Vähän kuin oikea parlamentti
Ohjaavat nuoret saapuivat jo kahdeksalta Jyväskylän kaupunginkirjaston Minnansaliin valmistelemaan suuristuntoa. Koska ohjaavia nuoria oli paikalla vain kolme, tekemistä riitti hyvin kaikille. Vaikuttajakummit ja itse lapsiparlamenttilaiset saapuivat paikalle yhdeksältä ja ohjelmassa oli ensimmäisenä kahvia, mehua ja pikku naposteltavaa. Sen jälkeen lapsiparlamenttilaiset jaettiin ryhmiin miettimään, mihin heidän ehdottamiin asioihin he haluaisit rahaa antaa.
Opettajat, vaikuttajakummit ja ohjaavat nuoret jaettiin ryhmiin auttamaan lapsiparlamenttilaisia. Kun päätökset oltiin saatu valmiiksi, olikin aika jo syödä lounasta ennen suuristunnon alkamista. Ovet yleisölle avattiin kahdeltatoista, mutta lapsiparlamentin suuristunto alkoi kello 12.15. Puheenjohtajana toimi Suomen Nuorisovaltuustojen liiton varapuheenjohtaja Santeri Lohi. Ohjaavat nuoret toimivat ääntenlaskijoina. Käsitykseni suuristunnonsta oli, että se kestää monta tuntia ja istumme vain hiljaa tuoleissamme, mutta se osoittautuikin aivan vääräksi. Suurin kiitos siitä kuuluu puheenjohtajalle, joka puhui mielenkiintoisesti ja vitsaili välillä. Lapsetkaan eivät tylsistyneet suuristunnon aikana.
Lapsiparlamentin suuristunnossa käsiteltiin mm. näitä asioita: Lastenparlamentin uusi logo, hankerajohen jako ja kannanotot. Mielestäni tilaisuus sujui hyvin ja siitä jäi hyvä maku suuhun. Itse voisin lähteä ohjaavaksi nuoreksi seuraavanakin vuonna varsinkin nyt, kun tiedän paremmin mitä pitää tehdä, miten asiat menevät ja mikä on ohjaavan nuoren rooli.









