Kate Thompsonin nuorisokirja Yön eläjä (Creature of the night, 2008) kertoo 14-vuotiaasta Bobbysta, joka tahtomattaan muuttaa äitinsä ja pikkuveljensä Dennisin kanssa kotoaan Dublinista maalle Clareen. Alku kirjasta on jankkausta siitä, miten Bobby vihaa kaikkea ja haluaa takaisin kotiin, eikä tarinan idea vaikuta houkuttelevalta.

Vaikka suhtautumiseni oli ennen alkujaankin kyyninen, toivoin silti jonkinlaista yllätystä, jota kirja ei valitettavasti tarjonnut. Takakansitekstin mielenkiintoiset kysymykset, jotka viittaavat kirjassa olevaan fantasiaan, vievät odotukset liian korkealle. Pidän fantasiasta, mutta tämä kirja ei mielestäni onnistunut yhdistelemään fantasiaa, murhamysteeriä, draamaa ja tavallaan myös kasvutarinaa.

Päähenkilö Bobby, oikealta nimeltään Robert, oli Dublinissa oikea nuorisorikollinen: hän varasteli ystäviensä Mickin, Beetlen ja Fluken kanssa autoja ja miltei mitä vain. Henkilöhahmona Bobby oli aika yksinkertainen ja kliseinen teinipoika, joka kapinoi kaikkea vastaan. Bobbyn karattua ensimmäistä kertaa Dubliniin lukijoille tehtiin selväksi, että välit vanhoihin kavereihin olivat jo ohi ja jengi oli hajonnut, mutta Bobbyllä itsellään kesti paljon kauemmin tajuta se. Päähenkilön typeryys kävi asteittain jo ärsyttäväksi, mutta Bobbyn vihdoin ymmärrettyä nämä itsestäänselvyydet, koki lukija silti sympatiaa häntä kohtaan.

Henkilöt olivat monipuolisia ja heitä oli paljon erilaisia, mikä oli hyvä puoli tälle kirjalle. Hahmoja kuvailtiin hyvin ja miltei jokaisesta syntyi kokonainen mielikuva. Bobbyn perhe, ystävät ja muut henkilöt olivat myös melko realistisia. Kirjan pääjuoni jäi jokseenkin epäselväksi. Kun yli puoleenväliin asti oli kuvailtu Bobbyn halua päästä Dubliniin, se alkoi tympiä. Sitten kun hän alkoi jo luopua toivosta, en tiennyt lainkaan mitä juonelta odottaa. Dennisin kohtaamaa pientä vanhaa naista kuvailtiin alkupuoliskossa liian vähän, vaikka takakannen luettuani se vaikutti äärimmäisen tärkeältä. Bobbyn löydettyä Larsin, kuolleen vanhan asukkaan päiväkirjan, kirja alkoi vihdoinkin vaikuttaa jännittävältä. Loppuratkaisu olisi ollut mielenkiintoinen, keijujen vaihdokas murhaajana, mutta koko mystinen arvoitus ratkaistiin liian yksinkertaisesti. Jännitys osattiin luoda hyvin, mutta pettymys oli suuri, kun huomasi, ettei mitään jännitettävää ollutkaan.

Lopetus oli outo ja jätti olon pelkästään hämmentyneeksi, eikä omituisesti merkityksellinen momenttiavain ainakaan selventänyt asiaa. En ymmärtänyt, minka tavoitteen Bobby oli kirjan aikana saavuttanut, tai sitä, mikä oli kirjan perimmäinen ajatus. Tekstissä ei ollut mitään erityisen mieleenpainuvaa, lukuunottamatta lukuisia kirosanoja, joita vilisi joka aukeamalla. Vaikka kirosanat eivät juurikaan häirinneet, olen kuullut, että hyvä kirjailija osaa kirjoittaa kirosanat piiloon, joten Thompsonin taidoista ei mitenkään erityisen hyvää jäänyt. Kiroilu olisi ollut tehokkaampaa, jos sitä olisi ollut harvemmin. Lopputulokseni on se, että kirja on sekava ja hämmentävä. Mielipiteeni olisi luultavasti ollut toisenlainen, jos en olisi lukenut takakansitekstiä ja alkanut odottamaan jotain jännittävämpää.

“Hans”

Lisätietoja Painovirhe

Painovirhe-roolin alla on toimituksen ulkopuolelta tulleita tekstejä, uutisia ja uusien toimittajiemme juttuja.

Katso kaikki kirjoitukset kirjoittajalta: Painovirhe