Rockpiirien ehkä kyseenalaistetuin ryhmä on viime aikoina ollut alunperin Kuopiosta ponnistava Reckless Love. Yltiöposiitiivinen ja -energinen yhtye julkaisi viime vuoden alussa debyyttinsä (Reckless Love), joka jakoi mielipiteet voimakkaasti kahtia.

Debyytin vastaanotto oli pääasiassa hämmästyttävän innostunutta ja bändi sai jalansijaa jopa Iso-Britanniasta, mikä on jokseenkin harvinaista. Asettiko merry metallin ensi-isku kuitenkin liian kovat paineet? Alkukesästä julkaistu Animal Attractionin etusinkku Hot oli ainakin monelle liikaa.

Onnistuneen esikoisalbumin jälkeen on aina vaikea vastata odotuksiin – levyn on oltava erilainen, mutta bändin ilme ja soundi on säilytettävä samana. Kuka olisi kuitenkaan uskonut, että popvetoinen Hot voisi olla yksi Animal Attractionin menevimmin rokkaavista biiseistä? Mielestäni Reckless Love on silti onnistunut uutuutensa suhteen.

Animal Attraction on täyslaidallinen mehukkaita riffejä, loistavia, tarttuvia melodioita ja ilman muuta tyyliin kuuluvasti suuria stadionkertsejä ja näpäköitä sooloja. Levyn avaava defleppardmainen nimiraita on kompakti paketti kaikkea edellä mainittua, unohtamattakaan sopivan virnisteleviä sanoituksia. Muistan Olli Hermanin haukkuneen Reckless Loven vanhoja kappaleita, mutta kuinkas ollakaan, viimeisimmän sinkun upea riffi onkin jo vuoden 2005 Light But Heavy –sinkulta.

Levyn avausraita nostattaa odotuksia entisestään ja sitä seuraavat Speedin’ ja Born To Break Your Heart jatkavat samalla linjalla. Kun Born To Break Your Heart on hieman aiemmasta Reckless Lovesta poikkeavaa, on Speedin’ taas varsin tunnistettavaa. Menevän rallin tarttuvasta kertosäkeestä ja hyvistä säkeistöistä huolimatta se jää kuitenkin aavistuksen vaisuksi ja lukuisat toimivat koukut eivät pääse oikeuksiinsa. Born To Break Your Heart on sen sijaan ehyt ja toimiva biisi, hyvä sinkkuehdokas.

Def Leppardin tunnelmiin päästään jälleen heti kesähitti Hotin jälkeen. Fantasy -balladi on takuuvarmaa kasaria. Vaikka levy maistuukin paikoin kovin kermaiselta ja kieli poskessa rakennetulta, Fantasyn tunnelma on sopivan hillitty ja sitä ei ole pilattu tyhmillä sanoituksilla.

Levyn keskivaiheilla on selkeästi rohkeimmat kappaleet. Dirty Dreams ja Dance ovat ärsyttävän mieleenpainuvia ja tarttuvia.

Hämmentävine säkeistöineen ja tanssilattioille sopivuutensa ansiosta jälkimmäinen tulee olemaan albumin vihatuin kappale, joskin myös varsin rakastettu, nimenomaan tanssilattioilla ja yökerhoissa. Ja kyllä minäkin pidän siitä – ei ole aivan tyhmänrohkeaa ja epäonnistunutta yhdistää rockia ja poppia tähän malliin. Dirty Dreams on mitä mainioimmin toimiva stadionrock-kertosäehirmu ja se nousee Dancen kanssa suosikeikseni koko levyltä.

Aggressiivinen Fight puskee eteenpäin voimakkaan kitarointinsa avulla ja raskaalla, yllätys yllätys, tarttuvalla kertosäkeellä. Kappaleesta löytyy sekä hyviä että heikompia lenkkejä; soolon taustalla kuuluva wrestling -ottelu ja yleisön mylvintä toimivat upeasti, mutta heikkona riipaisuna kappaleen loppupuolella on varastus erittäin tunnistettavasta Gary Mooren Out In The Fieldsistä. Vahinko tai ei, varsin nolo silti.

Switchblade Babe on varustettu upealla laulumelodialla ja muistettavalla kitarisoinnilla. Soolo on jälleen hyvä ja se on tuotu esille hienolla rytminvaihdoksella.

On The Radio saa hymyn huulille kaikella hulvattomuudellaan. BLOWME69 -aseman taajuuksilla harrastetaan sitä jalointa Howard Sternin tyyliin. ”Listen up closer, can you hear that sound / turn it up louder, can you hear it now, oh no”. Mitä tähän voi edes lisätä? Bonjovimainen kappale on juuri sitä, mitä Reckless Lovelta voi odottaa, kieli on poskessa kuten pitääkin ja kertosäkeistö on suurta ja mukaansatempaavaa.

Coconuts onkin sitten jo liian paksua. Vaikka osaankin ottaa leikittelynkin vakavasti, menee Donkey Kong -tyylinen kappale yli hilseen viimeistään siinä vaiheessa kun banaaneita ja kookospähkinöitä korostetaan varsin huolella. Apinat, norsut ja bongorummut eivät ole pahasta ja itse asiassa toimivatkin biisissä, mutta hedelmistä seksin repiminen on ajankohtaista vain ala-asteikäisille. Tai sano sinä onko? Muuten levyn päättävä raita toimii kuten kuuluukin.

Brittijulkaisulla bonuskappaleena on Young & Crazy. Hotin B-puolena julkaistu kapinarockbiisi edustaa levyn rajuinta ja menevintä päätä ja huokuu nuoruuden energiaa ja riemua. Reckless Love tykittää tasaisen tuplabasarimaton  päälle levyn ylivoimaisesti parhaan kertosäkeen.

Kokonaisuudessaan levy ei ole ehkä aivan yhtä ehyt kuin edeltäjänsä, mutta Animal Attraction nousee silti vähintään debyytin rinnalle. Katurock on muuttunut hieman sliipatummaksi, mutta bändi kuulostaa itseltään, jopa enemmän kuin edellisellä albumilla. Kun nimikkoalbumilla lähes jokaisesta kappaleesta oli mahdollista löytää sen tärkeimmät vaikuttajat, jää Animal Attractionin kappaleista ne harvaan.

Reckless Love ei turhaan ole noussut suosioon, sillä biisit ovat parantuneet entisestään ja suosikkeja on vaikea valita. Sinkkuehdokkaita riittää radioasemalle jos toisellekin.

Animal Attraction on askel kohti Olli Hermanin peräänkuuluttamaa katu-uskomattomuutta, mutta ei suinkaan pois uskottavuudesta. Sanoivat tosikot mitä tahansa, albumi on silkkaa hauskuutta ja mukaansatempaavuutta taitavasti paketoituna. Rockin riemuvoitto.

Arvosana: 9/10

- Henri Mutanen -

Kappalelista:

1. Animal Attraction
2. Speedin’
3. Born To Break Your Heart
4. Hot
5. Fantasy
6. Dirty Dreams
7. Dance
8. Fight
9. Switchblade Babe
10. On The Radio
11. Coconuts
12. Young & Crazy (UK Bonus track)

Lisätietoja Henri Mutanen

Katso kaikki kirjoitukset kirjoittajalta: Henri Mutanen