Painovirhe

Nuorten ja nuorten aikuisten verkkojulkaisu.

Jukka Takalo: Vastarannan laulut (SOF)

Jukka Takalon Vastarannan laulut on mukaansatempaavaa poprockia tyyliin “Paleface meets Ismo Alanko”. Mielenkiintoiset, ihmisläheiset ja kantaaottavat sanoitukset yhdistettynä hyviin laulumelodioihin saa aikaan onnistuineita kappaleita täyden albumillisen.

Läpi albumin kappaleista huokuu yksittäisen ihmisen pienuus. Kapitalismi, Kemijokiyhtiö ja uskonnot protestilaulujen teemoina ovat puhuttelevia, kuten myös pienen kylän kuvaus tai seksuaalivähemmistöistä laulaminen. Takalon rakkaus Lakeuden maisemiin ei jää myöskään epäselväksi.

Yksittäisistä kappaleista yli muiden loistavat Jeesukseksi Ristille sekä mielipiteet jakava Jokainen on vähän homo, joka on kertakaikkisen onnistunut ralli kaikessa riemukkuudessaan. Kappaleiden taso on varsin hyvä, jopa kolme alle minuutin mittaista mittaista vetoa soivat toimivasti. Levyn kaksi viimeistä kappetta ovat tosin tylsähköjä ja maistuvat täytebiiseiltä.

Vastarannan laulut on siis hyvää ja rempseää musiikkia, jota mielellään kuulisi enemmän. Mainittakoon vielä yksi erityinen erikoisseikka: kansivihkosta löytyy sanoitusten lisäksi myös kappaleiden sointukulut. Ei kestänyt kauan, kun allekirjoittanut tapaili jo kappaleita kitaran kanssa.

- Henri Mutanen -

Avainsanat: , , , ,

Kommentointi on pois päältä.