Stala & So – It Is So
Kitan ja Lordin tiet erosivat, kun Sampsa Astala (a.k.a. Kita, Stala) teki päätöksen lähteä julkisuuteen oman pitkäaikaisen projektinsa kanssa. Stala & So osallistui Suomen euroviisukarsintoihin ja samoihin aikoihin bändi julkaisi ensimmäisen studioalbuminsa.
Millainen se on?
Melodista, riehakasta ja teatraalista – It Is So on perinteisen linjan glam rockia. Levyltä löytyy sekä meneviä ja svengaavia biisejä että hitaita tunnelmallisia balladeja. Materiaalin epätasaisuus on kuitenkin Stala & So:n ongelma. Vaikka biisit ovatkin pääasiassa hyviä, mitäänsanomattomia kappaleita on turhan monta.
Yksinkertaistettuna tämänlainen musiikki toimii. Siitä on tälläkin levyllä muistuttamassa euroviisukarsintakappale Pamela sekä Got to Believe. Biisien selkeys auttaa tarttumaan ja kuuntelu on helpompaa. Myös sanoitusten löytyminen kansivihkosta helpottaisi kappaleiden oppimista.
Stala teki rohkean päätöksen jättäessään Lordin taakseen. Soitto toimii ja rummuista vokalistiksi siirtynyt Stala osaa hommansa. Debyyttialbumi ei vielä vakuuta, mutta se kertoo, että yhtyeellä on potentiaalia.
Avainsanat: glam rock, levyarvostelut, Lordi, musiikki, Sampsa Astala, Stala, Stala & So







Vihdoinkin löysin jutun, jossa kerrotaan bändistä, josta moni ei tiedä suomessa, joka on sinänsä hyvä juttu.
Tällaisista “tuntemattomista” bändeistä saa aina vinkata meille toimitukseen juttuja varten!