Painovirhe

Nuorten ja nuorten aikuisten verkkojulkaisu.

Maistuisiko jatko-osa?

Elokuvien jatko-osat ovat nykypäivää. Jos leffan huomataan kilistävän kassakonetta mukavasti, niin siitä pyritään tekemään uusia ja taas uusia osia.Hiljattain on ilmestynyt Pirates of the Caribbeanin periaatteessa jo neljäs osa On Stranger Tides ja kesällä tulee Harry Potterin, Luoja ties kuinka mones, mutta viimeinkin koko saagan päättävä leffa. Ehkä kakkososassa on vielä itua, mutta meneekö koko ideasta maku kun tarinaa venytetään ja venytetään? Luulisi käsikirjoittajienkin ideoiden lopulta hupenevan kaiken sen paineen ja pakon edessä. ”Tehdään nyt vielä pari, kyllä tästä irtoaa!”

Päätin lähteä ihan mielenkiinnosta katsomaan uutta Pirates of the Caribbeania. Tunnustan, että Johnny Depp suurimpana osasyynä vaikka jatko-osilta en juonellisesti paljon odotakaan. Ennen elokuvailtaa pyörähdin kuitenkin Jyväskylän keskustassa kysymässä vähän mielipiteitä jatko-osista. Onko niissä mitään järkeä? Julia Töysä, 17 ja Katri Niitti, 16, totesivat, että riippuu ihan elokuvasta toimivatko jatko-osat vai ei. Toisissa leffoissa voi olla ihan mielenkiintoista seurata miten hahmot kehittyvät.

 

Ainakin Harry Potter -elokuvat ovat omasta mielestäni antaneet loistavan mahdollisuuden seurata hahmojen ja näyttelijöiden kasvamista. Useat Potter -fanit ovat myös itse kasvaneet kirja- ja elokuvasarjan mukana. Silloin koko vuosia kestänyt elokuvasarja voi olla varsin iso ja tärkeäkin osa nuoruutta ja kasvamista.

Jan Brandt ja Valtteri Sillanpää olivat samaa mieltä kuin tytöt, mutta Jan lisäsi kirjasarjaan pohjautuvien sarjojen usein olevan ihan hyviä. Ehkä elokuvien jatko-osat toimivat siis paremmin jos juonen takana on vain yksi ihminen? Voi olla, että tiimityöskentely vaatii veronsa juuri jatko-osia vääntäessä, jos aivoriihestä ei irtoakaan mitään tarpeeksi kekseliästä. Ainakin Pirates of the Caribbeanista tuntuu hehku laantuvan sitä mukaa kun uusi leffa väännetään markkinoille.

 

3D -tekniikan kehityttyä on siitäkin tullut varsin merkittävä myyntivaltti elokuvateollisuudelle. Ainakaan elokuvien tekijät eivät 3D -kikkailuun ole kyllästyneet, vaan entäpä nuoret? Katri Niittilä sanoo riippuvan mielialasta meneekö 3- vai 2D-elokuvaan. Pojat menevät ehdottomasti aina 3D-leffaan jos on mahdollisuus. ”Ei oo rahasta kiinni!”, sanoo Jan. Laitoin nuoret vielä lopuksi pikku valinnan eteen. Jos olisi aivan pakko valita yksi niin menisivätkö he katsomaan Harry Potterin, Twilightin vai Pirates of the Caribbeanin? Pirates kuuluu jokaisen suusta. Olisiko syynä se, että se on juuri nyt pinnalla ja pyörimässä.

Itse menen myös aina 3D-näytökseen, vaikka lasit tuottavat minulle aina ongelmia ja lievää päänsärkyä. Ehkä se on vaan se tunne, että nyt koetaan jotain erilaista kuin kotona. Pirates of the Caribbeanissa istuessani tuntui kyllä kieltämättä hienolta palata takaisin Karibialle parin vuoden jälkeen. Ehkä juoni oli taas ”semihyvää” kuten kahdessa aiemmassa osassa, mutta ehdottomasti kapteeni Jack Sparrow oli hyvässä vedossa!

Avainsanat: , , , , , ,

Kommentointi on pois päältä.