Painovirhe

13-20 -vuotiaiden nuorten suunnittelema ja tekemä nettilehti.

Rango

Rango on seikkailutarina nössöstä kameleontista, joka on elänyt ikänsä pikku terraariossaan yhdessä päättömän barbin, oranssin muovikalan ja kuolleiden sirkkojen kanssa. Hän uskottelee itselleen, että omistaa kaiken mitä tarvitsee, haaveilee näyttelijän urasta ja kuluttaa päivänsä luoden näytelmiä sekä harjoitellen esiintymistä.

Automatkalla erämaan halki pienen töyssyn seuraamuksena terraario kuitenkin lentää paahtavalle maantielle jättäen Rangon kirjaimellisesti keskelle ei-mitään. Auton alle liiskaantunut vyötiäinen opastaa Rangon lähimpään kaupunkiin, jossa lännenlait pätevät. Uusi ympäristö, uudet matelijat, pöllöt sun muut saavat Rangon mielikuvituksen vipeltämään, ja hän sepittää itsensä kaupungin seriffiksi upeilla saavutuksillaan.

Seriffiä ei kuitenkaan jätetä toimettomaksi kun pankki ryöstetään, vaan Rango laitetaan tositoimiin. Ikänsä terraariossa muhineelta mukavuudehaluiselta kameleontilta vaaditaan lopulta jo enemmänkin kuin vain puhumistaitoja.

Alkuperäisversiossa Rangon äänenä viihdyttää maailmankuulu Johnny Depp ja suomalaisversiossa Reino Nordin. Espanjalainen murre suomalaisdubissa taitaa hieman syödä elokuvan vitsejä ja villinlännen puhetyyliä, vaikka suomalainen dubbaus onkin tiettävästi todella korkealaatuista. Johnny Depp Rangona on varmasti kokemisen arvoinen suoritus jo siitä syystä, että englanniksi leffa luultavasti toimii paremmin.

Seikkailua ja villin lännen meininkiä löytyy, Rango on taitavasti toteutettu niin animaationa kuin tarinanakin. Itse olisin ehkä kaivannut mieluummin englanninkielistä versiota, kun dubattuna jotain oleellista tuntui puuttuvan. Joka tapauksessa hahmot ja heidän luonteensa ilahduttivat monipuolisuudellaan. Mahtuihan mukaan loistavaa meksikolaistyylistä musiikkia soittava bändikin, mikä ei ole lainkaan pöllömpi idea.

Animaatioiden ystäville Rango on koettavan arvoinen tapaus ja sisältöä löytyy varmasti monen ikäisille. Elokuvassa on muutamia näppäriä oivalluksia kuinka ihmismaailman asioita voidaan kuvata eläinmaailmassa, eikä toimintaakaan puuttunut, minkä takaa Pirates of the Caribbeaniakin ohjannut Gore Vebrinski.

Kuva: http://stockphotos.s-fun.com/movies/rango-wallpaper-movie-johnny-depp/animated-movie-rango-wallpaper-01/

Avainsanat: , , ,

Kommentointi on pois päältä.