yrittää.  Pidän edelleen sitkeästi korvantaustatukkani lyhyenä, jos vaikka muu maailma kyllästyisi siihen ja saisin olla kuuntelematta kommentteja siitä, miten “mainstream” olen. Itse nauran koko termille – se tarkoittaa mitä vain, milloin vain.

Tässä numerossa on tarkoitus puhua ruoasta, ja niin puhutaankin. On myös tekstiä uudelta pelitoimittajaltamme, sinfoniaorkesteria kuunnellessa torkkuneelta nuorelta ja muutama menovinkki viimeisille kouluviikoille. Iloitkaa!

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Kommentointi on pois päältä.