Painovirhe

13-20 -vuotiaiden nuorten suunnittelema ja tekemä nettilehti.

Hardcore Superstar Lutakossa 14.12

Ruotsalainen Hardcore Superstar juhlisti kymmenvuotista uraansa The Party Ain’t Over ’til We Say So -kokoelmalevyllä sekä viidella Suomen keikalla. Bändi on julkaissut 8 studioalbumia, joista ensimmäinen on julkaistu vain Ruotsissa. 14.12. Hardcore Superstar saapuu Jyväskylän Lutakkoon. Harmaasta säästä huolimatta ensimmäiset fanit ovat tulleet Lutakon oville jonottamaan jo kahdentoista aikoihin. Ennen keikkaa haastattelin bändin laulaja Jocke Bergiä.
Mitä pidätte suomalaisesta yleisöstä ja millaista on ollut esiintyä Suomessa?
- Suomalaiset fanit ovat mahtavia. Olemme olleet Suomessa monesti. Viimeisin kerta taisi olla helmikuussa, kun soitimme Tavastialla. Suomi on melkein kuin toinen kotimme.

On kulunut kymmenen vuotta siitä, kun aloititte musiikin tekemisen ja keikkailun. Miltä nyt tuntuu ja minkälaisia suunnitelmia teillä on tulevaisuudelle?
- Hyvälle tuntuu tottakai, siksi olemme nyt täällä. Suunnitelmissa on ottaa tammikuu vapaaksi ja sen jälkeen lähdemme eurooppaan kiertueelle. Toiveissa on myös, että menisimme Australiaan ja Japaniin. Kesällä olemme paljon festareilla esiintymässä ja syksyllä lähdemme ehkä uudelle euroopan kiertueelle. Sen jälkeen aloittelemme uutta levyä.
Mikä on ollut uranne kohokohta?
- Kohokohtia on ollut paljon. Kun soitimme Rock am Ring -rockfestivaaleilla Saksassa kahdeksalle kymmenelle tuhannelle ihmiselle ja kun  lämppäsimme AC/DC:tä italiassa. Soitimme myös Sweden rock festivaaleilla päälavalla juuri ennen Aerosmithiä. Urallamme on ollut paljon kohokohtia ja tässä oli muutama niistä.

Miten ja milloin kiinnostuitte musiikiista ja miten päädyitte tekemään juuri tämän tyylistä musiikkia?
- Olin kahdeksan- tai yhdeksänvuotias, kun sain Kissin Destroyer -albumin ja Mötley Crüen Shout at the devil -albumin joululahjaksi. Juoksin alakertaan äidin luokse keittiöön ja näytin hänelle Vince Neilin (Mötley Crüen laulaja) kuvaa ja sanoin, että haluan olla kuin hän. Siitä se kaikki sitten alkoi. Mielestäni on aika selvää, että soitamme tällaista musiikkia, koska kasvoimme Guns N’ Rosesin, Mötley Crüen ja Kissin tyylisten bändien kanssa, mutta kasvoimme myös Testamentin, Anthraxin, Slayerin tyylisten bändien kanssa. Sen takia tykkäämme yhdistää noita tyylejä, trash kohtaa sleazen, siinä on paljon energiaa.

Joulu on tulossa, miten vietätte joulua?
- Vietän joulua perheeni kanssa. Minulla on kaksi lasta kotona ja toinen heistä on kymmenen viikkoa vanha. Meidän joulu on tavallinen ruotsalainen joulu: hyvää ruokaa ja joululahjoja lapsille.
Lutakon ovet avataan kahdeksan maissa ja ulkona monta tuntia jonottaneet fanit pääsevät sisälle. Eturivi täyttyy hyvin nopeasti, mutta muuten Tanssisali Lutakko näyttää vielä melko tyhjältä. Ennen Hardcore Superstaria lavan valtaavat ruotsalaiset bändit Ammotrack ja Avatar. Molemmat bändit saavat noin puolen tunnin soittoaikansa aikana ihmiset liikkumaan lähemmäs lavaa  ja valmistautumaan tulevaan rock show’hun.
Ennen yhtätoista tunnelma Lutakossa on odottava. Hardcore Superstar saapuu lavalle minä hetkenä hyvänsä. Satunnaisia huuteluita kuuluu sieltä täältä, mutta kun vihdoin bändin jäsenet juoksevat lavalle, yleisön melutaso nousee nollasta sataan. Keikka alkaa rokkaavalla Sadistic girls kappaleella, joka on julkaistu vuoden 2010 loppupuolella ilmestyneellä Split your lip -albumilla. Settilista perustuu suurilta osin Split your lip -albumin biiseistä, mutta mukaan mahtuivat myös suosituimmat hitit sekä vanhemmankin tuotannon helmet. Vähemmän bändiä kuuleillakaan ei ole hätää, sillä energinen ja mukaansatempaava lavashow ei jätä ketään kylmäksi. Balladin Run to your mama soidessa yleisö rauhoittuu hetkeksi – suurinosa käsistä heiluu rauhallisesti ilmassa puolelta toiselle ja ylöisen mukana laulamisen kuulee musiikin yli.
Keikan kohokohta tapahtuu encore-biisi Last call for alcoholin aikana, kun bändin jäsenet ottavat muutamia eturiviläisiä lavalle laulamaan. Tunnelma on katossa viime hetkille saakka. Onneksi meillä on uusi mahdollisuus kokea ja nähdä tämä energiaa täynnä oleva rockshow kesäkuussa, kun Hardcore Superstar saapuu jälleen kerran Suomeen.

Kommentointi on pois päältä.