Tunnustan toisinaan kehuskelevani sillä että olen käynyt ”useaan” kertaan oopperassa, koska äitini minut sinne raahasi ensimmäisiä kertoja jo pikkulikkana. Ooppera ei tunnu kuuluvan teinin, tai no nyt jo oikeastaan nuoren naisen tapahtumalistaan kesäisin. Pitäisi kai kysyä millainen mielikuva oopperasta ja siellä käyvistä ihmisistä on niillä, jotka eivät ole kertaakaan tossullaan astuneet upeaan kullalla kuorrutettuun aitioon, punaisten samettiverhojen siimekseen. Onko ooppera muka ihan kalkkiutuneiden vanhusten hommaa?

Opiskelijabudjetilla ooppera on mahdoton yhtälö. Kannattaa toki ottaa huomioon, että konserttiliputkin maksavat usein satoja euroja, mutta kallista lystiä onkin monenlaista. Ehkä bändin tai artistin konsertin valitseekin siksi, että tunneside esiintyjään ja esitykseen on erilainen. Enhän minä oopperalaulajia tunne ja ihannoi, huoneeni seinät on päällystetty aivan muilla kuvilla kuin Andrea Bocellilla.

Mutta minusta meidän ikäluokka jää silti jostain paitsi. Ei kaikki voi oopperasta tykätä, mutta miksi niin monella ei ole mahdollisuutta edes kokeilla? Se tuntuu kaikessa hienoudessaan olevan jotenkin kaukainen asia kelan tuilla kituuttaville opiskelijoille. Kouluthan tarjoavat jo ilmaisia elokuva- ja näytelmäteatteri visiittejä koululaisille, miksei kertaalleen myös oopperaa?

Minua oopperassa kiehtoo tunnelma. Se tunne kun pääsee johonkin isoon hienoon paikkaan, oli se sitten Savonlinnan kolea, mutta komea linna, tai Italialainen kultakoristeinen oopperatalo. Savonlinnassa tuoksuu kesä ja sade, kivimuurit ja hienojen rouvien hajuvesi. Ihmiset seisovat samppanjalasit käsissään ja keskustelevat libreton tapahtumista.

Tänä kesänä sain itseni Don Giovannin maailmaan, jälleen Savonlinnaan. Don Giovanni on Mozartin teos ja kertoo naistennielijästä ja hänen apuristaan joka listaa tuhansien vieteltyjen leidien nimiä kirjaan. Don Giovanni on vähän kuin Don Juan, mutta tarinan lopuksi hänen pettämiensä naisten haamut vievät hänet mukanaan helvettiin. Suloista. Oopperassa onkin mielenkiintoista sen dramaattisuus ja omanlaisensa kauhun piirteet. Pidän oopperan musiikkia upean kuuloisena, varsinkin kaikuvassa ja avarassa tilassa kuten Savonlinna. Puvustukseen on usein käytetty paljon aikaa ja vaivaa, samoin lavasteisiin. Voisin verrata sitä eräänlaiseen elokuvaelämykseen, tekstitystä on nimittäin pakko seurata että pysyy mukana juonessa. Oopperoissa tarinat päättyvät lähes aina huonosti.

Viime vuonna Tosca sai minut melkein pomppimaan penkilläni. Draamaa, huutoa, itkua, murhia, ammuskelua, piilottelua, viettelyä, siis juuri niitä elementtejä mitä tv:ssäkin näkee. Mitä pelättävää siinä on että tarina kulkee lauletussa muodossa? Kaikkea voi aina kokeilla! Don Giovanni sai osakseen kesällä paljon arvostusta ja kehuja, siitä tuli oikea menestys. Oopperassa oli kylläkin alastomia naisia, ehkä ne antoivat myös vähän lisäpotkua kävijämääriin, mutta kyllä se oli oikeasti jo juonelta, laululta, ja puvustukseltaan upeaa katseltavaa.

Lisätietoja Iina Kuula

Katso kaikki kirjoitukset kirjoittajalta: Iina Kuula