Painovirhe

13-20 -vuotiaiden nuorten suunnittelema ja tekemä nettilehti.

Avaruushilloa tuutin täydeltä

90-luvun alussa syntyneille elokuva Space Jam saattaa olla tuttu. Mielipiteitä jakanut elokuva on osalle kulttiklassikko, toisille huono vitsi. Elokuvassa Looney tunes- hahmot yhdistävät voimansa korislegenda Michael Jordanin kanssa, kun ulkoavaruuden ilkiöt haastavat piirroshahmot koripallo-otteluun. Nyt Warner Bros tuo Väiski Vemmelsäären kumppaneineen Blu-raylle.

Elokuva on yhdistelmä animaatiota sekä live-kohtauksia “oikeasta maailmasta”. Alun juonikuvioiden selvittyä suuri osa elokuvasta keskittyy itse kohtalokkaaseen koripallo-otteluun. Juoni on kliseitä täynnä, mutta toimii joten kuten. Ongelmia voi varsinkin nuoremmille katsojille tuottaa henkilöt – alle kouluikäinen arvostelukollegani ei tuntenut Repe Sorsaa tai Tipiä, saati sitten Michael Jordania. Onneksi elokuva kulkee oman slapstick-huumorinsa ja Looney tunes- hahmojen kommellusten ansiosta eteenpäin, vaikka juoni ei innostaisikaan.

Blurayksi kuvanlaatu oli harvinaisen rumaa live-kohtauksissa, animaatio taas silmälle miellyttävämpää. Onneksi jälkimmäistä onkin enemmän. Levy tarjoaa kieliksi sekä englannin että suomen, joten ikäkynnys katsomiseen ei ole korkea. Ääninäyttely on piirroshahmoilla hyvin onnistunutta, Jordanin dubbaaja taas aiheutti myötähäpeää. Ekstroina on hauskasti piirroshahmojen tähdittämä kommenttiraita, kooste, musiikkivideoita ja traileri. Jos haluaa muistella vanhoja hyviä aikoja tai tutustuttaa omaa lapsuuttaan nuoremmille, Space Jam on kelpo ostos. Elokuvasta repeää varmasti myös naurut väsyneessä kaveriporukassa.

Avainsanat:

Kommentointi on pois päältä.